Tiesitkö: Ärsyyntyminen tv-mainoksiin synnytti kaukosäätimen – sohvaperunan suosikkilaite on kokenut vuosikymmenten varrella monta muutosta

Ensimmäinen kaukosäädin tuli markkinoille vuonna 1955. Flashmatic-nimisellä laitteella pystyi vaihtamaan kanamaan ja ottamaan äänet pois päältä, eikä se ollut johdolla kiinni seinässä kuin edeltävät versiot. Kuva: Edd Thomas / Flickr

Oletko koskaan istunut sohvalla ja ärsyyntynyt rasittavasta tv-mainoksesta? Tällaisesta kiukunpuuskasta sai alkunsa kyseisen ongelman ratkaisu: kaukosäädin.

1950-luvulla yhdysvaltalaisen Zenith Electronics -yhtiön johtaja Eugene F. McDonald sai tv-mainosten äänimaailmasta tarpeekseen. Häntä harmitti, että hyvän ohjelman saattoi katkaista huono mainos, joka oli pakko kuunnella loppuun, jos ohjelman katselua halusi jatkaa. Tuon ajan kaukosäätimet olivat nimittäin televisiovastaanottimeen johdolla yhdistettyjä kanavanvaihtolaitteita, mutta ääniä niiden avulla ei saanut pois päältä.

McDonald antoi pulman yrityksensä insinöörien ratkaistavaksi, ja vuonna 1955 päivänvalon näki Zenithin valmistama laite nimeltä Flashmatic. Sen oli suunnitellut koneinsinööri nimeltään Eugene Polley, ja kyseisen laitteen hienous piili siinä, että se ei ollut johdolla kiinni televisiossa. Lisäksi sillä pystyi paitsi vaihtamaan kanavaa, myös ottamaan äänet kokonaan pois päältä ja laittamaan ne takaisin päälle napin painalluksella, juuri niin kuin McDonald oli toivonut.

Nykyajan sohvaperuna ei välttämättä tunnistaisi varhaista kaukosäädintä kaukosäätimeksi, sillä se muistutti ulkonäöltään lähinnä sädepyssyä. Käytännössä Flashmatic toimi siten, että siitä lähti valonsäde kohti tv-vastaanotinta.

Ongelmaksi muodostui se, että television sensorit reagoivat muuhunkin valoon kuin siihen, mitä kaukosäädin lähetti. Jos esimerkiksi aurinko alkoi yhtäkkiä paistaa kohti töllötintä, kanava saattoi vaihtua tai laite mennä itsekseen päälle.

Seuraavan kaukosäätimen suunnitteli Robert Adler -niminen fyysikko. Hänen alkuperäinen ideansa oli hyödyntää radioaaltoja, mutta idea jäi suunnittelupöydälle. Yhdellä napin painalluksella kun olisi tullut vaihtaneeksi naapurinkin television kanavaa tai äänenvoimakkuutta.

Ratkaisun tarjosi ääni, ja tarkemmin sanottuna äänen sellaiset taajuudet, joita ihmiskorva ei kuule. Ultraääntä hyödyntävä kaukosäädin tosin särähti ihmistä paremmalla kuulolla siunattujen eläinten, kuten kissojen ja koirien, korviin.

1970-luvulle asti kaukosäätimissä oli jokunen nappula, mutta kanavien määrän kasvu ja teksti-tv:n ilmestyminen tekivät kanavien selaamisesta hankalaa, kun kanavien yli piti hyppiä yksi kerrallaan. Kaukosäätimeen piti siis saada mahtumaan numeronäppäimistö, ja samalla ultraääni vaihtui infrapunavaloon.

Tämä lukuisten kanavien ongelma toki koski lähinnä sellaisia maita kuin Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa, sillä Suomessa saatiin odottaa kanavien hyökyä vielä monta vuosikymmentä.

Kaukosäätimen muotokieli pysyi suhteellisen samanlaisena viime vuosikymmenelle asti. 2010-luvulla uudenlaisiksi ”kaukosäätimiksi” tulivat älypuhelimet, ja nykyään yhä useampi ohjaa kodin laitteita myös äänikomennoilla.

Lähde: BBC Future 31.8.2018.