
Tohtorista kokiksi, yrittäjästä opettajaksi – ”Ihmisen arki on isosti työtä, joten sen pitää olla mielekästä”
Nopeiden käänteiden nainen on usein ollut huolissaan toimeentulostaan, mutta on onneksi hyvä venyttämään penniä.Kaarina
Päivi Lehtonen (vas.) tutkii Rosa Valkilan piharatamo- ja kanervankukkauutosta. Taustalla Ira Kuusenoja suodattaa tyrninlehtiuutosta. Kuva: Jarno Mela”Älä pelkää alanvaihtoa, vaikka ikää olisi karttunut”, nousiaislainen Päivi Lehtonen, 45, sanoo.
”Ihmisen arki on aika isosti työtä. Kannattaa satsata siihen, että se on mielekästä.”
Lehtonen itse on päätynyt monen mutkan kautta työhön, jossa todella viihtyy ja johon tuntee kaiken aiemmin koetun häntä valmistaneen.
Mutta palataanpa hänen koulutusputkensa alkuun.
Euran lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Lehtonen ryhtyi opiskelemaan biologiaa Turun yliopistossa. Kiinnostus kantoi tohtoriksi asti: Vuonna 2006 hän väitteli mikrosienten ekologiasta.
Tuoreen tohtorin tie vei tutkijaksi silloiselle MTT:lle Jokioisiin. Muutaman vuoden päästä hänestä alkoi tuntua siltä, että elämänsä voisi viettää muullakin tavalla kuin tutkijankammioon hautautuneena.
”Tutkijan elämään liittyy paljon rajoitteita. Et välttämättä saa ikinä rahoitusta tai yhteistyökumppania sille aiheelle, jota palavasti haluaisit tutkia. Lisäksi kaikissa työyhteisöissä on ristiriitansa. Minulle tutkijayhteisön haasteet olivat tuona ajankohtana melko ylitsekäymättömiä.”
Lehtonen päätti ryhtyä toteuttamaan toista intohimoaan ja opiskeli ravintolakokiksi.
”Jotkut sanoivat, että nyt heität lahjasi hukkaan. Vanhemmat ymmärsivät: äiti oli valmistunut Perhon ravintolakoulusta, ja maanviljelijäperheessä arvostettiin ruokaa ja perinteitä.”
Valmistuttuaan Lehtonen teki vuoden verran keikkatyötä, kunnes vuonna 2010 perusti oman Perinnepata-nimisen yrityksensä.
”Panostan kotimaisuuteen sekä perinne- ja villiruokaan. Sanon asiakkaille, että peruskinkkukiusaukset saatte muualta halvemmalla.”
Yritykseltä hoituivat niin herkkuateriat luonnon helmassa kuin syntymäpäivät, karonkat ja hautajaiset.
Mutta sitten tuli korona ja vei tapahtumat ja asiakkaat.
Lehtosen kaksilapsinen perhe asuu Kurjenrahkan kansallispuiston keskellä, ja jonkin aikaa Lehtonen myi retkeilijöille ruokaa omasta ikkunastaan. Hän järjesti myös pieniä kursseja sekä vastaanotti yhden perheen kerrallaan aterioimaan kodassa.
Kalenteri näytti kuitenkin aika tyhjältä. Niinpä ammattiopisto Liviasta tullut puhelu oli onnenpotku: ”Meiltä on lähdössä opettaja, pääsetkö mitenkään paikkaamaan?”
Ja niin kävi, että syksyllä 2021 Lehtonen sujahti ekologiseen lokeroon, joka oli kuin hänelle tehty. ”Ihan kuin olisin koko urani ajan harjoitellut tätä työtä varten.”
Liviassa Lehtosen oppilaina ovat luonto- ja ympäristöalan perus- ja ammattitutkintoja opiskelevat. Heistä tulee luonnonvaratuottajia tai luonnontuotejalostajia.
”Saan opettaa sekä luonto-, ympäristö- että ruoka-asioita. Kuljemme metsässä tunnistamassa ja keräämässä raaka-aineita, jalostamme pettua, pakuria, sieniä, marjoja ja villiyrttejä, teemme artesaaniruokaa...”
Valtaosa opiskelijoista on aikuisia ja todella motivoituneita, Lehtonen hehkuttaa. Moni miettii ammatinvaihdosta tai haluaa ryhtyä jalostamaan maatilansa tuotteita.
Lehtonen ei ole vielä vakituinen opettaja mutta aikoo suorittaa vuoden opinnot pätevöityäkseen ammatilliseksi opettajaksi.
Kiinnostavan työn rinnalla oma yritys pyörii nyt säästöliekillä. ”Jos tulee joku oikein kiinnostava tilaus, sen voin ottaa.”
Yrittäjän arjen jälkeen opettajan pitkä kesäloma tuntuu ruhtinaalliselta. Sen aikana ehtii järjestää villiyrttiretkiä ja esimerkiksi käydä Saimi Hoyerin hotellilla Punkaharjulla vetämässä sienikursseja.
Eikö nopeita alanvaihtopäätöksiä tehnyt Lehtonen ole koskaan ollut huolissaan toimeentulostaan?
”Koko ajan”, hän nauraa. ”Mutta olen hyvä venyttämään penniä. Elämäntapani eivät ole suureelliset.”
Perheen 8- ja 10-vuotiaat lapset eivät saa vanhemmiltaan ainakaan paikalleen jämähtämisen mallia. ”Miehelläni on it-alan tausta, mutta nyt hän opiskelee lakimieheksi”, Lehtonen nauraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










