Uimahalleja alettiin Suomeen rakentaa toden teolla 1970-luvulla. Kaikissa kunnissa niitä ei taloudellisista syistä vieläkään ole, mikä tekee uimaopetuksen järjestämisestä kouluille haastavaa. Kuva: Carolina Husu
”Lähtökohtaisesti jokaisen Suomessa tulisi osata uida”, sanoo asiantuntija ‒ silti 6.-luokkalaisista joka neljäs ja aikuista joka kolmas ei osaa
Koululaisten uimataito ei ole juuri kehittynyt 20:n viime vuoden aikana. Meillä myös hukutaan selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
Tero Savolainen on toiminut 13 vuoden ajan uimaopetuksen koulutussuunnittelijana Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa. Tällä hetkellä työn alla on uusi uimataitoselvitys kuudesluokkalaisille. Kuva: Carolina HusuTuhansien järvien maassa uimataidon olettaisi olevan äidinmaidosta peritty perustaito, mutta tilastot eivät kovin hyvin tue oletusta.
Vuonna 2017 peruskouluissa tehdyn uimataitotutkimuksen perusteella 76 prosenttia kuudesluokkalaisista on uimataitoisia. Eli siis lähes joka neljännellä kuudesluokkalaisella uimataito on heikko. Yhdeltä prosentiltä se uupuu kokonaan.
Aikuisten uimataitoa arvioitiin viimeksi vuonna 2011, jolloin se oli 68 prosenttia.
Koko maailman mittakaavassa tilannetta voi silti pitää suhteellisen siedettävänä.
Hyväntekeväisyysjärjestö Lloyd’s Register Foundationin (LRF) teettämän tutkimuksen mukaan 44 prosenttia maailman väestöstä ei osaa uida ilman avustusta. Suomen kaltaisissa korkean tulotason maissa vastaava luku on 76 prosenttia.
Suomessa uimataidolle on asetettu selkeät vaatimukset, jotka eivät suoraan vertaudu LRF:n galluptuloksiin.
Suomessa hukutaan selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Vuosittain noin 100‒150 suomalaista hukkuu. Vaikka alkoholi ja pelastusliivien puute ovat isoimmat syylliset synkkään tilastoon, voi asiallinen uimataito pelastaa tiukassa tilanteessa hengen.
Miksi Suomessa yhä niin moni ei osaa uida, vaikka esimerkiksi uimahalleja on jo useissa pienemmissäkin kunnissa?
Pienemmissäkin kunnissa laadukasta uimaopetusta on onnistuttu järjestämään viemällä lapset naapurikunnan halliin uimaan.
Uimataidon kehityksessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia 20:n viime vuoden aikana, kun tutkimuksia on tehty. Työtä tehdään kuitenkin jatkuvasti tulosten parantamiseksi.
”Lähtökohtaisesti jokaisen Suomessa tulisi osata uida”, linjaa koulutussuunnittelija Tero Savolainen Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliitosta (SUH).
13 vuoden ajan SUH:ssa työskennelleen Savolaisen päätehtävä on uimakurssien järjestäminen ja uimaopetuksen kehittäminen.
”Toinen osa on sitten vaikuttamistyö eli uimataidon puolesta puhumista ja sen vahvistamista Suomessa.”
Uimataito
Pohjoismainen määritelmä uimataidosta on seuraava: Pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla, uimataitoinen henkilö kykenee päästyään pinnalle uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.
Vuoden 2017 uimataitotutkimuksen mukaan 76 prosenttia kuudesluokkalaisista on uimataitoisia.
Vuoden 2011 uimataitotutkimuksen mukaan aikuisista 68 prosenttia on uimataitoisia.
Lasten uimataitoon vaikuttavat koulujen uimaopetuksen lisäksi erityisesti uimahallin läheisyys ja käynnit uimahallissa vapaa-ajalla.
Kunnissa, joissa opetussuunnitelman mukaista uimaopetusta ei järjestetä lainkaan, lasten uimataito on selvästi heikompi kuin niissä, joissa uintia järjestetään joka luokka-asteella.
Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
Uimataidoton neljäosa ei ole yhdenmukainen joukko, mutta joitakin yhdistäviä tekijöitä on huomattavissa.
Savolaisen mukaan tutkimukset ja kerätty tieto viittaisivat siihen, että ainakin sosioekonomisella taustalla on yhteys uimataitoon.
”Perheissä, joissa ei ole varaa käydä uimassa, on heikosti uimataitoisia. Jonkin verran uimataidottomuutta näkyy myös monikulttuurisilla alueilla.”
Maantieteellisiäkin eroja löytyy. Vesistöjen läheisyydessä asuville uimataito kehittyy helpommin, kun veteen on kesäisin helppo pulahtaa. Luonnollisesti perheen oma aktiivisuus merkitsee paljon lasten uimataidon kehittämisessä. Myös kouluilla on vastuu uimataidon opettamisessa.
Uimataito on kirjattu peruskoulun opetussuunnitelmaan. Kuudennen luokan päätteeksi oppilaalle olisi tavoitteiden mukaan tarkoitus olla opetettuna ”uimataito, jotta oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan vedestä”.
