Elokuva-arvio: Baby Jane on valkokankaalla alkuperäistä romaania synkempi

Baby Janen päärooleissa ovat Roosa Söderholm ja Maria Ylipää. Kuva: Sanna Vanninen / Oktober Oy

Jos haluaa viettää tätä naistenpäivää hilpeästi, kannattaa siirtää Baby Janen katsominen tuonnemmaksi. Kotimainen uutuuselokuva ei jätä katsojaa kylmäksi, mutta ei se liioin lämmitäkään, koskettaa kyllä kovaa.

Katja Gauriloffin ohjaama ja Sofi Oksasen romaaniin pohjautuva elokuva kertoo kahden nuoren naisen rakkaudesta, jota varjostavat mielenterveysongelmat. Alkuperäisteoksessa masennuksesta kärsi kumpikin, elokuvassa vain miehisempi ja itsevarmempi Piki ( Maria Ylipää).

Sairautta on kuvattu osaavasti esimerkiksi tilanteissa, joissa ihmisen pitäisi mennä kauppaan, mutta se on liian vaikeaa jopa huppu päässä. Lopullisen seinän muodostavat tuulikaapin edestakaisin liikkuvat liukuovet.

Naiset juhlivat, ansaitsevat niin kuin naiset nyt voivat, koettavat elää ja selvitä sairauksineen ja sidonta­leikkeineen.

Herkemmälle ja naiselli­selle Jonnalle ( Roosa Söder­holm) tarjoutuu tilaisuus siirtyä tavallisempaan ja vauraampaan heteroelämään, mutta rakkaus ei päästä irti, ei liioin sairauskaan.

Kirjan lukeneelle elokuva tuntuu synkemmältä.

Tunnelmassa on jotakin kaurismäkeläistä. Musiikki, valot ja hieno leikkaus pitävät katsojan tiukasti otteessaan, ja näyttelijät ovat nappi­valinta.

Baby Jane. Ohjaus: Katja Gauriloff. 1 h 33 min. Ensi-ilta 8.3.