Video: Kanakin on verenhimoinen saalistaja, tässä jäi kissa toiseksi
Kissan jahti ja hiiren elämä päättyivät yllättävään käänteeseen.Somessa on herättänyt huomiota video, jossa kissa jahtaa hiirtä mutta menettää saaliinsa, kun kana nappaa sen aivan nenän edestä. Youtube-palvelusta löytyy runsaasti myös muita videoita, joissa kanat saalistavat ja syövät hiiriä.
Videota kommentoineet huomauttavat, että kanat kuten muutkin linnut, ovat kehittyneet dinosauruksista. Kanatieto.fi-sivusto kertoo, että kanojen monipuolinen ruokavalio on pysynyt samana jo viidakkokanan ajoilta, samoin kuin sen käyttäytymistarpeet.
"Kana on kaikkiruokainen, kuten ihminenkin. Luonnossa sen ravintoa ovat siemenet, vihreät kasvinosat, hedelmät, marjat, madot, hyönteiset ja toukat. Ulkoilutarhassa kanan suurinta herkkua ovat kastemadot, joiden löytymisestä iloitsee koko lauma. On tärkeää, että kotikanan ruokavaliossa on riittävä määrä eri ravintoaineita oikeassa suhteessa", sivustolla kerrotaan.
Vaikka kana on kaikkiruokainen, avokado, tavallinen maito ja sipuli eivät sovi kanoille. Lihaa, kalaa ja munaruokia sopii antaa kohtuullisina määrinä. Liiat hydraatit voivat lihottaa kanoja.
Lisäksi tarjolla on aina oltava vettä, soraa ja kalkkia. Kanatieto.fi:n mukaan kana syö kuitenkin soraa alle puoli teelusikallista kuukaudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

