Luopuminen tuntuu raskaalta, mutta siinä on mahdollisuus uuteen oivallukseen
Minkään ihmissuhteen, työpaikan tai palkkanauhan pysyvyyttä ei voi vannoa, muistuttaa Salla Autere Hengähdyspaikalla.
On osattava nauttia hetkestä, jotta voi ymmärtää elämän lahjan. Kuva: Pexels26.2.202306:00
Tasan vuosi sitten tapahtui jotain, joka sai lähes koko maailman, tai ainakin meidät suomalaiset, haukkomaan henkeään kauhusta. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Sota niin lähellä meitä pysäytti. Lähellä siis kilometreissä mutta myös vuosissa: lähellä on aika, kun Suomi on ollut samassa tilanteessa.
Vanhemman ikäluokan mieleen nousivat muistot sodasta palaavista iseistä ja isoveljistä, veteraanien mieleen omat kokemukset rintamalta ja nuoremmalle sukupolvelle kaikki ne kertomukset sodan kauhuista, joita olemme kuulleet.
Samalla tietenkin nousi myös pelko, ovatko rintamalla kohta taas Suomen nuoret miehet ja naiset puolustamassa maamme itsenäisyyttä.
Yhtäkkiä tuosta sodan alkamisesta on vierähtänyt vuosi. Kokonainen vuosi, jonka aikana on ehtinyt tapahtua monia muitakin arvaamattomia tapahtumia.
Tuntuukin, että viime vuosina elämän arvaamattomuus on korostunut aivan uudella tapaa. Ikinä ei tiedä, että kuinka pelottavia uutisia aamun sanomalehdestä joutuukaan lukemaan.
Elämä muuttuu jatkuvasti, sillä elämä on laina.
Sanotaan, että ainoa pysyvä asia elämässä on muutos. Myös henkilökohtaisessa elämässä yksikään päivä ei ole täysin samanlainen kuin edellinen. Ikinä ei tiedä, kenet tapaa viimeistä kertaa, eikä kenenkään ihmisen, ihmissuhteen, terveyden, työn tai palkkanauhan pysyvyyttä voi vannoa.
Elämä muuttuu jatkuvasti, sillä elämä on laina. Mitään et ota täältä mukaasi ja niin harva asia todella on sinun. Asiat ovat ainutkertaisia, ne ovat meillä lainassa. Ja siinä meille onkin oppi: asioita pitää arvostaa hetkessä.
On osattava nauttia hetkestä. Juuri nyt. On luotettava prosessiin. On katsottava ne kortit, joita kulloinkin annetaan ja jatkaa. Annettava hyvän kantaa ja muistaa ne hienot asiat, joita on jo saanut.
Ja hyväksyä se, että jostain pitää luopua. Luopuminen tuntuu raskaalta, mutta se saa meidät arvostamaan entistä enemmän sitä hyvää, jonka kerkesimme saada.
Suurien mullistusten jälkeen on kuitenkin huojentavaa huomata, että elämä jatkaa kulkuaan. Kenties on kokenut jotain sellaista, josta voi todeta, että ei se tappanut, mutta vahvisti.
Kaikesta huolimatta aurinko laskee ja nousee sittenkin jokaisena päivä. Ja jokaisena päivänä meillä on mahdollisuus yrittää tehdä tästä maailmasta parempi paikka.
Jokaisena Luojan suomana aamuna tulisi miettiä, mitä voi tehdä tässä rauhattomassa maailmassa, että edes itse loisi ympärilleen turvaa, oikeanlaista muutosta.
Kun kyse on sodasta omat voimat tuntuvat riittämättömiltä. Toivoa ei kuitenkaan ole heitetty, sillä ainoa asia pysyvä asia maailmassa on muutos. Silloinkin kun puhutaan sodasta.
Juuri nyt voimme toivoa muutosta, voimme toivoa rauhaa. Ukraina tarvitsee kaiken mahdollisen avun ja tuen vaikeassa tilanteessa.
Ja sen takia kirkoissa soitetaan rauhankelloja symbolisen tuen ilmauksena ja muutoksen kipinän ylläpitämiseksi hyökkäyssodan syttymisen vuosipäivänä 24.2. kello 12.
Sinä voit osallistua muutosjoukkoihin ristimällä kätesi.
Kirjoittaja on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
