
Villasukista tuli lähihoitajalle toinen ammatti: Kymmenettuhannet käsityön ystävät neulovat nyt hänen ohjeillaan
Kun Jonna Nordström postasi Facebookin villasukkaryhmään kuvan itse keksimästään neulemallista, homma lähti niin sanotusti lapasesta.
Reposaarelaisen Jonna Nordströmin neulontaharrastus on poikinut paitsi suositun Facebook-ryhmän, myös neulekirjan. Kuva: Stiina Hovi
JonSukat - Villasukkarakkautta ilmestyi marraskuussa. Kirjasta on otettu jo neljäs painos. Villasukkien lisäksi siinä on ohjeita mm. lapasiin, pipoihin ja säärystimiin.Puikkojen kilinä paljastaa Jonna Nordströmin olinpaikan porilaisessa kahvilassa.
"Ihan poikkeuksellisesti on muu kuin oma malli puikoilla, teen pojalle armeijasukkia", hän kertoo.
Nordström, 44, nousi neulovan kansan tietoisuuteen kehittämänsä JonSukat-mallin vuoksi. Kauniit ja näyttävät kuviot on aloittelijankin helppo tehdä. Nyt malleista on ilmestynyt myös kirja.
Nordström on ammatiltaan lähihoitaja ja työskentelee Porin Reposaaressa vanhusten kotihoidossa. "Työ vaatii intensiivistä läsnäoloa, joten neulominen on sille hyvää vastapainoa, kiire unohtuu", hän kertoo.
Neulomaan Jonna Nordström tosin opetteli vasta 37-vuotiaana. Siihen saakka äiti teki tyttärensä sukat. "Lopulta en kehdannut enää pyytää. Kerran ajattelin, että nyt! Marssin kirjastoon lainaamaan neulekirjan, sitten lähi-Saleen ja ostin kahdet puikot ja kaksi kerää seiskaveikkaa (Novitan 7 veljestä -lankaa)."
"Ensin neuloin molemmat varret. Osasin tehdä oikeaa ja nurjaa. Sitten tuli kantapää. Neljä tuntia neuloin, purin, neuloin, purin. Välillä soitin siskolle, että miten tää menee. Lopulta opin. Toinen syntyi puolessa tunnissa", Nordström nauraa. "Nyt neuvon aina aloittelijoillekin, että tee ensin molemmat varret ja sitten kantapäät peräkkäin niin opit."
Alun perin hän opetteli neulomaan saadakseen kauniita neuleita. "Olen villasukkafriikki, käytän niitä kesät talvet, päivin öin".
Kerran hän laittoi itse keksimiensä kirjoneulesukkien kuvan Facebookin villasukkaryhmään. "Ihmisiltä alkoi tulvia ohjepyyntöjä. Yritin sanoa, etten osaa tehdä ohjeita, kun en osaa niitä lukeakaan."
Palaute kuitenkin innosti. "Ajattelin, että laitan jotain paperille ranskalaisin viivoin ja sanoin, että voin lähettää ohjeita sähköpostilla jos joku tahtoo. Pyyntöjä tuli satoja. Lähetin niitä kaksi päivää!"
Helmikuussa 2017 Jonna Nordström perusti oman Villasukkarakkautta by Jonna -ryhmän. "Mietin, että jos muutama sata ihmistä siihen liittyy, niin kiva."
Nyt ryhmässä on 32 000 jäsentä. Sinne lähetetään kuvia itse tehdyistä JonSukista. JonSukat eli Jonnan sukat -nimikin keksittiin ryhmässä porukalla. Yhteisössä on voimaa.
"On ihana nähdä, kun ihmiset tekevät omia versioitaan malleistani."
Villasukkarakkautta-ryhmässä on periaate, että ohjeet ovat ilmaisia. "En tiedä olisiko tästä tullut näin iso juttu, jos olisin pyytänyt niistä rahaa", Nordström pohtii.
Kun Nordströmin "neuloosi" oli pahimmillaan ennen Jonsukkia, hän neuloi jopa sata paria sukkia vuodessa. "Niitä tuli niin paljon, että äidin ja siskon kanssa perustettiin Facebookiin hyväntekeväisyysryhmä, jonka kautta alettiin lahjoittaa sukkia."
Ryhmässä KFC - Knit for Charity on viitisensataa jäsentä. Lisääkin mahtuisi.
"Ollaan lahjoitettu sukkia lastenkoteihin, vanhuksille, ensi- ja turvakoteihin, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Pari vuotta sitten sukitettiin Porin kaikki veteraanit ja lotat; noin 600 paria sukkia", Nordström kertoo.
