Yrittäjä-lapsiperheen arki on kaaosta, mutta Isotalot eivät vaihtaisi sitä pois

14-viikkoinen kalkkuna on jo aika jötkäle, Markus Isotalo esittelee. Kuva: Kari Salonen

Marja Isotalon suurin työllistäjä on oma satulabisnes. Kuva: Kari Salonen

Kuusituhatta maistiaistikkua. Siihen paimiolaisen Hanhialan tilan väki varautuu, kun lähtee Elma-messuille Helsinkiin.

Samalla varaudutaan vastaamaan messuväen kysymyksiin. Kuten siihen, mistä linnut tulevat.

"En ensin tajunnut, mitä kysymys tarkoitti. Kävi ilmi, että moni luuli meidän ostavan linnut jostain Keski-Euroopasta ja sitten vain savustuttavan ne", Markus Isotalo kertoo.

Oudon tuntuinen ajatus, kun kyseessä on supisuomalainen tuote.

Kalkkunat saapuvat Markus ja Marja Isotalon tilalle untuvikkoina. Niitä kasvatetaan noin 20 viikkoa väljissä oloissa kutterikuivikkeen päällä.

Linnut teurastutetaan Köyliön Keltasiivessä ja viedään savustettaviksi Perniön Saunapalviin.

Kasvatus vaatii työtä ja jatkuvaa tarkkana oloa, mutta se on homman helppo osa, Markus toteaa.

Markkinointi on se työläs juttu. Isotaloille messut ovat tärkeä osa sitä, oikeastaan elintärkeä.

"Kalkkuna mielletään usein kuivaksi, lisäksi tuotteemme ei ole halpa. Kuluttajan on saatava maistaa ja ihastua, vasta sitten löytyy ostohalukkuutta", Markus sanoo.

Mutta palataanpa alkuun.

Marja ja Markus opiskelivat molemmat maataloustieteitä Helsingin Viikissä. Siellä tiet eivät ristenneet.

Katseet kohtasivat vasta yhteisessä työpaikassa Pro Agrian neuvojina.

Markukselle oli aina ollut selvää, että kolmesta sisaruksesta juuri hän jatkaisi kotitilansa isäntänä. Paimion Preitilään päätyi siis Marjakin.

Alku ei ollut auvoisa.

"Useimmiten lehdistä voi lukea tarinoita siitä, miten sukupolvenvaihdos sujui aivan ihanasti", Marja sanoo. Isotaloille se oli pidempi prosessi.

Tila on Markuksen äidin kotitila. Sukupolvenvaihdokseen liittyi luopumisen tuskaa, joka konkretisoitui epäilyksinä tulevaa emäntää kohtaan.

"Joku heppatyttö tulee ja alkaa kenties vaikka myymään tilaa tonteiksi", Marja tulkitsee.

Kynnys tilan myymiseen osin ulkopuoliselle oli suuri. Marjalle ja Markukselle oli kuitenkin tärkeää, että tilakauppa tehdään molempien nimiin.

"Vaikka tässä ostettiin toimiva tila, mukana tuli myös velkavankeus kymmeniksi vuosiksi ja elinikäinen työleiri", Marja sanoo.

Vuodet ja varsinkin lapset ovat onneksi parantaneet välejä. Nyt Marjasta on hienoa, kun lähellä on ihmisiä, johon voi tiukan paikan tullen turvautua.

Kertulle ja Veikolle löytyy tarvittaessa hoitopaikka mummolassa. "Mutta vain lyhyiksi ajoiksi ja etukäteen sopien", Marja korostaa. Isovanhempia ei haluta vaivata turhaan.

Tilalla oli aikanaan munituskanala, mutta siitä luovuttiin jo 1990-luvun lopussa. Muutaman vuoden harkinnan jälkeen ryhdyttiin kasvattamaan kalkkunoita.

Uusi isäntäpari päätti jatkaa samalla linjalla.

Peltoala on Markuksen ja Marjan aikana kaksinkertaistettu. Markus tosin toteaa, ettei pellon ostossa ole tällä hetkellä mitään järkeä. Kun hinta on 10 000–20 000 euroa hehtaarilta ja viljan hinta on mitä on, sijoitusta ei saa takaisin.

