Harva miettii villalangan kotimaisuutta, vaikka kannattaisi - Lankayrittäjä: ”Ei ole mitään eettisempää kuin suomalainen lammas”

Johanna Salmisen Jalovilla on keskittynyt kotimaisesta villasta valmistettuihin lankoihin. ”Suomalainen villa ei hiosta, vaan elää ruumiinlämmön mukaan. Myös ulkovaatteena villa hengittää aidosti.” Kuva: Stiina Hovi

Kattilassa lilluu värjäysvedessä kasa lankavyyhtejä odottamassa oikean lämpötilan saavuttamista. ”Kotimaisesta villasta tehty lanka on hankala värjättävä, sillä väri ei helpolla tartu”, kertoo Jalovillan Johanna Salminen.

Suomalainen villa on niin ’raakaa’, että se hylkii lian ja kosteuden lisäksi väriaineita. Siksi värjäys vaatii tiettyjä kikkoja. ”Näitä ei ole superwash-käsitelty, kuten ulkomaiset ja markettilangat yleensä on. Käsittelyssä lanka ikään kuin laminoidaan muovilla, jolloin se kestää konepesua”, Salminen valaisee.

Vuositasolla Jalovillan kautta kulkee tällä hetkellä 900–1000 kiloa villalankaa. Osa langoista myydään luonnonvärisinä, mutta suurimman osan Salminen värjää itse.

”Käytän värjäykseen kotimaista etikkaa ja reaktiivivärejä. Olen miettinyt prosessin mahdollisimman ekologiseksi. Kuivatan pestyt langat ison osan vuodesta ulkona. Kipuilen ainoastaan pitkien ajomatkojen kanssa, sillä lammastiloille ja tapahtumiin joudun kulkemaan autolla.”

Jalovillan myymälä-työhuone on Altian vanhassa hiivatehtaassa. Johanna Salminen on lanseerannut Sähkönsäästöä suomalaisella villalla -kampanjan. Villaa ylle, niin voi alentaa huonelämpötilaa. ”Niin sitä on ennenkin eletty!” Kuva: Stiina Hovi

Jalovilla sai alkunsa neljä vuotta sitten.

”Minua ajaa eteenpäin eläinten hyvinvointi. Se on tärkeää kaikissa eläinperäisissä tuotteissa. Suomalainen lammas elää hyvän, lajinmukaisen elämän. Mutta harva lanka­ostoksilla kävijä miettii asiaa tästä näkökulmasta”, Johanna Salminen sanoo.

Salmisella on perspektiiviä asiaan myös tuottajapuolelta, sillä hän on koulutukseltaan tuotantoeläinhoitaja ja tehnyt töitä lammastiloilla.

”Meillä on Suomessa ainutlaatuinen maatalous maailmankin mittakaavassa. Ostan aina kotimaista lihaa. Miksi villalangassa asia olisi eri?”

Kotimaisen villan arvostus on noussut jo useamman vuoden ajan. ”Kehitys alkoi jo ennen pandemiaa, vaikka toki sekin vaikutti. Ihmiset ovat tiedostavampia nykyisin”, Salminen kiittää.

”Ei ole mitään eettisempää kuin suomalainen lammas. Se elää elämänsä lajinmukaisesti laumassa ja laitumella. Lampurit hoitavat eläimensä huolella. Se on ihan huippua.”

Langat värjätään reaktiiviväreillä ja kotimaisella etikalla. Osan Salminen myy luonnonvärisinä. Kuva: Stiina Hovi

Johanna Salminen on hajauttanut villan hankinnan. ”Osan ostan valmiiksi kehrättynä kehräämöiltä, mutta osan käyn itse lajittelemassa tiloilla ja vien rahtikehrättäväksi.”

”Villan saatavuus on heikko lenkki. Sitä kaivattaisiin markkinoille enemmänkin, yhteistyötiloja ei ole tarpeeksi”, hän pahoittelee. ”Syksyn kerintäkausi on minulle vuoden kohokohta, toivon aina että tulisi paljon villaa.”

