Porvarihallitus leikkaa taiteilijoilta kostoksi, koska nämä räksyttivät heille aiemmin
Taiteilijoiden kurittaminen ei ole talouskysymys, vaan kyse on ideologiasta, kirjoittaa Petteri Summanen kolumnissaan.
Kansantalous ohittaa tietysti tivoliväen tarpeet, mutta kulttuurin taloudellinen kokonaisvaikutus leviää monelle toimialalle. Kuva: Jarkko SirkiäElämme taloudellisesti haastavia aikoja. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että maassamme on massiivisia talouden ongelmia. Näin ainakin meille kansalaisille kerrotaan.
Kärsimme samaan aikaan sekä työvoimapulasta että työttömyydestä. Työttömyyden taustalla on alhainen koulutustaso ja pitkäaikaistyöttömien rapakunto.
Suomessa on myös koulutettu ihmisiä aloille, jotka ovat kiinnostavia ja seksikkäitä, mutteivät tarjoa edellytyksiä itsensä, saatikka perheensä elättämiseen ilman jatkuvaa tukea.
Viiveellä reagoiva talouspolitiikka herättää hämmennystä. Nykyistä edeltänyt 15-vuotinen jakso näkyy ja tuntuu.
Nyt pitää saada alijäämä taitettua. No, eihän se taitu, kun kustannukset kohoavat nopeammin kuin säästötoimet purevat.
Meillä taidepiireissä koetaan myös leikkausten voima. Osa kulttuurilaitoksista kamppailee olemassaolostaan.
Leikkaukset toteutetaan vaiheittain. Tämä on vasta alkua.
Taidekorkeakouluissa ihmetellään jatkuvuusajattelun puutetta. Media-alalta paetaan muualle.
Keskustelin äskettäin erään taideyliopiston professorin kanssa. Hän kommentoi nykytilannetta yllättävästi. Ehkäpä kulttuurialaa onkin jo pitkään vaivannut ylimielisyys. Ehkä emme olekaan niin tärkeitä.
Kansantalous ohittaa tietysti tivoliväen tarpeet.
Kulttuuri on silti enemmän kuin trumpettiin puhallettu fanfaari tai pari edelfeltiä museon seinällä. Sitä on kieli ja identiteetti. Kuvataide, tanssi, kirjallisuus, elokuva, teatteri, musiikki…
Taiteilijoiden kurittaminen ei olekaan talouskysymys. Kyse on ideologiasta.
Oopperan, baletin ja klassisen musiikin pyörittäminen on tolkuttoman kallista. Sitä pidetään arvokkaana, koska se on kansainvälistä. Taloissa on myös ylihinnoittelua ja kohtuuttomia kustannuksia, jotka ovat herättäneet huomiota.
Muutama kollegani on kertonut, että hankinnoissa eletään omassa todellisuudessa. Voiko jonkin lavastuselementin hinnaksi keksiä mitä vain lukuja? Liekö tällainen tuhlaileva toiminta tuottanut valtiovarainministerille oivalluksen, että kulttuuri todella on harvojen luksustuote? Lippujen hintoja kompensoidaan tukemalla, ja se maksaa.
Täytyy kuitenkin osata myös laskea kokonaisuutta. Kulttuurin taloudellinen kokonaisvaikutus leviää monelle toimialalle.
Taiteilijoiden kurittaminen ei olekaan talouskysymys. Kyse on ideologiasta. Valikoituneet viihdetaiteilijat, muusikot ja korkeakulttuurin edustajat ovat jo pitkään räksyttäneet ja naureskelleet porvaripuolueille, etenkin persuille.
Nyt aiemmin parjatuilla on valtaa.
Kansallisen Yleisradion ja verovaroin tuettujen kulttuurilaitosten toimijoiden tulee edustaa koko kansaa, eikä kuplaantua edustamaan viime vuosituhannen näivettyneitä ideologioita.
Kulttuuriälymystöksi itseään kutsuneet neuvostopropagandistit muodostivat vuosikymmenten aikana alalle leiman, joka ei vastaa kentän todellista tilaa.
Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
