Lähes 1 400 meripartiolaista ja heidän yli 30 alusta kokoontuivat Satahanka-leirille Loviisaan
Partiolaisten alukset ovat pääosin purjeveneitä.
Ensimmäinen Satahanka järjestettiin jo vuonna 1955 Paraisissa, nykyään leiri järjestetään noin 5 vuoden välein. Kuva: Eveliina Saari / Suomen PartiolaisetSuomen partiolaisten Satahanka-meripartioleiri on kestänyt kohta viikon ja päättyy huomenna maanantaina.
Leirin osallistujat ovat pääosin 12–17-vuotiaita. Järjestyksessään 13. meripartioleiri järjestetään Loviisan Rönnäsissä.
Osallistujia leirillä on kaikkiaan noin 1 350. Suomen lisäksi leiriläisiä on Ranskasta, Tšekistä, Isosta-Britanniasta, Israelista ja Venäjältä.
Leirillä on mukana lähes kaikki partiolaisten käytössä olevat alukset, yhteensä 31 kappaletta.
Mukana on kaikenlaisia aluksia 119 vuotta vanhasta hinaajasta aina 25-metriseen, 2-mastoiseen kahvelikuunariin. Pääosin alukset ovat purjeveneitä.
Ensimmäinen Satahanka järjestettiin jo vuonna 1955 Paraisissa, nykyään leiri järjestetään noin 5 vuoden välein.
”Leiriläiset ovat nauttineet järjestetystä ohjelmasta ja lisäksi nuoret ovat keksineet monenlaista itse tehtyä ja omaehtoista toimintaa. Ylpeästi voi sanoa, että tämä on meripartiota parhaimmillaan!”, Iloitsee toinen leirijohtajista Viljami Hätönen.
Esimerkiksi lauantain leiripäivän ohjelmassa oli valittavana 4 erilaista toimintapistettä. Koneohjelmassa tutustuttiin moottorien toimintaan ja opeteltiin monenlaisia huoltotoimenpiteitä.
Purjeneulonnassa neulottiin kankaisia ruokailuvälinepusseja ja köysiohjelmassa köydestä tehtiin pieniä fendareita, eli veneen ja laiturin väliin laitettavia hankaussuojia.
Sähköpisteessä tehtiin itse kolvaamalla vedenkestäviä lamppuja, joita voidaan käyttää esimerkiksi morsetukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
