Yksinkertainen nuuhkaisutesti auttaa arvioimaan tajunnan tasoa
Suuri osa syvästi tajuttomista nuuhkaisi yhtä voimakkaasti epämiellyttäviä ja miellyttäviä hajuja, selviää israelilaisesta tutkimuksesta. Kuva: Heta-Linnea KovanenIsraelilaiset tutkijat kehittivät nuuhkaisutestin, joka osoittautui varsin tehokkaaksi tajuttomuuden tason ja potilaan ennusteen arvioinnissa. He rakensivat nenän ilmavirtausta mittaavan herkän anturin, jonka lähettämät signaalit tietokone analysoi ja esitti nuuhkaisuvoimakkuutta ilmaisevina käyrinä.
Suuri osa syvästi tajuttomista nuuhkaisi yhtä voimakkaasti epämiellyttäviä ja miellyttäviä hajuja, eikä heistä kukaan palannut tajuihinsa. Lievemmin tajuttomilla pahat hajut aiheuttivat selvästi vaimeamman ja lyhytkestoisemman nuuhkaisun kuin hyvät hajut ja heidän tajuntansa taso normalisoitui vuosien myötä.
Nuuhkaisu on tajuttomillakin säilyvä refleksinomainen tapahtuma, jonka tuottama informaatio käsitellään aivoissa silmänräpäyksessä jo nuuhkaisun aikana. Informaation käsittelyn puutteellisuus johtuu vaurion ulottumisesta syviin aivorakenteisiin saakka. Tämä selittänee myös huonon parantumisennusteen.
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Lähde:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
