
"Täällä maalla on rikas, vaikka on pienet tulot", sanoo "hörhöyhteisön" yrittäjä ja asuja
Liperiläinen Satu Malinen uskoo, että yhteisöasuminen maaseudulla yleistyy.
Satu Malinen pitää joogatunteja Sun Ahonlaidassa ja Joensuussa ja hoitaa yrityksen markkinointia. Kuva: Lari Lievonen
Sun Ahonlaidasta Liperistä on Joensuuhun puolen tunnin ajomatka. Outokumpuun menee vartin verran. Kuva: Lari Lievonen
Ammeri Kankaiston elämä oli aiemmin kiirettä, suorittamista ja paineita. Nyt hän on oppinut rauhallisuutta. Kuva: Lari Lievonen
Entisen koulun puolella on iso oleskelutila, majoitushuoneita, keittiö sekä sali joogaa ja meditaatiota varten. Kuva: Lari LievonenSun Ahonlaidan yrittäjä-asukas Satu Malinen sanoo maaseudulla olevan mahdollisuuksia vaikka mihin.
"Nykyään voi työllistää itsensä niin monella eri tavalla riippumatta paikasta."
Malinen mietti jo aivan nuorena, miten olisi mahdollista asua ja tehdä töitä maalla yhdessä muiden ihmisten kanssa. Vuonna 2012 hän osti Janne Vehviläisen kanssa Liperin Ahonkylän entisen koulun ja sen yhteydessä olevan opettajien asuinrivitalon.
Sun Ahonlaita sai alun remontteihin maaseudun kehittämisohjelmasta 35 prosenttia investointitukea. Meneillään on toinen Leader-hanke osuuskunnan perustamisen takia tämän vuoden alussa.
"Meillä on tavoite työllistää ihmisiä ja saada lisää asiakkaita. Haluamme, että tästä paikasta tulee tärkeä monelle ihmiselle. Osuuskunta vähentää byrokratiaa, kun jokaisen erikseen ei tarvitse olla yrittäjä", Malinen sanoo.
Vuokraa asukkaat maksavat osuuskunnalle 350–650 euroa kuussa. Malisen mukaan yhteisöasumisesta syntyy selkeää rahallista säästöä.
Samaa mieltä on tammikuussa Sun Ahonlaitaan Belgiasta muuttanut Ammeri Kankaisto, jolle Joensuun seutu oli tuttua opiskeluajoilta.
"Tällä hetkellä kaikki kulut ovat varmaan vähemmän kuin Brysselissä vuokra", hän kertoo.
"Kaupungissa olisimme ehkä köyhiä, mutta täällä emme. Täällä on rikas, vaikka on pienet tulot", Malinen lisää.
Kustannuksia alentaa, että asuinrakennuksen ohella voi jakaa hyvin monenlaisia muitakin asioita.
"Kaikilla ei ole autoa, vaan Joensuuhunkin mennään paljon kimppakyydeillä. Koneita ja laitteita voidaan yhteisesti käyttää, jokaisen ei tarvitse ostaa omaa. Paljon voi säästää myös harrastuksissa, kun voi lainata joltain muulta vaikka kanoottia, lumilautaa tai telttaa", Malinen luettelee.
Mitään yhteistä uskontoa ja ideologiaa ei ahonlaitalaisilla ole – kaikki ovat Malisen mukaan henkisiä omalla tavallaan.
"Me ollaan tavallisia. Ollaan me varmaan vähän hörhöjäkin mutta hyvällä tavalla. Ja hullujakin, koska ei jokainen tällaiseen pystyisi ja haluaisi."
Tällä hetkellä yhteisössä asuu yhdeksän iältään 20–40-vuotiaista aikuista sekä kaksi kouluikäistä lasta.
Ydinajatus on Malisen mukaan hyvinvointi. Se tarkoittaa sekä asukkaiden että vierailijoiden hyvää oloa.
Sun Ahonlaita tarjoaa joogaa, meditaatiota, reikihoitoa, hierontaa ja vyöhyketerapiaa. Se järjestää yrityksille muun muassa työhyvinvointipäiviä.
Markkinointi sujuu niin suorina kontakteina kuin nettisivujen ja Facebookin kautta.
Sun Aholaitaan kuuluu hehtaarin tontti, jossa asukkaat pitävät kasvimaata. Ruokatarvikkeet vierailijoita varten he hankkivat mahdollisimman pitkälle lähiviljelijöiltä sekä luomuna yhden asukkaan miesystävän tilalta Sotkamosta.
Eläimiä ei tällä hetkellä Sun Ahonlaidassa ole. Koiria on ollut aiemmin parhaimmillaan puolenkymmentä.
"Lampaitakin on ollut, mutta sitten me syötiin ne."
Lue myös:
Toimittaja Riitta Ryynänen kirjoitti aiheesta myös kommentin: Onko edessä vielä maallepako?
Koko uutinen on luettavissa perjantain viikonvaihdesivulta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
