Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kuusenkasvattaja kertoo: Paljonko joulupuut maksavat, milloin ne ostetaan ja kuinka kuusesi varmasti kestää – katso video viljelmältä

    Loimaalaiset Taina ja Reijo Kuosa kasvattavat joka vuosi satoja joulukuusia ja myyvät niitä rautakaupan edessä. He pitävät työstään. Ostajien iloinen mieli tarttuu.
    Joulukuusimetsä varttuu kymmenkunta vuotta, puolivahingossa kuusenkasvattajiksi ryhtyneet Reijo ja Taina Kuosa kertovat.
    Joulukuusimetsä varttuu kymmenkunta vuotta, puolivahingossa kuusenkasvattajiksi ryhtyneet Reijo ja Taina Kuosa kertovat. Kuva: Sanne Katainen

    ”Joulukuusien myymistä odottaa, se on iloinen asia, vuoden kohokohtia. Huomenna lauantaina aloitetaan”, kertovat Taina ja Reijo Kuosa Loimaan Virttaalta leveä virne kasvoillaan.

    Viikko aiemmin, itsenäisyyspäivän aatonaattona, Kuosat aloittavat tämän vuoden myyntiin tulevien kuusien kaatamisen ja pussittamisen verkkoon. Sopivat puut oli valittu ja merkitty jo syksyllä.

    Reijo Kuosan mielestä joulukuusien myyminen on mukavaa. Kaupoille tulevat ihmiset ovat hyvällä mielellä, ja samalla kuulee palautetta siitä, minkälainen kuusi on tai millainen se oli viime vuonna. Usein samat ostajat tulevat kaupoille vuodesta toiseen.

    Tyypillinen asiakas on pariskunta, joka kiertelee, mittailee ja miettii sopivaa kuusta. Lähes yhtä paljon kaupoille tulee miehiä, joille on selvästi annettu tarkat ohjeet siitä, minkälainen kuusen pitää olla.

    Joulukuuset merkitään syksyllä, jolloin ne löytyvät vaivatta. Korjuusesonki on tiivis, viikossa kerätään satoja kuusia.
    Joulukuuset merkitään syksyllä, jolloin ne löytyvät vaivatta. Korjuusesonki on tiivis, viikossa kerätään satoja kuusia. Kuva: Sanne Katainen

    Kuosat ovat kasvattaneet joulupuita myyntiin vuosia. Kasvamassa on toinen puusukupolvi. Kuuset kasvavat entisellä mullanottoalueella, josta puutarhamulta on ajettu pois.

    Kasvatus vie savisella pellolla kymmenkunta vuotta ja hieman vesikin vaivaa. Kuusirivien välissä kasvaa visakoivua.

    Joulukuusien kasvatus alkoi vähän vahingossa, kun multa oli kuorittu pois ja mietittiin, mitä pellolla voisi viljellä. Ensimmäisenä istutettuja kuusia on vielä pieni saareke jäljellä, komeita ulkokuuseksi sopivia.

    Taimet tulevat metsänhoitoyhdistyksen kautta, ja suurin osa niistä on tavallisia metsäkuusia. Kasvussa on myös pieni määrä musta- ja omorikakuusia.

    ”Tavallinen metsäkuusi sopii kasvatukseen, ja asiakkaat toivovat sellaisia.”

    Kuusia leikataan säännöllisesti, jotta niistä saadaan sopivan tuuheita. Kuusirivien välissä kasvava heinä murskataan loppukesällä, Reijo Kuosa kertoo.

    Joni Mattila ja Taina Kuosa pussittivat sesongin ensimmäisiä kuusia itsenäisyyspäivän edellä.
    Joni Mattila ja Taina Kuosa pussittivat sesongin ensimmäisiä kuusia itsenäisyyspäivän edellä. Kuva: Sanne Katainen

    Kuosan mukaan noin kaksimetrisen kuusen hinta on ollut 35–50 euroa vuosia, ja samoissa hinnoissa liikutaan tänäkin vuonna. Jos asiakas haluaa isomman kuusen, hinta nousee.

    Joulukuusen hoitaminen kotona ei vaadi kummoisia niksejä.

    ”Ensimmäinen asia on, että ennen jalkaan laittoa tyvestä sahataan muutaman sentin pala pois, jotta puu alkaa taas imeä vettä. Sen jälkeen huolehditaan, että kuusenjalassa on aina vettä. Jos vedestä on hetkenkin pulaa, leikkauspinta pihkottuu nopeasti ja vedenkulku pysähtyy.

    ”Takan viereen kuusta ei kannata laittaa eikä patterin”, Reijo Kuosa kertoo.

    Kuosat aloittivat joulukuusten kaatamis- ja pussittamisurakan itsenäisyyspäivän aatonaaton iltapäivällä. Aamupäivällä Reijo oli vienyt muutaman ison julkisen tilan kuusen.

    Reijo kaataa kuuset moottorisalalla ja karsii alaoksat. Taina vetää kuuset pussituslaitteelle, jossa Joni Mattila odottaa pussittamista. Kuusi sujahtaa tottuneesti sukituslaitteen läpi, ja sukan katkaisun jälkeen puu on valmis myyntiin.

    Muutaman tunnin työrupeaman jälkeen traktorin peräkärry on ääriään myöten täynnä. Mattila laskee 70 kuusta, ja vieressä odottaa kymmenkunta lisää, jotka eivät sopineet kuormaan.

    Peräkärry täyttyi parissa tunnissa, Joni Mattila kertoo. Kuormaan sopii 70 kuusta.
    Peräkärry täyttyi parissa tunnissa, Joni Mattila kertoo. Kuormaan sopii 70 kuusta. Kuva: Sanne Katainen

    Suurin osa kaadetuista kuusista oli tasaisesti kasvaneita ja samankokoisia, mutta välissä on myös toisenlaisia, harvaoksaisempia.

    ”Reijo ei tahdo uskoa, että kaikki eivät halua tasaoksaista joulukuusta. On myös persoonallisempia kuusia kaipaavia”, Taina Kuosa kertoo.

    ”Kuusisesonki on lyhyt, ja työt hoituvat rutiinilla”, Reijo Kuosa kertoo. Joulukuusen kaatoon ja pussittamiseen menee noin viikko, ja saman verran menee myymisessä.

    Reserviin jätetään jonkin verran puita haettavaksi myöhemmin.

    Vuodet ovat opettaneet, että myynti kannattaa aloittaa puolen päivän paikkeilla ja lopetella puoli kuudelta. Sen jälkeen alkaa olla niin hämärää, ettei kuusen valinnasta oikein tule mitään, vaikka olisi valojakin.

    Viimeiset kuuset myydään joulun aatonaattona 22.12. Vielä vuosikymmen sitten suurin osa kuusista myytiin parin viimeisen päivän aikana, mutta nyt liikkeellä ollaan aiemmin. Kauppa käy tasaisesti pitkin viikkoa.

    Kuosa uskoo, että lauantaina puolen päivän aikaan myyntipaikalle kertyy ostajia jonoksi asti. ”Aattona on enää turha seisoskella kuusten kanssa, asiakkaita ei silloin enää ole.”

    Entä minkälaisen kuusen kasvattaja itse valitsee?

    ”Eiköhän se ole hieman tavallista pidempi ja itse kasvatettu.”