Jäätelöautolta voi oppia yhtä jos toista elämästä – vähän vähemmän kuitenkin jäätelöstä
Miljoona virkaa kolumnissa Sari Hyvärinen todistaa, että vaikka arki rullaa mukavasti ja rutiinit toimivat, niistä on kivaa ja jopa hienoa toisinaan poiketa pykälää parempaan.Olimme asuneet kodissamme jo muutaman vuoden, kun postilaatikkoon tuli erityisesti lapsia innostava mainos: jäätelöä monissa eri muodoissa, pian ja lähelle!
Ilmassa on aina innostuksen, jopa juhlan tuntua, kun odotetaan ja korvamatomainen tunnussävel alkaa kaikua lähimaastossa, vaikkei kauppaan ole paria kilometriä enempää. Toki herkut tiettyyn rajaan asti maistuvat varsinkin lapsille, mutta tässä on kyse enemmästä. On luksusta saada toivottuja juttuja käytännössä kotiin tuotuna. Se saa olon tuntumaan erityiseltä.
Opetus numero yksi: vaikka arki rullaa mukavasti ja rutiinit toimivat, niistä on kivaa ja jopa hienoa toisinaan poiketa pykälää parempaan.
Seuraavana kesänä kuski vaihtui ja ajoi ensimmäisellä kierroksellaan kotipysäkkimme ohi. Katsoimme lasten kanssa toisiamme hetken epäuskoisina. Tarkistin nopeasti kartasta seuraavan kohteen. Se oli ihan lähellä. Sanoin isommille: ”saatte sen kiinni seuraavalla pysäkillä!” Lapset ryntäsivät pyörilleen, minä hain juosten sisältä heidän pyöräilykypäränsä.
Hetken naperon kanssa kuulosteltuani musiikki alkoi jälleen lähestyä. Pyöräsaatossa pihamme sisäänkäynnille ajanut jäätelöauto ei enää koskaan ajanut pysäkkimme ohi.
Opetus numero kaksi: pyörä voi olla pakettiautoakin vahvempi, kaksi varsinkin. Pyöräilykypärä on syytä silti aina muistaa.
Olimme saapumassa myöhään perhejuhlista. Kuvittelimme, että siltä kuukaudelta jää autolta ostettava jätskisatsi väliin. Kaukaisuudesta kuului kuitenkin heikosti tuttu ääni. Rasavilli äiti teki risteyksessä u-käännöksen, ajoi tovin ja kaarsi parkkipaikalle, josta jäätelöauto juuri kuvitteli olevansa starttaamassa pois.
Pysäytin automme ulosajoväylän eteen poikittain, ihan hetkeksi vain. Onneksi kuski oli tässä kohtaa jo varsin tuttu useamman vuoden ajalta ja naureskeli meidän sittenkin ehtineen.
Opetus numero kolme: äiti osaa olla hurjempi kuin mitä päällepäin uskoisi.
Tänä kesänä päätin tehdä testin. Voiko olla totta, että jäätelöä uppoaa lasten vatsoihin rajattomasti? Olimme jo aiemmin sopineet yhdestä jäätelöstä per päivä, mutta jotenkin mystisesti jäätelöt olivat aina loppu ennen seuraavaa kertaa. Niinpä ostin aivan hillittömiä määriä jäätelöä.
Jo toisen kuukausittaisen herkkukasan jälkeen niitä alkoi jäädä pakastimeen, kerta kerralta enemmän. Nuorin jaksoi kysyä päivittäisen jäätelön perään pisimpään, mutta lopulta ei häntäkään enää niin innostanut.
Opetus numero neljä: kun herkusta tulee jokapäiväistä, sen hohto voi hiipua.
Voihan sitä oppia näinkin yhtä ja toista elämästä, vähän vähemmän jäätelöstä.
Kirjoittaja pyrkii aina oppimaan elämästä ja ihmisistä, myös mitä epätyypillisimmissä tilanteissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

