"Saattohoito kuntoon ennen eutanasiaa"
Tutkija Anja Terkamo-Moision mielestä eutanasiaan liittyvät pelot on otettava vakavasti.
"Myös eutanasiaan liittyvät pelot täytyy ottaa vakavasti. Jos kärjistäen viestinä on se, että halutaan vain nuoria ja terveitä tuottavia yksilöitä, voi syntyä tunne, mitä minä vanha ja raihnainen, olisiko vain parempi, että kuolisin pois?" sanoo tutkija Anja Terkamo-Moisio. Kuva: Saara OlkkonenSuomessa kerätään parhaillaan kansalaisaloite.fi:ssä nimiä eutanasian laillistamiseksi. Marraskuun puoliväliin mennessä nettilistaan on kertynyt jo yli 30 000 kannatusilmoitusta.
Anja Terkamo-Moision väitöstutkimuksessa 85 prosenttia kansalaisista ilmoitti hyväksyvänsä eutanasian osana suomalaista terveydenhuoltoa. Sairaanhoitajien prosentti oli 74.
Terkamo-Moisiolla on esittää tähänkin kuolema-asiaan ennemmin kysymys kuin vastaus:
"Voiko toisen ihmisen tarpeeseen vastata sillä, että päätetään hänen elämänsä?"
"Sen sijaan, että pohditaan, onko oikein sallia eutanasia tai olla sallimatta, pitäisi ehkä kysyä, kumpi on vähemmän väärin. Meille on opetettu, että toisen ihmisen elämän päättäminen ei ole oikein. Toisaalta kärsimään jättäminenkin on väärin."
Nyt Terkamo-Moisio sanoo olevansa enemmän eutanasiaa vastaan kuin sen puolesta, mutta hän näkee, että voi olla tilanteita, jolloin se olisi paikallaan. Kuitenkin ennen lakia pitäisi hänen mielestään korjata ensin kaikki saattohoidon ja vanhustenhoidon ongelmat.
Tutkimuksellaan hän haluaa tuottaa tietoa kuolemasta ja sanoittaa siihen liittyviä arvoja yksittäisille ihmisille, terveydenhuollon ammattilaisille ja koko yhteiskunnalle. Keskusteluun on tarvetta, sillä nykyiselläänhän taloudellinen tehokkuus tuntuu olevan yhteiskunnan ykkösasia.
"Myös eutanasiaan liittyvät pelot täytyy ottaa vakavasti. Jos kärjistäen viestinä on se, että halutaan vain nuoria ja terveitä tuottavia yksilöitä, voi syntyä tunne, mitä minä vanha ja raihnainen, olisiko vain parempi, että kuolisin pois?"
Terkamo-Moision mielestä sairaanhoitajien pitäisi osallistua aktiivisesti eutanasiakeskusteluun. Kanada salli eutanasian kesäkuussa, ja siellä eutanasian voivat toteuttaa myös tietyn ammattitason sairaanhoitajat. "Se muuttaa asiaa. Nyt ovi on avattu tuohon suuntaan, ja sama voi tapahtua myös muualla."
Kuka?
Anja Terkamo-Moisio
Syntynyt 1973 Tampereella.
Asuinpaikka Lappeenranta.
Terveystieteiden tohtori, hoitotiede, 2016.
Nuorempi tutkija Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella.
Suomen Kuolemantutkimuksen Seuran puheenjohtaja.
Valmistui sairaanhoitajaksi 1999 Saksassa. Suomessa työskennellyt sairaanhoitajana 2008–2015.
Blogi www.terkamo.com.
Lue myös:
Anja Terkamo-Moision artikkeli: Nytkö on aika keskustella eutanasiasta?
Väitöstiedote: Suomalaiset suhtautuvat kuolemaan neutraalisti ja eutanasiaan hyväksyvästi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
