Vanhoillislestadiolaisuuden vuosittainen kesäjuhla on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma: Suviseurat järjestetään tänä vuonna radiossa ja verkossa
Perinteisestä, suuresta seuratapahtumasta oli luovuttava koronapandemian vuoksi. Samoin kävi viime vuonna."Tänä vuonna seurakenttänä on koko maailma", Suviseurojen verkkosivustolla todetaan.
Seurat oli määrä järjestää Reisjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Suuresta kenttätapahtumasta päätettiin kuitenkin luopua koronapandemian vuoksi. Suviseurat järjestetään radiossa ja verkossa.
Seuralähetykset tulevat Reisjärven kristilliseltä opistolta.
Suviseurat alkavat tänään torstaina laulutuokiolla kello 12 ja aattoseuroilla kello 12.30.
Virallista avajaisjuhlaa vietetään huomenna perjantaina kello 10 alkaen. Yksi avajaisten puhujista on Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo.
Suviseurat on vanhoillislestadiolaisuuden vuosittainen kesäjuhla, joka on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma.
Vanhoillislestadiolaisuus on yksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeistä.
Suviseurojen järjestäminen vaatii vuosia kestävän, hyvin organisoidun etukäteistyön. Järjestelyt tehdään vapaaehtoisvoimin.
"Kesän 2021 Suviseurojen järjestelyvastuussa on 11 rauhanyhdistystä: Haapajärven, Haapaveden, Haikaran, Korpirannan, Kärsämäen, Nivalan, Pihtiputaan, Pyhäjärven, Pyhännän, Reisjärven ja Ypyän rauhanyhdistykset", Suviseurojen päätoimikunta kertoo tapahtuman verkkosivustolla.
Virtuaalinen seurakenttä avautui jo keskiviikkona. Seurakenttä sulkeutuu maanantaina 5.7.
Suviseuroihin voi osallistua monien kanavien kautta. Osoitteet ja ohjelmatiedot kerrotaan suviseurat.fi-sivulla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