Tämän joulun kohde on vammaiset eri laitoksissa. "Viemme sukkia paikkoihin, joissa ihmiset eivät välttämättä saisi joululahjoja muuten ollenkaan. Saavat ainakin yhden lämpimän paketin."
Sukkien lahjoittaminen on konkreettinen pieni lämmin teko. "Jos villasukilla saan edes jonkun kodittoman varpaat lämpimiksi, niin se tuo itsellekin todella paljon hyvää mieltä."
Villasukkarakkauden myötä Nordström on nyt myös yrittäjä. "Ensi vuoden alusta alkaen teen lähihoitajan töitä enää puolet ajasta. Neulehommasta on tullut pieni ammatti. Katsotaan mihin tämä johtaa."
Tulossa on ainakin toinen kirja ensi syksynä. Lisäksi häntä työllistää Porissa avautunut käsityöpuoti Kahdeksikko, jossa myydään useamman tekijän tuotteita. JonSukkien lisäksi Nordström tekee koruja nahkasta ja helmistä.
Jonna Nordström kehuu neulojien yhteishenkeä.
"Ihmiset, jotka neulovat villasukkia ovat yksi iso perhe. Sieltähän mä olen oppini saanut. Vinkit, niksit, kaikki."
"Välillä unohdan, että hei, joka päivityksen näkee 32 000 ihmistä. Se ryhmä on niin iso etten ole pysynyt perässä!"
Mallien kuviot ovat pieniä ja helppoja, eivätkä ne sisällä pitkiä lankajuoksuja.
"Tykkään katsella telkkaria samalla kun neulon, joten pitää olla simppeli kuvio. Hömppäsarjat on parhaita, niistä ei putoa kärryiltä", hän nauraa.
Jokainen sukantekijä tietää toisen sukan syndrooman: ensimmäisen jälkeen ei millään viitsisi neuloa toista samanlaista. Jonna Nordströmillä kyseessä on pikemminkin toisen sukkaparin syndrooma. "En halua tehdä kaksia samanlaisia sukkia. Suunnittelen samalla kun neulon, haluaisin kaikkien sukkieni olevan uniikkeja."
JonSukat-malli on hyvin muuntautuva. Siitä on tehty sukkien lisäksi lapasia, pipoja, villatakkeja ja paljon muuta. Jouluaikaan ryhmän täyttävät neulottujen kranssien eli Jonssien kuvat.
Harvan intohimoisenkaan neulojan tuotokset päätyvät kirjaksi saakka. Miten näin pääsi käymään?
"Oli aprillipäivän jälkeinen päivä, kun readme.fi-kustantamosta soitettiin, että he haluaisivat tehdä kanssani neulekirjan. Koko puhelun ajan mietin vaan, että pilaileeko joku", Jonna Nordström nauraa.
Mutta totta se oli. Kustantamosta oli otettu yhteyttä lankavalmistaja Novitaan, josta vinkattiin JonSukista. Niin kirjaprojekti alkoi.
"Aikaa oli neljä kuukautta ja kaikki mallisukat piti neuloa uudelleen, niistä tehdä mallikaaviot ja viralliset ohjeet."
Onneksi ystäväpiirissä oli paljon neulojia, jotka riensivät apuun.
Nordströmin poika Waltteri, 19, on näppärä Excel-ohjelman kanssa. "Hän teki kanssani kaikki kaaviot", Nordström kiittää.
Tytär Jessi, 17, oli kirjassa mallina. Perhe ja läheiset kannustavat Nordströmiä. "Lapset ovat salaa ylpeitä minusta, vaikka he eivät käytä villasukkia", hän hymyilee. "Etenkin tyttärestä ne ovat vähän noloja. Oikein odotan sitä hetkeä, kun mieli muuttuu ja he tulevat pyytämään, että äiti, neuloks mulle sukat."
Kun kirja ilmestyi, se vietiin käsistä. Kirja on ollut markkinoilla marraskuun alusta ja siitä on otettu jo neljä painosta, mikä on poikkeuksellista.
"Kun sain kirjan käteeni, en uskonut silmiäni, miten hieno ja paksu se oli. Mä todellakin olin tehnyt kirjan! Uskomatonta."
”Ennen olen aina sanonut, että olen lähihoitaja Porin Reposaaresta, mutta nyt pitää kai ruveta miettimään mikä nykyään on. Neulesuunnittelija, käsityöalan yrittäjä vai mikä", Nordström pohtii.
"En kuvitellut, että tästä tulisi joskus jotain näin suurta. Ajattelen yhä, että olen lähihoitaja Jonna, joka tekee harrastuksenaan villasukkia."
Jonna Nordström: JonSukat - Villasukkarakkautta. readme.fi. 272s.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
