HELLAN KULMALLA Keittokirja vai hakukone?
Keittokirjat ovat alkaneet pölyttyä hyllyssä. Uusien ruokalajien kokkaus alkaa usein älypuhelimen näytöltä. Ensiksi katson tyttäreni ruokablogista, riittäisivätkö kaapista löytyvät ainekset mielenkiintoisen aterian loihtimiseen.
Jos maustehyllystä tai jääkaapista puuttuu jotain hyvin oleellista, siirryn seuraavaan hyväksi koettuun blogiin. Luotettaviksi osoittautuneiden kokkien reseptien käyttö säästää ikäviltä yllätyksiltä.
Hyvissä blogeissa ohjeet on laadittu riittävän selkeästi ensimmäistä kertaa ruokalajia kokeilevalle. Niissä kerrotaan myös, missä vaiheissa pitää olla tarkkana ja mikä todennäköisimmin menee pieleen.
Jos tutut verkko-osoitteet eivät tuota tulosta, laitan hakukoneen kaivamaan reseptejä. Siinä menee aikaa, kun joutuu selaamaan liian tylsiä, ylimalkaisia tai vaikeita ohjeita.
Jostain syystä keittokirjaan tulee turvautuneeksi vasta pienen epätoivon hiipiessä.
Kirja on kuitenkin muutamissa asioissa ylivoimainen sähköisiin välineisiin verrattuna. Se pysyy auki eikä mene virransäästötilaan juuri kriittisellä hetkellä.
Se ei kavahda pientä jauhopölyä. Vedestä tai öljystä kirjakaan ei pidä, muttei sentään räjähdä pienestä kosteudesta.
Viimeisen päälle mietittyä käytettävyyttä edustavat hyllystä löytyvät aikoinaan lahjaksi saamani kierreselkäiset, muovilaminoidut teokset. Sitä paitsi niissä on ihan kelpo ohjeita.
Vuosikymmeniä palveleva kirja on myös ekologinen vaihtoehto verrattuna internethakujen aiheuttamaan tietoliikenteen ja palvelinkeskusten sähkönkulutukseen.
Oikeastaan pitäisi varmaan raivata tilaa keittiökaapin kulmasta muutamille parhaille kokkausohjeille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
