Kirja-arvio: Kylmä nakki rauhoittaa stressaavaa kokkia
Pienten lasten vanhemmille omistettu kirja rohkaisee ottamaan ruoka-asioissa rennosti.
Hanna Gullichsen, Elina Ylitervo: Kylmä nakki, 128 s. Otava. Kuva: Kirjailijoiden Konsta Leppänen / OtavaMitä tehdä, kun äiti söi lapsille ostetun leivoksen. Hanna Gullichsenin ja Elina Ylitervon kirjassa Kylmä nakki rauhoitellaan stressaantuneita pienten lasten vanhempia, ettei ruuanlaitto nyt niin vakavaa ole, ja annetaan ohjeita kiperiin tilanteisiin.
Kirja on jaettu kolmeen osaan: Arjen taklaajat, Viikonlopun parhaat ja Nakin herkut. Kirjaan on koottu tekijöiden lempireseptit, joita he ovat jakaneet myös Kylmä nakki -yhteisössä Instagramissa. Tarjolla on myös vertaistukea – on ihan ok tarjota lapsen nälkäkiukkuun kylmä nakki, jos tilanne laukeaa sillä.
Kirjan ohjeet ovat selkeitä ja kuvitus iloisen värikästä. Ohjeissa on arvioitu tekemiseen kuluva aika, josta osa kuluu monesti esimerkiksi ruuan kypsyessä uunissa.
Lopussa jaetaan perheiden nirsoimpia tarinoita tyyliin "lempiruokaa on siskonmakkarakeitto ilman perunaa ja vihanneksia" ja tunnustuksia, joista jotkut ovat aika lieviä, kuten "makaronia pelkällä ketsupilla, parasta!"
Lapsiperheille hyödyllisiä ovat myös nakin suositukset lapsiperheitä kiinnostavista ruokakirjoista, Insta-tileistä ja tv-sarjoista.
Mutta mitä sen leivoksen tilalle? Hannan vinkki on, että joka jääkaapissa tulee olla purkki valmiskermavaahtoa ja mustikkakeittoa. Laseihin keittoa, lapsi töräyttää vaahtoa päälle ja nonparelleja koristeeksi leivontalaatikon pohjalta. Tilanne ohi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