Siksi Markus on keskittynyt koko ajan vahvemmin kalkkunatuotantoon.

Lihatalojen isoihin sopimustuottajiin verrattuna Isotalojen kasvatusyksikkö on pieni. Tarkkaa määrää Markus ei kerro. "Lintuja on satoja, muttei tuhansia", hän haarukoi.

Kun markkinointi hoidetaan itse ja pääosin suoraan kuluttajille, määrät eivät voi olla valtavia. Toisaalta kun välikäsiä ei ole, tuottajan käteen jää enemmän.

Pienehkö eläinmäärä mahdollistaa yksilöllisemmän hoidon. Hanhialan kalkkunoille annetaan muun muassa runsaasti olkea ja heinää virikkeeksi.

"Kalkkunahallissa pitää kaiken olla siinä kunnossa, ettei mitään huomautettavaa löytyisi, vaikka joku kettutyttö murtautuisi sisään", Marja sanoo.

Jotta tuotteesta tulisi mehevää, eläinten ruokinta on omanlaisensa. Mutta ei siitä se enempää – se on liikesalaisuus.

Tilan kalkkunatuotteista 99 prosenttia myydään jouluviikolla.

"Kassanhallinnan kannalta on hankalaa, kun tulot tulevat kerran vuodessa ja kulut juoksevat pitkin vuotta", Marja toteaa.

Tilalla on jouduttu investoimaan esimerkiksi kylmiöihin ja kuorma-autoon, jotka ovat käytössä vain viikon vuodessa.

Sekä Marja että Markus jatkoivat pitkään tilan ulkopuolisissa työpaikoissaan, mutta lopulta niistä luovuttiin. Työtä oli yksinkertaisesti liikaa – ja on edelleen.

Kun Markus keskittyy kalkkunoihin ja viljelyyn, Marja hoitaa perheen toista yritystä, ratsastussatuloita myyvää Satula.com:ia. Sillä on viisi toimipistettä eri puolilla maata.

Asiakas voi tulla hevosensa kanssa sovittamaan satuloita. Testaamista varten tilalle on valmistunut pieni maneesi, jota myös ulkopuoliset voivat vuokrata käyttöönsä.

Marjan mielestä arki tilalla sujuu parhaiten, kun molemmilla on selkeästi omat työnsä.

"On sellaisiakin pariskuntia, jotka voivat olla 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä, mutta meille se ei sovi", hän sanoo tiukasti.

Kun jokin asia ahdistaa, sen usein purkaa lähellä olevan niskaan.

"Äskettäinkin minulla oli juuri asiakas palveltavana, kun Markus tuli siihen mouhoamaan jostain huonosti menneestä asiasta", Marja kertoo. Hänkin hermostui, kun työrauha häiriintyi.

"Aika huonosti me tällaisista tilanteista selvitään", Marja myöntää vaisusti. "Pitäisi hillitä itsensä ja osata vaikka pyytää anteeksi, kun tilanne on rauhoittunut."

Kuluva vuosi on ollut pariskunnan pahimpia, kun säät ovat panneet vastaan kaikessa. Vilja saatiin lopulta korjattua, mutta syystöitä ei ole päästy aloittamaan ollenkaan.

"Maatalouden arvostusta kuvaa se, että olutpullon korkki maksaa enemmän kuin sisältöön käytetty vilja", Markus sanoo.

Vaikka arki on kaaosta ja stressiä riittää, kumpikaan ei kadu elämänsä valintoja.

"Tässä saa itse päättää, missä vaiheessa vuorokautta sen 14-tuntisen työpäivän tekee", Markus nauraa.

"Jos päiväkodista soitetaan, että lapsi on sairaana, melko varmasti jompikumpi pystyy hänet hakemaan ja olemaan seurana, koska usein on mahdollista työskennellä kotoa käsin", Marja jatkaa.

"Me ollaan samanlaisia, koko ajan kehitellään uutta. Helpoin tie ei ole meidän tie."