Saadakseen hyvän arvosanan oppilaan tulee osata uida 50 metriä kahta uintitapaa käyttäen ja sukeltaa viisi metriä pinnan alla.
Uimataidon oppiminen vie kultakin oman aikansa. Oikeanlainen temperamentti, rohkeus ja liikunnallinen tausta voivat nopeuttaa oppimista, kun taas esimerkiksi motoristen taitojen hitaampi kehittyminen saattaa hidastaa oppimista.
SUH:n ja Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön (LIKES) yhteistyössä teettämässä Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa vuonna 2011 -raportissa huomioitiin, että noin 30 tuntia on riittävä aika uimataidon oppimiseen.
SUH suosittaa, että kouluissa järjestettäisiin kuusi tuntia opetusta ikäluokkaa kohden. Tällöin alakoulun aikana opetusta kertyisi koulussa 36 tuntia.
”Joillakin paikkakunnilla tähän tulevat päälle myös esiopetuksen tuntimäärät”, Tero Savolainen lisää.
SUH:lla on meneillään kuntakysely uintiopetuksen järjestämisestä kouluissa. Alustavien tietojen perusteella vain 11 prosenttia kunnista järjestää suositellut kuusi opetustuntia tai enemmän opetusta opetusvuotta kohden luokilla 1–6.
”Muut järjestävät sitten opetusta jotain siitä väliltä. Opetusta pitää opetussuunnitelman mukaan olla, mutta sille ei ole annettu mitään vähimmäistuntimäärää.”
Itsensä vertailu muihin voi johtaa siihen, että motivaatiota oppimiselle ei synny.
On tärkeää muistaa, että kunnat ovat eriarvoisessa asemassa uimaopetuksen järjestämisessä.
Esimerkiksi Jyväskylässä ja Oulussa järjestetään Savolaisen mukaan laadukasta uimaopetusta, jonka ansiosta kuudesluokkalaisista parhaimmillaan yli 90 prosenttia on ollut uimataitoisia.
Monissa pienemmissä kunnissa ei kuitenkaan ole omaa uimahallia. Uimaopetusta voi olla hankala keskittää vuoden lämpimiin kuukausiin.
”Toisaalta niissäkin on onnistuttu järjestämään laadukasta uimaopetusta viemällä lapset naapurikunnan halliin uimaan.”
SUH:n vuonna 2017 teettämässä tutkimuksessa opettajien vastausten perusteella tavanomainen syy uimaopetuksen puuttumiseen on, että kunta ei varaa tarkoitukseen määrärahoja.
Loppujen lopuksi kyseessä onkin Savolaisen mukaan arvokysymys sen suhteen, kuinka tärkeänä uimataidon oppimista pidetään.
Lasten ollessa 5–7-vuotiaita heillä on herkkyyskausi, jolloin motoriset taidot alkavat olla uimiseen tarvittavalla tasolla ja lapsi on henkisesti hyvässä oppimisiässä.
”He ovat valmiita heittäytymään leikin varjolla taidon oppimiseen. Sitten kun mennään vanhemmaksi, aletaan enemmän vertailla itseä muihin”, Tero Savolainen kertoo.
Vanhempi oppilas voi esimerkiksi kokea turhauttavaksi sen, että ikätovereiden uimataito on kehittynyt itseä pidemmälle. Teknisesti uimaan oppiminen ei muutu yhtään sen hankalammaksi, mutta henkinen kynnys nousee.
”Itsensä vertailu muihin voi johtaa siihen, että motivaatiota oppimiselle ei synny. Yläkoulun puolella heikon uimataidon myöntäminen tulee entistä haasteellisemmaksi ja sitä aletaan jopa piilotella.”
Lopulta uimataitoa ei pahimmassa tapauksessa kehity aikuisikään mennessä ollenkaan.
Suomessa uimahallien rakentaminen alkoi toden teolla 1970-luvulla. Alueellisten erojen määrä on jossakin määrin tasaantunut uimahallien yleistyessä, mutta etenkin vanhemmissa ikäluokissa uimataidottomuus keskittyy selvästi tiettyihin osiin maata.
Pohjois-Suomessa uimataidon todettiin vuonna 2011 olevan aikuisten keskuudessa heikompi kuin muualla. Pohjois-Suomessa asuvista 55–64-vuotiaista naisista vain 25 prosenttia osasi tutkimuksen mukaan uida, kun esimerkiksi Uudellamaalla vastaavan ryhmän luku oli 48 prosenttia.
”He olivat eläneet lapsuutensa 50–60-luvuilla, jolloin Lapissa ei vielä ollut uimahalleja. Ei ollut ympärivuotista harrastamisen mahdollisuutta, ja vedet olivat lämpimiä ehkä muutaman kuukauden vuodesta”, Savolainen pohtii erojen syitä.
Osaltaan myös aikakauden sukupuolittunut kulttuuri voi olla yksi tekijä eroille.
”Pojat ovat saaneet mennä ja viilettää uimassa, kun tytöt ovat olleet kotona vanhempien apuna.”