Salminen odottaa uusien kehräämöiden tuloa markkinoille. ”Tällä hetkellä kehräämöillä on vuoden jono. Niin kauan kestää, ennen kuin saan valmiit langat. Siinä saa yrittäjänä olla edellä markkinatilannetta.”

Villantuotantoa pitäisi Salmisen mielestä jotenkin tukea Suomessa. ”Monissa maissa siitä maksetaan tuottajille eri korvaus.”

Eläintuotteiden mahdollisimman tarkka hyödyntäminen olisi paitsi eettistä, myös ekologista.

”Villaa voisi hyödyntää paljon muussakin kuin käsitöissä, esimerkiksi eristeissä.”

Alkuperäisrotumme: suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas näyttelevät Jalovillan tuotteissa pääosaa.

”Esimerkiksi ahvenanmaanlampaan villasta tehty lanka on äärimmäisen likaa ja vettä hylkivää. Se sopii parhaiten ulkokäyttöön”, Salminen kertoo. ”Rotu on jalostunut karuissa saaristo-oloissa, villa on sen mukaista.”

”Villan laadusta huomaa, jos tila on panostanut siihen eläinten jalostuksessa, ravinnossa ja kuivituksessa. Kaikki vaikuttaa, vaikkapa kivennäispuutokset. Silloin villa voi muuttua teräsvillaksi tai muuten heikkolaatuiseksi.”

Moni asiakas yllättyy kokeillessaan ensi kertaa pehmeää suomenlampaan villasta tehtyä lankaa. ”On harhaluulo, että se olisi karheaa. Päinvastoin: kun kerran kokeilee, jää sitä käyttämään pysyvästi,” Salminen hymyilee.

”Tuuletuksesta villa tykkää, etenkin ­pakkasella. Villavaate ei tarvitse pesua, ellei siinä ole näkyvää likaa. Ja silloinkin se pitää pestä aina käsin. Koneessa vaate menee pilalle”, Johanna Salminen neuvoo. ”Märkää villavaatetta ei saa vääntää kuivaksi. Se kannattaa ensin rullata pyyhkeen sisään ja sen jälkeen tasokuivattaa vaikka saunan jälkilämmössä.” Kuva: Stiina Hovi

Salminen kiittelee kotimaisia neulesuunnittelijoita. ”Suunnittelijat ovat merkittävässä roolissa kotimaisen villalangan menekin edistäjinä. Jos ohjeessa on käytetty suomalaista lankaa, on todennäköistä, että neulojakin käyttää sitä.”

Kivijalkamyymälän ohella Johanna Salminen kiertää myymässä lankojaan tapahtumissa, lisäksi Jalovillalla on jälleenmyyjiä. ”Olen suoran toiminnan ihminen. Verkkokauppaa minulla ei ole, koen sen työlääksi. Toistaiseksi tilaukset tulevat sähköpostilla tai sosiaalisen median kautta.”

Jalovillan tiloissa pidetään myös kursseja, joilla opetellaan vaikkapa kehräystä, pirtanauhan tekoa tai neuletekniikoita.

”On tärkeää tarjota elämyksiä ja yhteisöllisyyttä. Samalla pidetään yllä perinteistä käsityökulttuuria.”

Suomenlampaan villalla on huikeita ominaisuuksia, kuten eettisyys, pehmeys, kiiltävyys ja ennen kaikkea lämpimyys. ”En tiedä mitään niin lämmintä, kuin alkuperäisrotujemme villa.”

”Markettilangoissa on yleensä paljon muovia, eli nylonia villan seassa. Puhdas villa lämmittää enemmän. Kääntöpuolena on, ettei se ole aivan ettei se ole aivan niin kestävää. Siksi sukkalangoissani on pieni osuus nylonia”, Salminen selvittää.

Salmista ei aja villabarrikadeille raha vaan ­ideo­logia.

”Tämä on sydämen asia. Ei tällä rikastumaan pääse. Ala on niin hyvässä nosteessa, että tulemme vielä tappelemaan villoista. Toivon ja uskon, että myönteinen kehitys jatkuu.”

Suomenlampaan villasta kehrätyn langan pehmeys yllättää monet. ”On harhaluulo, että se olisi karheaa.” Kuva: Stiina Hovi