Oletko sinäkin tietämättäsi musikaalinen? Tutkijoiden mukaan epämusikaalisuus on hyvin harvinaista

Musikaalisuus ei ole pelkästään soitto- tai laulutaitoa, vaan myös musiikista nauttimista. Kuva: Johanna Kokkola

Monesti ajatellaan, että musikaalisuus on sitä, että osaa laulaa tai soittaa taitavasti. Musikaalisuuden uskotaan kulkevan sukupolvelta toiselle, ja jos vanhemmat eivät harrasta musiikkia, ei musikaaliseksi voi oppia millään tavoin. Nämä väitteet ovat osin totta, mutta valtaosin silkkaa myyttiä.

Aivan ensimmäiseksi on syytä pohtia, mitä musikaalisuudella tarkoitetaan. Musiikin tutkimuksen professori Tuire Kuusi Taideyliopistosta kertoo, ettei musikaalisuudelle ole yksiselitteistä määritelmää.

Osa viime vuosina tehdyistä tutkimuksista määrittelee musikaalisuuden kyvyksi oppia ja suorittaa musiikkiin liittyviä toimintoja, kuten laulamista, soittamista tai äänen piirteiden hahmottamista. Yksi esimerkki äänen piirteestä on sävelkorkeus.

Osa määritelmistä pohjautuu puolestaan siihen, että musikaalisuus on kiinnostusta musiikkia kohtaan.

Keskeistä kaikille määritelmille on, ettei musikaalisuus ole yhtä kuin laulu- tai soittotaito. On myös todettu, että musikaalisuus ei ole niin sanotusti mustavalkoista. Ihminen voi olla enemmän tai vähemmän musikaalinen, mutta ääripäät ovat harvinaisia – aivan kuten esimerkiksi ihmisen pituudessa.

Tuire Kuusi tiivistää musikaalisuuden siten, että jos musiikki kiinnostaa, ei ihminen voi olla epämusikaalinen. Tieto voi yllättää monet itsensä epämusikaalisiksi mieltäneet.

"Esimerkiksi yli 50-vuotiaiden ihmisten keskuudessa on yleistä luulla, ettei ole musikaalinen ja että musiikista nauttiminen ei kuulu itselle. Miten voi tulla tällainen ajatus, joka asuu sitkeästi ihmisessä? Järki sanoo, että jos kiinnostaa, nauti ihmeessä!", Kuusi painottaa.

Vaikka lähes kaikki ovat jollain tapaa musikaalisia, on joukossamme myös pieni määrä täysin epämusikaalisia henkilöitä. Heitä ovat amusia-nimisestä häiriöstä kärsivät noin 4 prosenttia väestöstä. Amusikoille musiikin kuuleminen ei ole lainkaan miellyttävä kokemus.

"Kun he kuulevat musiikkia, niin se on kuin meteliä. He eivät saa siitä mitään irti", Kuusi kertoo.

Amusiasta kärsivä ei erota sävelkorkeuksia ja siten tunnista lauluja, edes esimerkiksi lähes kaikille tuttua Maamme-laulua, pelkästä melodiasta. Hänen pitää voida kuulla kappaleen sanat, jotta voi päästä perille, mistä on kyse.

On myös olemassa musiikilliseksi anhedoniaksi nimetty tila, jossa ihminen kuulee musiikin normaalisti, muttei kerta kaikkiaan nauti siitä. Tietokirjailija ja tutkija Liisa Ukkola-Vuoti kertoo, että musiikillista anhedoniaa on noin 3–5 prosentilla väestöstä.

Musiikillista anhedoniaa on tutkittu vasta vuodesta 2014, joten sitä ei tunneta vielä tarkasti. Sen on kuitenkin todettu olevan pysyvä ominaisuus.

Musikaalisuuden on tutkittu johtuvan 40–70 -prosenttisesti geeneistä, eli se on periytyvää.

Liisa Ukkola-Vuoti on tutkinut musikaalisuuden perinnöllisyyttä lääketieteellisestä näkökulmasta väitöskirjatyössään. Tutkimuksessa paikannettiin useita musikaalisuuteen liittyviä geenejä ihmisen perimästä.

Nämä niin sanotut musikaalisuusgeenit liittyvät ihmisen kuulojärjestelmän ja aivojen kehityksen ohjaamiseen. Yksi esimerkki niistä on ääniä vastaanottavien simpukan karvasolujen kehittymisessä toimiva geeni.

Lähes jokainen on synnynnäisesti niin musikaalinen, että hänellä on mahdollisuus saada musisoinnista ja musiikin kuuntelusta nautintoa.

Suurin osa on riittävän hyviä harrastellakseen, mutta kun mennään tietyn rajan yli, niin siihen eivät kaikki pysty", sanoo Ukkola-Vuoti viitaten huippumuusikoihin ja alan ammattilaisiin.

Huipulle pääsemiseen tarvitaan geenien ja ympäristön vuorovaikutusta. Pelkät geenit eivät siis riitä matkaevääksi.

"Geenit antavat mahdollisuuden tulla huippumuusikoksi, mutta huipulle pääsemiseen tarvitaan paljon muutakin", Ukkola-Vuoti tiivistää.

Tuire Kuusen muistuttaa, että esimerkiksi instrumenttien soittamiseen vaaditaan kovasti työtä ja hienomotoriikan hioutumista: "Yksi prosentti on lahjakkuutta ja 99 prosenttia kovaa työtä, sanotaan."

Ympäristö vaikuttaa yksilön musikaalisuuteen hyvin vahvasti, sillä vasta musiikillisen toiminnan mahdollistava ympäristö saa ihmisen soittamaan, laulamaan tai kuuntelemaan musiikkia.

Tuire Kuusi kertoo, että tärkeimpiä ympäristötekijöitä ovat musiikin läsnäolo perheen arjessa ja läheisten kannustus. Jos lapsi kuulee musiikkia jo aivan pienestä pitäen ja häntä viedään musiikkiharrastusten pariin, on todennäköisempää, että hän myös kiinnostuu musiikista.

Sama pätee myös toisin päin. "Jos ympäristö ei mitenkään tue lasta, niin on epätodennäköistä, että lapsi löytää musiikkiharrastuksen. Lisäksi hyvä ohjaus ja valmennus ovat tärkeitä, sillä kukaan ei opi soittamista ihan vain yksin", Kuusi sanoo.

Myös kokemuksilla ja muistoilla on merkitystä. Ikävät tölväisyt voivat jäädä kummittelemaan ihmisen mieleen ja viedä motivaation harjoitteluun tai musiikista nauttimiseen.

"Kotona on voitu sanoa, että serkku osaa ja soittaminen on serkun juttu. Vieruskaveri on ehkä sanonut kuorossa, ettet osaa laulaa. Maailma on täynnä asioita, joita on sanottu toiselle. Älkää uskoko näitä, jokaisella on oikeus nauttia musiikista!", Kuusi kannustaa.

Lue lisää:

Musiikki lievittää monien sairauksien oireita – "Oma mielimusiikki on parasta hoitoa"

Näitä soittimia on maailmassa alle 20 kappaletta! – Katso videolta, kuinka kauniisti avainviulu soi keskiaikaisessa kivikirkossa