Lemmenjoen kansallispuistosta moni on etsinyt kultaa, mutta äkkirikastuminen on usein vain etäinen haave

Aki Kangasniemi (vas.) ja Alexander Kopf lämmittävät ­Sierik­nivan taukotupaa. Vieraskirjassa on terveisiä muun ­­ muassa Espanjasta, Saksasta, Yhdysvalloista ja Ruotsista. Kuva: Juha Tanhua

Ihan aluksi on kerrottava, että Lemmenjoen kansallispuiston nimen taustalla ei ole kauniin raastavaa rakkaustarinaa. Joki on saanut nimensä saamenkielisestä sanasta Leammi, joka tarkoittaa lämmintä.

Aikojen saatossa nimi on väännetty suomenkielisten suuhun sopivaksi.

Lämmintä Inarissa ei tähän aikaan vuodesta ole. Pakkanen nakertaa varpaita paksujenkin kenkien läpi, eikä liikkeellä näytä olevan lisäksemme ketään muuta.

Tai hetkinen, kyllähän tuolla metsän rajassa näkyy liikettä. Siellä on kaksi hirveä, jotka hetken tarkkailevat kulkijoita ennen kuin jatkavat matkaansa.

”Poroja ja hirviä täällä on aika paljon, samoin pienriistaa ja lintuja. Karhuja, ilveksiä, susia ja ahmoja on, mutta harvoin niitä näkee, jälkiä vain. Ilvestä en ole nähnyt kertaakaan”, Lemmenjoen kansallispuistossa lähes 40 vuotta työskennellyt Metsähallituksen luontovalvoja Aki Kangasniemi kertoo.

Yksikään pienkaivajista ei ole sillä rikastunut, mutta he ovat tulleet toimeen.

Lemmenjoen kansallispuisto on pinta-alaltaan Suomen suurin. Vaikka puiston kävijämäärät ovat kasvaneet, on etenkin talvi­kaudella rauhallista.

Eniten kävijöitä on kesä–syyskuussa, mutta myös kaamosvaeltaminen on kasvattanut suosiotaan, sanoo Metsähallituksen kenttäpäällikkö Alexander Kopf.

Kopfin mukaan Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen erämaisin. Se houkutteleekin kokeneita vaeltajia, eikä moni uskalla lähteä polkujen ulkopuolelle. Se on hyvä asia, sillä Lapin luonnossa on omat vaaransa.

”Minun aikanani on ollut kaksi tapausta, joissa ihminen on kadonnut tänne ja menehtynyt. 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa katosi mies, jota ei ole vieläkään löydetty. Toinen nuori kaveri katosi kymmenisen vuotta sitten syksyllä, ja hänet löydettiin seuraavana kesänä”, Kangasniemi muistelee.

Kansallispuistossa kulkee muun muassa hirviä. Metsästäminen ­on sallittua paikkakuntalaisille kotikuntansa alueella. Kuva: Juha Tanhua

Parhaiten Lemmenjoki tunnetaan kullastaan, jota on etsitty sieltä yli sadan vuoden ajan.

Aki Kangasniemen suvun historia kietoutuu Lemmenjoen kultalöydösten ympärille. 1900-luvun alussa hänen esi-isänsä rakensi aitan, jossa säilytettiin ruokia kullankaivajia varten.

Hieman myöhemmin Ville Kangasniemi löysi yhdessä toverinsa kanssa hyvän kultapaikan Miessijoelta.

”Molemmat menehtyivät pian sen jälkeen espanjantautiin, eikä kukaan tiennyt, mistä he olivat löytäneet kullan”, Aki Kangasniemi kertoo.

Varsinainen kultakuume iski Lemmenjoelle 1940-luvulla, kun Ranttilan veljekset iskivät kirjaimellisesti kultasuoneen. Huhut alkoivat liikkua, ja kulta­valtauksia tehtiin kiihtyvällä vauhdilla.

Vain Metsähallituksen työntekijät, poronhoitajat ja luvan­varaisesti lähikylien asukkaat saavat liikkua Lemmenjoen ­kansallispuistossa moottorikelkoilla. Kuva: Juha Tanhua

Lapio oli kullankaivajien luotetuin työkalu 1950-luvulle saakka, mutta vuonna 1951 Lemmenjoelle tuotiin ensimmäinen kaivinkone.

Koneen käyttäminen on huomattavasti perinteistä käsinkaivuuta nopeampaa, ja edelleen selvästi suurin osa Lemmenjoen kullasta löytyy kaivin­koneen avustamana. Apuvälineistä huolimatta työ on raskasta.

Aki Kangasniemen isä tarjosi pojalleen kaivospiiriään, mutta Kangasniemi ei sitä halunnut.

”Siinä on omat riskinsä ja työnsä. Yksikään pienkaivajista ei ole sillä rikastunut, mutta he ovat tulleet toimeen.”

Lemmenjoen kultakentät kokevat lähitulevaisuudessa suuren muutoksen, kun konekaivuu päättyy kaivoslain sanelemana ensi vuonna.

Lapiokaivajat jäävät edelleen Lemmenjoelle haaveilemaan siitä suuresta kulta­hipusta, joka voisi muuttaa koko elämän. Puiston kävijämääriin muutoksella ei uskota olevan vaikutusta.

”Niillä, jotka tulevat tutustumaan kullankaivuuseen, on romantisoitu ennakkoajatus. He haluavat nähdä käsikaivuuta”, Alexander Kopf sanoo.

Vaikka Aki Kangasniemi kieltäytyi isänsä kaivospiiristä, on hänkin oman osansa kultakuumeesta potenut.

”En ikinä hukkaa pois sitä kultaa, jonka olen saanut kaivettua. Sillä ei miljonääriksi tule, vaikka sen myisi”, Kangasniemi sanoo.