Presidentin virka-asunnossa pitää jöötä jo toista kautta bostoninterrieri Lennu. Kyseessä on sen verran arvovaltainen koira, että kaksi vuotta sitten sen syntymäpäivää juhlittiin nimikkoleivoksella helsinkiläisessä Café Esplanadissa.
Viime viikolla valtakunnan ykköskoiran kahdeksanvuotispäivänä julkaistiin toimittaja Meri Eskolan kirjoittama tietokirja Presidenttien lemmikit.
Aluksi kirjan aihe tuntui Eskolasta haastavalta, mutta työhön paneuduttuaan hän löysi lopulta yllättävän paljon tietoa presidenttien lemmikeistä, vaikka sata vuotta sitten nelijalkaisista ystävistä ei juuri ollut tapana tarinoida.
Suomen presidenteistä vain J. K. Paasikivi ja Risto Ryti näyttävät Eskolan tutkimusten mukaan eläneen ilman varsinaisia lemmikkejä, vaikka molemmilla olikin maatila.
Voi sanoa leikillään, että Mannerheimille koko elämä oli yksi kouluratsastuskilpailu.
Lauri Relander oli kiinnostunut kanien kasvattamisesta jopa siinä määrin, että hän julkaisi vuonna 1910 oppaan kaninhoidosta. Kaneja kasvatettiin Relanderin tilalla Pamppusaaressa, ja hän toimitti niitä myös puoluetoverilleen ja seuraajalleen Kyösti Kalliolle.
"Väitetään, että osa Relanderin kasvattamista kaneista karkasi Kallion kotitilalta Heikkilästä Nivalan metsiin antaen siten presidentillistä lisäväriä seudun alkuperäiseen eläimistöön", Eskola kirjoittaa.
Liikkuvan työn vuoksi Martti Ahtisaari perheineen ei voinut yleensä haaveilla lemmikin ottamisesta. Ahtisaaren ollessa suurlähettiläänä Tansaniassa vuosina 1974–77, perheen elämää saapui kuitenkin ilahduttamaan tanskandoggi Pascal.
Koira leikki usein perheen Marko-pojan kanssa ja sillä oli hieno sukukirja. Valitettavasti perheen ja koiran ystävyys katkesi dramaattisesti. Kerran Pascal onnistui karkaamaan autolle avatusta portista vilkkaalle kadulle ja jäi ohikulkevan auton alle. Pascalin kohtalo on saattanut vaikuttaa perheen päätökseen olla enää hankkimatta lemmikkiä.
Koirat ja hevoset tuntuvat olevan Suomen presidenttien suursuosikkeja.
Lemmikkivalinnoillaan poikkeuksen koira- ja hevosvaltaiseen presidenttien ketjuun on tehnyt Tarja Halonen Miska- ja Rontti-kissoillaan sekä Miki- ja Kiki-punakorvakilpikonnillaan.
Kilpikonnat ovat nauttineet vähemmän mediahuomiosta, mutta Halosen kissat ovat olleet mukana jopa vaalityössä.
Presidenteistä kiistatta innokkaimmaksi hevosharrastajaksi nousee Carl Gustaf Emil Mannerheim, jolla oli Eskolan laskujen mukaan elämänsä aikana 26 hevosta.
"Voi sanoa leikillään, että Mannerheimille koko elämä oli yksi kouluratsastuskilpailu", Eskola kirjoittaa.
Hänen mukaansa hevoset olivat Mannerheimille tärkeitä työkaluja. Ratsastaen Mannerheim kulki niin sotatantereilla kuin vaikeissa maastoissa Keski-Aasian tutkimusretkellä.
Mannerheim rakasti hevosiaan. Sanotaan, että häntä ei koskaan nähty niin vihaisena kuin silloin, kun eläinlääkäri ei onnistunut lopettamaan Andermann-hevosta yhdellä luodilla vaan vasta toinen laukaus oli tappava.
Vaikka maan ykköslemmikit ovat etenkin nykyään tarkasti median valvovan silmän alla, eivät presidenttien karvaiset ystävätkään aina osaa käyttäytyä.
Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin K. J. Stålbergin Tusse-koirasta tiedetään hyvin vähän. Näin sata vuotta myöhemmin kulkee vain tieto Tussen huonotapaisuudesta.
Lemmikkien mahdollisesta arvaamattomuudesta huolimatta monet nelijalkaiset ovat olleet mukana omistajiensa tärkeissä hetkissä.
Pehr Evind Svinhufvudin hautajaisissa helmikuussa 1944 presidentin oma hevonen veti ruumisarkun kotoa kirkolle, vaikka hallitus oli tilannut ruumissaattoon auton Helsingistä.
"Pehtoori Virtanen ilmoitti ykskantaan, ettei sitä tarvita. Hän oli aina kuljettanut Ukko-Pekkaa ja kuljettaisi nytkin."
Mannerheimin viimeinen hevonen Käthy ei päässyt vetämään muiden hevosten kanssa tykkilavetilla makaavaa presidentin arkkua, sillä se oli viimeisillään tiineenä. Lopulta hevonen salakuljetettiin hautajaissaattoon, vaikka monet korkeat tahot pitivät tiineen hevosen käyttämistä valtiomiehen hautajaisissa alhaisena.…
Yleinen suositus on, että lemmikkejä ei sovi antaa lahjaksi, mutta presidenttien kohdalla tämä sääntö ei näytä pitävän.
Suomen presidenteille on vuosikymmenten aikana lahjoitettu niin hevosia kuin koiriakin. Tarja Halosen viimeisin viiksekäs kissaystävä Meggi on lahja suoraan Dmitri Medvedeviltä.
Presidenttien vastaanottamat lahjukset eivät kuitenkaan aina ole olleet olohuoneeseen sopivaa mallia. Urho Kekkonen sai neuvostoliittolaisen jäänmurtajan miehistön pyydystämän jääkarhunpennun 1960-luvulla. Mischka-karhu annettiin Korkeasaaren eläintarhaan, jossa se eli parikymmentä vuotta.
Presidentin lemmikit alkoivat Eskolan mukaan kiinnostaa mediaa toden teolla Urho Kekkosen valtakaudella. Esimerkiksi presidentin kahden varsan ristiäisjuhlat Ypäjällä kiinnostivat lähes kaikkia kotimaisia sanomalehtiä.
Uteliaat eläimet ovat välillä varastaneet huomion virallisissakin tilaisuuksissa. Tasavallan ensimmäinen koira Santtu-mopsi haisteli ministeririvistön Kultarannassa kesällä 1982 Mauno Koiviston kauden ensimmäisessä presidentin esittelyssä.
Tarja Halosen Rontti-kissa pääsi puolestaan tervehtimään hallitusta kesällä 2010.
Eskolan arvion mukaan Halonen käytti kissojaan tietoisesti julkisuuden hallinnassa, ja media kirjoittikin paljon kissoista.
"Minulle tuli olo, että kissat olivat Haloselle suureksi hyödyksi. Jos tuli kysymys, johon hän ei halunnut vastata, hän saattoi puhua kissoista", Eskola sanoo.
Sauli Niinistön Lennu on saanut naamansa jopa ulkomaalaisten lehtien sivuille.
Meri Eskola kuitenkin huomauttaa, että Niinistö on käyttänyt Lennun saamaa huomiota hyväkseen todella vähän, vaikka koiralla olisi mahdollisuus saada vaikka oma fanikerhonsa. Presidentti laittoi koiransa jopa vaalikaranteeniin hakiessaan toiselle kaudelle.
Tätä taustaa vasten onkin yllättävää, että Niinistö julkaisi Twitter-tilillään kuvaparin itsestään, Aaro-pojastaan ja Lennusta 70-vuotispäivänään.
"Juhlakuva oli yllättävä ja se oli minusta fiksu veto. Koiraihmisenä olen tietysti sitä mieltä, että Lennua tärkeämpää olentoa ei olekaan", Eskola sanoo.…
Lähde: Meri Eskola: Presidenttien lemmikit. Docendo.
