
Krista Niskanen palasi kotiseudulleen Sotkamoon ja nyt hän työllistää itsensä suunnittelemalla suloisia paperituotteita
Sairastuminen käänsi Krista Niskasen urapolun täysin. Alkuvuonna avattu pieni paperikauppa oli uusi aluevaltaus.
Krista Niskanen pyörittää yksin paperituotteita sekä koruja suunnittelevaa ja myyvää Helle Visuals -yritystään. Kiireisimpinä aikoina hän saa apua äidiltään, joka auttaa esimerkiksi tilausten pakkaamisessa. "Olen miettinyt, että tuleeko minusta lopulta myös työnantaja, jos kaupan puolella tarvitaan apukäsiä." Kuva: MISKA PUUMALAHarmaan jänöjussin päähän on painettu kukkaseppele. Nököhampaan huulet näyttävät kaartuvan autuaaseen hymyyn. Hetkinen, oranssi kettukin on saanut osansa kukkakoristuksista, samoin harmaaharjainen hevonen ja monet muut eläimet.
Nelijalkaisten suloisuuksien vierestä löytyy kortteja, joihin on kirjoitettu koukeroisella käsialalla rohkaisevia lauseita. Kaikki on järjestelty siisteihin riveihin.
Nyt ollaan Krista Niskasen Helle Visuals -paperikaupassa Sotkamon keskustassa.
Omien töidensä suhteen Krista Niskanen on tehnyt selkeän rajauksen: kotinsa seinille hän ei omia julisteitaan ripusta, mutta läheisilleen hän postittaa omien mallistojen kortteja. Kuva: MISKA PUUMALAKesällä 2017 Niskanen valmistui sisustuspuolen muotoilijaksi ja palasi Kuopiosta kotiseudulleen Sotkamoon. Hän oli saanut kaupan alan töitä, mutta parin kuukauden kuluttua hyvä onni katkesi.
”Syksyllä hajosi selkä. Välilevy repesi ja jouduin jäämään sairauslomalle.”
Niskanen ei kuitenkaan jäänyt surkuttelemaan, itse asiassa sairastuminen tarjosi mahdollisuuden miettiä koko arkensa uudestaan.
Jotenkin Niskanen on aina tiennyt, että jossain vaiheessa hän astuisi yrittäjän polulle. Kun sairaslomalla vapautui aikaa, Niskanen päätti käyttää sen hyödykseen.
”Ajattelin, että en menetä mitään jos kokeilen.”
Lokakuussa 2017 Niskanen perusti toiminimen, ja pian häneltä oli julkaissut ensimmäisen joulukorttimallistonsa. Päivätöihinsä Niskanen palasi tammikuussa, mutta paperituotteille alkoi kertyä kevään aikana runsaasti jälleenmyyjiä. Mallisto ja asiakaskunta kasvoivat.
Työn ohella oli helppo hiljalleen kasvattaa yritystoimintaa, ja kun kiinnostusta näytti riittävän, syyskuussa 2018 Niskanen ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Koivuvanerista valmistetut korvakorut kootaan Sotkamossa. Krista Niskanen on harkinnut kokoamisen ulkoistamista, vaikka näpertääkin mielellään korujen parissa. Kuva: MISKA PUUMALAUuden askeleen Niskanen otti tammikuussa, kun hän allekirjoitti uuden työtilansa vuokrasopimuksen. Siihen asti hän oli tehnyt töitä kotoa käsin, mutta siinä oli omat ongelmansa.
”Kotiväeltä tuli vähän palautetta, että voisinko joskus lopettaa työnteon silloin kun työaika loppuu. Työ on välillä niin kokonaisvaltaista, että se vie mennessään.”
Sotkamon keskustasta löytyi työhuone, jonka yhteydessä on tilaa myös pienelle kaupalle.
”Uuden kaupan perustamisen kannalta korona osui pahimpaan aikaan. Jos olisin tiennyt tästä etukäteen, en olisi vielä hankkinut työhuonetta. Nyt pitää aloittaa taas lähtöruudusta.”
Kaikeksi onneksi Niskanen oli juuri uudistanut verkkokauppansa, jonka kautta tehdyt tilaukset ovat pitäneet yrityksen pystyssä yli vaikean kevään. Lisäksi Niskasella on yhteistyösopimus Paletin kanssa. Muutaman kerran vuodessa hän kuvittaa paperituotteita.
Yritystoiminnan alkuvaiheessa tulot olivat pieniä, mutta se ei Niskasta haitannut, sillä ei hänellä opiskeluvuosinaankaan ollut kovin suurta budjettia käytössään. Nyt toimeentulo koostuu monesta purosta, että tilanne on jo paljon vakaampi.
Helle Visualsin valikoimaan kuuluu kortteja ja julisteita. Lisäksi Niskanen tekee jonkin verran tilaustöitä esimerkiksi personoituja paperituotteita haluaville hääpareille. Viime vuonna hän laajensi myös korupuolelle.
”Minuun iski korvishulluus! Olen käyttänyt aiemmin maailman pienimpiä nappikorvakoruja, mutta äkkiä ihastuin isoihin puukoruihin. Sitä piti päästä kokeilemaan itsekin.”
Niskasen suunnittelemat korvakorut painetaan ja leikataan Helsingissä ja hän kokoaa ne itse työhuoneellaan. Materiaalina on kotimainen koivuvaneri.
”Yrittäjänä haluan tehdä mahdollisimman pitkälti kotimaisin voimin tuotteitani. Metalliosat tulevat suomalaisesta verkkokaupasta, mutta ne valmistetaan Kiinassa, koska Suomessa ei ole tällaista tuotantoa. Paperituotteet painetaan sotkamolaisen yrittäjän painotalossa Iisalmessa.”
Tärkeä osa Niskasen työtä on messuilla käyminen. Monet ostavat mieluusti pienyrittäjän kortteja elämän tärkeisiin juhlahetkiin.
”Parasta tässä työssä ovat kiitolliset asiakkaat, jotka tulevat sydämestään antamaan palautetta. On ihanaa olla kuvitusteni kautta jollain tavalla mukana ihmisten elämässä.”
Yksinyrittäjät-juttusarjassa tutustutaan kesän aikana yksinyrittäjien tarinoihin.
Krista Niskanen
- 1 Vinkki yrittäjälle.
- "Uskalla unelmoida ja kokeilla. Mitään ei voi saada, jos ei kokeile."
- 2 Varo tätä.
- "Ei kannata alihinnoitella itseään vaikka tuntuisi että on vasta aloittamassa."
- 3 Omat vahvuudet.
- "Oma tyyli ja luovuus. Koen, että positiivisella energialla ja unelmiin uskomalla pärjää pitkälle. Olen taivaanrannamaalari hyvässä ja pahassa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

