Elinluovutuskorttia ei enää tarvita mutta se kertoo selkeästi luovuttajan tahdon – Kampanja muistutti elinsiirtojen kortin tärkeydestä
Munuais- ja maksaliitto teettämien gallupien mukaan vain alle puolet tietää, haluaako läheinen kuolemansa jälkeen luovuttaa elimiään vai ei. Neljäsosa on allekirjoittanut elinluovutuskortin.
Elinluovutustahtonsa voi kortin lisäksi kirjata Kelan ylläpitämään sähköiseen Omakanta-palveluun. Kuva: Www.elinluovutuskorttiElintenluovutuskorttia ei lain mukaan enää tarvita. Jokainen on luovuttaja ellei eläissään ole sitä kieltänyt.
Tästä huolimatta elinluovutuskortti on edelleen hyvä tapa kertoa tahtonsa selkeästi. Elinluovutustahtonsa voi kirjata myös Kelan ylläpitämään sähköiseen Omakanta-palveluun.
Kortin markkinoinnista vastaavan Munuais- ja maksaliiton mukaan asiantuntijalääkäreiden mielestä kortti helpottaa ja nopeuttaa elintenluovutusta.
Liiton teettämien gallupien mukaan vain alle puolet tietää läheisensä tahdon. Neljäsosa on allekirjoittanut elinluovutuskortin, vaikka valtaosa kannattaa elinluovutusta.
Syksyn aikana Luovuttaja-kampanja muistutti elinluovutuskortista. Kiertue jakoi tietoa neljällä paikkakunnalla. Kortteja jaettiin kuudessa viikossa 28 000 kappaletta ja Elinluovutus-sovellusta älypuhelimeen ladattiin yli 13 000 kertaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
