Luostareita tarvitaan murheiden kantamiseen
HEINÄVESI (MT)
Vanhempiensa järkytykseksi lahjakas kuopiolaistyttö päätti ylioppilaaksi päästyään seurata luostarikutsumustaan. Elettiin 1960-lukua.
Ortodoksinen jumalanpalvelus oli osoittautunut lukiolaisen kaipaamaksi elämän sisällöksi – ortodoksiksi hän kääntyi 18-vuotiaana.
Elämä Lintulan nunnaluostarissa oli tuolloin paljon nykyistäkin askeettisempaa: yhteismajoitusta, raskasta pelto- ja navettatyötä.
”Isäni ei olisi kestänyt päätymistäni tänne, joten seurasin arkkipiispa Paavalin ohjeita. Matkustin Kreikkaan, ja palasin vielä opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Pääaineitani olivat muinaiskreikka ja latina. Pysyvästi asetuin luostariin Kreikan Thessalian maakunnassa ollessani 27-vuotias”, nunna Kristoduli muistelee nyt Lintulan kauniisti kalustetussa vierailuhuoneessa.
Lähes 30 vuotta Kreikassa ja 14 viime vuotta Heinävedellä luostarissa asunut Kristoduli vakuuttaa, että luostareita tarvitaan yhä.
Niihin ihmiset tulevat murheineen, ja siellä he usein saavat helpotusta tuskaansa joko puhumisesta tai hiljaisuudesta.
Nunnat kuuntelevat ja rukoilevat.
”Saamme myös kirjeitä ja paljon rukouspyyntöjä. Nunnankaavussa kulkemiseen olen niin tottunut, etten edes näe kenenkään katsovan meitä pitkään. Kreikassa nunnat olivat kadullakin tavallinen näky.”
Kreikan nykyiset talousvaikeudet eivät Kristodulin mukaan yllä siihen luostariin, jossa hän oli.
Se sijaitsee vuoristopurojen äärellä, ja siellä eletään omavaraisesti metsää myyden, puutarhoja viljellen ja kanoja kasvattaen. Tosin viime aikoina ei ole ollut kysyntää kirkkotekstiileille, joita siellä myös valmistetaan.
”Luostarin sihteerinä aloin nähdä sellaista toimintaa, joka nyt on tullut koko maailman nähtäväksi. Siellä kirjanpito oli vähän niin ja näin. Kreikkalaiset voivat olla ulospäin hyvin sydämellisiä, mutta luonnollisesti heitäkin on monenlaisia.”
Nykyisin Kreikan Bytouman luostarissa asuu 12 nunnaa, kun heitä parhaimpina vuosina oli 20.
Kristoduli pitää sinne yhteyttä mahdollisuuksiensa mukaan.
Lintulassa elelee kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar. Lintulan sisarista suurin osa on yli 70-vuotiaita.
”Lintulassa on vallalla pohjoismainen kulttuuri: luotamme toisiimme ja olemme itsenäisempiä. Ortodoksisessa Kreikassa, oli saatavilla enemmän hengellisiä ohjaajia. Meitä nuoria todella opastettiin siellä voimallisesti.”
Suomessa oli 40 vuotta sitten vielä venäläisen luostariajattelun perua kirkkonunnia ja työnunnia.
Kirkkonunnat olivat laulutaitoisia ja keskittyivät jumalanpalveluksiin, kun taas muut tekivät maataloustöitä.
Kreikassa ei tällaista jakoa ollut, vaan kaikki pääsivät kirkkoon, mikä oli tärkeää Kristodulille.
Tarkoittaahan hänen nunnanimensä Kristoduli juuri Kristuksen palvelijatarta.
Alusta saakka häneen oli tehnyt voimakkaimman vaikutuksen ortodoksinen jumalanpalveluselämä.
Kristoduli on kääntänyt kuuliaisuustyönään paljon ortodoksista kirjallisuutta kreikasta suomeen ja kirjoittanut kirjoja rukouksesta ja hiljaisuudesta.
Suvi-Anne Siimeksen kanssa käydystä kirjeenvaihdosta syntyi teos Taivas alkaa maasta vuonna 2006.
Viimeisin kirja Hiljaisuuden kosketus vuodelta 2012 on peräti myyty loppuun.
”Kirjoittaminen on kulkenut aina mukanani. Kreikassa pidin ahkerasti päiväkirjaa. Julkaisut ovat syntyneet pitkälti pitämieni esitelmien pohjalta”, Kristoduli kertoo.
Maaseudun Tulevaisuuden Hengähdyspaikkaan hän aikoo kirjoittaa ajatukset arkipäivän murheista irrottavia tekstejä.
”Todellisia taukoja nykyiseen uutisvirtaan ja jatkuvaan kannanottamiseen tarvitaan”, hän suunnittelee.
Liisa Yli-Ketola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