Lapset ovat herkimmillään oppimaan uimisen vielä 5–7 -vuotiaina. Sen jälkeen lapsi alkaa herkästi vertailla itseään muihin. Kuva: Jaana KankaanpääAikuisten uimataidottomuuden syitä on tutkittu Tommi Pantzarin vuonna 2003 julkaistussa liikuntapedagogiikan lisensiaatintutkimuksessa, jossa tarkasteltiin uimataidottomien aikuisten uimaan oppimiseen liittyviä tunteita ja uskomuksia.
Tutkimuksessa kymmenen uimataidottoman aikuisen ryhmä osallistui yhdeksän uintikertaa sisältävään opetukseen.
Tulokset osoittavat tunnetekijöiden olevan vahvasti osa oppimista.
”Negatiiviset ennakkoasenteet vettä ja uimista kohtaan olivat pääosin lähtöisin lapsuudesta, jonka jälkeen uintitilanteita oli alettu välttelemään. Välttelyä perusteltiin häpeällä, epämiellyttävyyden tuntemuksilla ja pelolla vettä kohtaan”, tutkimuksessa todetaan.
Myös Savolainen tunnistaa häpeäntunteen olevan yksi syy sille, ettei uimaan edes yritetä opetella enää vanhemmalla iällä.
Kynnystä opetteluun on pyritty madaltamaan esimerkiksi järjestämällä aikuisille tunteja uimahallien normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Työtä on tehty myös uimataidottomuuden ympärillä pyörivän stigman purkamiseksi. Tulostakin on Savolaisen mukaan tullut.
”Kursseille ja tunneille on kysyntää. Uimataidottomuutta ei enää hävetä samalla tavalla.”
Aikuisten kursseille ja tunneille on kysyntää. Uimataidottomuutta ei enää hävetä samalla tavalla.
Häpeän ja jännityksen purkamisessa avainasemassa on opettajan ja oppilaan välinen luottamus. Uimaopetus lähteekin Tero Savolaisen mukaan aina sen rakentamisesta.
”Moni oppilaista on puhunut, että ensimmäinen uimatunti on aina jännittävä: minkälainen opettaja on ja mitä se laittaa minut tekemään?”
”Ensimmäisenä pitääkin syntyä luottamus oppilaan ja opettajan välillä. Tilanne on stressaava, jolloin pitää onnistua luomaan turvallinen ilmapiiri.”
Ennen altaaseen siirtymistä on tärkeää puhua siitä, miten opetus etenee. Kaikki uiminen tapahtuu oppilaan ehdoilla, eikä mitään ole pakko tehdä, jos ei halua.
Altaaseen siirryttäessä ensimmäinen tehtävä voi olla vaikkapa ilmapallon pomputtelu uimarilta toiselle matalassa vedessä. Savolainen huomasi pelien toimivan hyvänä jäänmurtajana esimerkiksi, kun hän veti monikulttuurista aikuisten uimakoulua Helsingin NMKY:lle.
”Ensimmäiset viisi minuuttia palloa vain pomputeltiin, sitten alkoi tulla hymyä kasvoille ja jännitys laukesi.”
Monikulttuurisissa perheissä uimataito on Savolaisen mukaan keskimääräistä heikompi. Kielimuuri on yksi ongelma.
”Ensimmäisenä pitää löytää yhteinen kieli, mikä on haastavin asia.”
Uimakouluja on myös pyritty yhdistämään osaksi suomen kielen oppimista. Savolaisen vetämän monikulttuurisen aikuisten uimakoulun yhtenä päämääränä oli oppia samalla suomea ja taitoja Suomessa toimimiseen.
”Ensimmäisen tunnin jälkeen totesimme, että aihe oli sen verran haastava ja jännä, että kieli oli pakko vaihtaa englanniksi. Osa oli kuitenkin ensi kertaa uimahallissa.”
Loppujen lopuksi on opettajan vastuulla saada oikea viesti perille oppilaille.
”Jokainen meistä on yksilö ja jokaisella on oma tapamme oppia. Laadukkaan uimaopettajan tehtäviin kuulu etsiä ne keinot, joilla viesti saadaan ymmärretyksi.”
Oppilaan ja opettajan välinen luottamus ovat avainasemassa uimaopetuksessa, Tero Savolainen korostaa. Kuva: Carolina HusuTällä hetkellä SUH:lla on käynnissä uusi kuudesluokkalaisten uimataitoa mittaava tutkimus, jonka aineiston pitäisi olla kasassa kesäkuun alkuun mennessä. Koronan aiheuttamien sulkujen vaikutukset uimataidon kehittymiseen ovat vielä kysymysmerkki.
Tero Savolainen ei kuitenkaan usko, että mitään merkittäviä muutoksia kuutosluokkalaisten uimataidossa tullaan näkemään viiden vuoden takaiseen verrattuna. Nuorempien joukossa korona on saattanut häiritä uimataidon kehittymistä, mikä saattaa näkyä viiden vuoden kuluttua.
”Jotain viitteitä kentältä on saatu, että 6–9-vuotiaiden uimataidon kehittyminen olisi viivästynyt jonkun verran. Saadaanko kehitystä kurottua kiinni vuoteen 2027, on mielenkiintoista nähdä.”
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
