
Pääskyjä tavataan maaseudulla entistä harvemmin, ja sillä on yhteys tilojen ahdinkoon
Pääskyjen määrä on vähentynyt parissa vuosikymmenessä 70 prosenttia, ja erityisessä ahdingossa ovat räystäspääskyt.Suomessa pesivistä törmä-, räystäs- ja haarapääskystä kaksi viimeistä ovat olleet tuttu ja toivottu näky karjatiloilla viime vuosiin asti.
Nyt on toisin. Birdlifen asiantuntijan Mauri Leivon mukaan räystäs- ja haarapääskyjen määrä on romahtanut viime vuosikymmeninä.
“2000-luvun alusta esimerkiksi räystäspääskyt ovat vähentyneet yli 70 prosenttia ja 1980-luvusta yli 90 prosenttia.”
Nyt haarapääsky on vaarantunut laji Suomessa 90 000 pesivällä parillaan ja räystäspääsky erittäin uhanalainen alle 30 000 parillaan.
1980-luvusta räystäspääskyjen määrä on romahtanut yli 90 prosenttia.
Leivon mukaan syynä on karjatilojen väheneminen.
Tilannetta pahentaa entisestään robottinavettojen yleistyminen ja samalla vähentyvä laidunnus, mikä vähentää pääskyjen ruokaa, kärpäsiä ja muita lentäviä hyönteisiä.
“Pesimäkaudella yksi pari syö pelkästään miljoona kärpästä, mikä kyllä vähentää hyönteisiä selvästi tilan pihapiiristä”, Leivo toteaa.
Pääskyt ovat sosiaalisia, joten hyvässä pesimäympäristössä voi olla jopa 50–100 paria. Samalla ne saavat turvaa toisistaan lisäsilmäparien ansiosta.
“Pääskyset tottuvat ihmisiin, ja niiden pesiä voi ollakin siksi ihan pihapiirissäkin.”
Pääskyjen luontaisia vihollisia ovat naakat, tikat, harakat, oravat sekä kissat. Pääskyjä voi auttaa sijoittamalla tekopesiä pihapiirin keskeisille paikoille.
“Tekopesiä on helppo rakentaa vaikkapa puusta, betonista tai jopa vanhasta matosta. Lisäksi pihapiiriin voi jättää kosteita painanteita, joista pääskyt saavat puolestaan pesän rakennusmateriaalia”, hän neuvoo.
Birdlifen asiantuntija Mauri Leivo näyttää markkinoilla olevaa betonista pääskynpesää. Kuva: Kimmo HaimiPääskyt muuttavat elo-syyskuussa päiväntasaajalle ja palaavat yleensä toukokuussa. Ne palaavat usein samoille pihoille tai jopa pesään. Muuttomatkoillaan ne käyttävät apunaan muun muassa magneettiaistia.
“Pääskyset pesivät yleisesti kerran kesässä, mutta hyvänä vuotena jopa pari kertaa.”
Poikaset lähtevät puolitoista kuukautta pesinnän aloituksesta, eli jo juhannuksen kieppeillä poikaset voivat olla lennossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









