IKIVIHREÄT Joulun hitti taipuu moneen tyyliin
”Joulu on taas,
riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille
tänä yönä syntynyt.”
Tulkoon joulu on Pekka Simojoen (1958–) säveltämä ja sanoittama laulu, josta on tullut yksi joulunajan suosituimmista kappaleista.
Ensimmäisen version laulusta Simojoki työsti 1980-luvun alussa, mutta se jäi hieman keskeneräiseksi. Hän otti kappaleen uudelleen käsiteltäväksi vuonna 1986, kun häneltä pyydettiin uutta kappaletta Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen. Joidenkin säkeistöjen sanat ja sävel muuttuivat, mutta laulun kertosäe pysyi lähes ennallaan.
Suvi Teräsniskan läpimurto
Tulkoon joulusta on muodostunut yhteislaulutilaisuuksien suosikki ja sitä esitetään joulun alla paljon myös yksinlauluna.
Viime vuosien tunnetuimpiin versioihin kappaleesta kuuluu Suvi Teräsniskan levytys vuodelta 2009. Laulun mukaan nimetty joululevy ampaisi pian ilmestymisensä jälkeen Suomen albumilistan kolmanneksi, ja pari vuotta myöhemmin se oli myynyt jo tuplaplatinaa.
Kolarissa syntynyt Teräsniska on tämän hetken pidetyimpiä naisartisteja. Hän on julkaissut yhteensä seitsemän albumia, joista kaksi on joululevyjä.
Metallimuusikot innostuivat
”Tulkoon toivo
kansoille maan,
pääsköön vangit
vankiloistaan.”
Myös raskaamman musiikin edustajat ovat tehneet tulkintansa Pekka Simojoen jouluklassikosta.
Vuonna 2013 ilmestyneellä Raskasta joulua -kokoelmalla
suomalaiset rock- ja metallimuusikot esittävät uudelleensovitettuja versioita tunnetuista joululauluista. Platinaa myyneellä albumilla on mukana monia tuttuja nimiä metallirintamalta, kuten Marco Hietala, Jarkko Ahola ja Tony Kakko.
Youtube-video, jolla kultakurkut esittävät Tulkoon joulun, on kerännyt huimat 1,7 miljoonaa katsojaa.
Hengellisen musiikin moniottelija
Suomen tuotteliaimpiin gospelmuusikoihin lukeutuva Simojoki on tehnyt noin 600 hengellistä laulua. Eri kokoonpanojen kanssa hän on levyttänyt yli kolmekymmentä äänitettä.
Tulkoon joulu on Simojoen kappaleista sikäli poikkeuksellinen, että hän on myös sanoittanut sen.
Isoon osaan gospelmiehen lauluista sanat on kirjoittanut runoilija Anna-Mari Kaskinen, jonka kanssa Simojoki on tehnyt yhteistyötä vuodesta 1979 lähtien.
Riku-Matti Akkanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
