Lääkärin palsta: Milloin lapsi alkaa tajuta huumoria?
Tutkijat tunnistivat peräti 21 tyyppiä huumoria, kun lasten huumorintajun kehitystä tutkittiin vauvasta neljävuotiaaseen.
Jo alle yksivuotiaat innostuivat tutkimuksen mukaan esimerkiksi piiloleikeistä, oudoista ilmeistä ja eleistä sekä hassuttelusta eri esineiden kanssa.Huumorintaju on tärkeä inhimillinen ominaisuus. Sen ansiosta ihminen kokee asioita huvittavina ja parhaimmillaan ratkeaa riemukkaaseen nauruun. Vaihtelu on kuitenkin suurta. Joku nauraa katketakseen asialle, jossa toinen ei näe mitään huvittavaa. Tosikolle näin käy usein.
Koska ihmisten huumorintajussa on suuria eroja, on kiinnostavaa lukea tutkimus siitä, miten huumorintaju kehittyy ja muuttuu varhaislapsuudesta alkaen. Asiaa tutki Bristolin yliopiston tutkimusryhmä kysymällä vanhempien havaintoja lastensa huvittumisesta ja naurusta.
Lähes 700 lapsen vanhemmat englantia puhuvissa maissa Britanniassa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kanadassa vastasivat kyselyyn. Lasten ikähaitari oli vastasyntyneestä neljään vuoteen.
Varhaisimmat havainnot huvittumisesta, jopa naurusta, nähtiin jo yhden kuukauden iässä. Puolet kahden kuukauden ikäisistä vauvoista näytti ymmärtävän huumoria. Vajaan vuoden iässä puolet lapsista tuotti itsekin huumoria.
Tutkijat tunnistivat peräti 21 tyyppiä huumoria. Alle yksivuotiaat innostuivat piiloleikeistä, oudoista ilmeistä ja eleistä, kutituksesta ja esimerkiksi esineiden kanssa hassuttelusta, vaikkapa mukin panemisesta päähän tai pitämällä lusikkaa väärinpäin.
Toisella ikävuodella lapsille oli huvia muiden reaktioista esimerkiksi kiusotteluun, paljastavaan riisuuntumiseen ja vessahuumoriiin. Myös eläimenä esiintyminen huvitti.
Kahden ikävuoden jälkeen huumorissa näkyivät kielen kehitys ja sosiaalisten sääntöjen ymmärrys. Hassut sanat, esineiden väärät nimet ja vaikkapa ammuva koira naurattivat. Samoin pieruhuumori.
Kolmivuotiaat koettelivat huumorin rajoja rumilla sanoilla. Tässä iässä lapset alkoivat ymmärtää temppuja ja sanaleikkejä. Lapsilla näytti olevan samanlainen huumorintaju ja sen kehittyvän samoin joka puolella maailmaa.
Tutkijat muistuttavat huumorintajun auttavan stressin hallinnassa, ystävyydessä, oppimisessa, luovassa työssä ja pariutumisessakin. He toivovat tutkimuksensa tulosten auttavan vaikkapa mediaa eri-ikäisille suunnattujen ohjelmien suunnittelussa.
Me tavalliset kadun tallaajat voimme käyttää tutkimuksen havaintoja omaa huumorintajua pohtiessamme. Millainen huumori uppoaa meihin? Siitä saatamme päätellä, minkä ikäisen lapsen tasolle olemme jääneet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
