Mätäkuu ei ole myytti: Leikkauspotilaan tulehdusriski jopa kaksinkertainen
Uskomus sitkeästä kesäflunssasta ei pidä paikkaansa.Monien uskomusten mukaan mätäkuuksi kutsuttuna ajanjaksona heinä-elokuussa haavat tulehtuvat helposti.
"Mätäkuu ei ole pelkästään katoavaa kansanperinnettä, vaan kosteana ja kuumana vuoden aikana tulehdusriski on korkeampi", Terveystalon yleislääkäri Toni Vänni sanoo.
Mätäkuussa leikatulla potilaalla on tutkimuksien mukaan jopa kaksinkertainen riski saada tulehdus muuhun vuodenaikaan verrattuna.
"Vaikuttavina tekijöinä ovat ilmankosteus ja lämpötila. Toisaalta kesällä tapaturmat lisääntyvät ja tapaturmissa on aina suurempi riski tulehduksille kun haavoihin päätyy epäpuhtauksia. Kesällä ihmiset kulkevat myös kevyemmissä vaatteissa", Vänni taustoittaa tiedotteessa.
Flunssiin sairastutaan kesällä sen sijaan vähemmän kuin talvella.
"Hengitystieinfektiot ovat talvikaudella selvästi yleisempiä. Yhdeksi syyksi arvioidaan, että talvella ihmiset ovat enemmän sisätiloissa keskenään tekemisissä. Lisäksi kylmä ilma altistaa hengitysteitä infektioille", Vänni toteaa.
Ihmiset pitävät kesäflunssia erityisen sitkeinä. Vännin mukaan syynä flunssien pitkittymiseen on, että ihmiset eivät kesällä malta levätä riittävästi sairastuttuaan. Myös sairastumisen pelkääminen lentokoneessa perustuu enemmän tuntemuksiin kuin todelliseen riskiin.
"Lentokoneessa istumisen vaikutuksia on tutkittu paljon. Lentokoneissa ihmiset istuvat lähekkäin, joten se saattaa altistaa tautien leviämiselle. Niiden hengitysilma on kuitenkin tutkitusti puhdasta eikä se levitä viruksia", Vänni oikaisee.
Lääkärin mukaan voimakkaan ilmastoinnin kuiva hengitysilma saattaa kuitenkin ärsyttää limakalvoja ja aiheuttaa joillakin flunssan kaltaisia oireita. Ilmastointi ei kuitenkaan suoraan altista infektioille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
