En anna lasteni katsoa uutisia

Mikä saa ihmisen olemaan niin julma toiselle? Tekemään kamalia, hirvittäviä raakuuksia? Kaikkein käsittämättömimpiä ovat lapsiin kohdistuvat hirmuteot. Eikö jokaisen sisällä ole biologinen tarve suojella ja auttaa lasta?

Sotia perustellaan monilla eri syillä. Suojellaan omaa kotia, maata, läheisiä, uskontoa, itsetuntoa. Tai vain totellaan annettuja käskyjä, koska niin on opittu tekemään, omaa moraalia tai sydäntä sen kummemmin työllistämättä. Voiko ryhmäpaine ja johtajan miellyttämisen tarve todella olla niin vahva, että tapetaan paljain käsin lapsia sen jälkeen kun on raiskattu ja silvottu näiden äidit pakottaen lapset katselemaan? Kuka oikeasti luulee, että lastensa isät ja vaimojensa miehet tällaisen jälkeen antautuvat helpommin?

En anna lasteni katsoa uutisia. Aleppon uutiset ahdistavat, vääntävät sydämen tiukalle solmulle, joka sattuu niin, ettei pysty edes itkemään. Kuuntelen kylän keskiaikaisen kivikirkon lyöntejä joka päivä iltapäivällä kello viisi keskittyen hartaasti toivomaan rauhaa, rakkautta ja hyvinvointia koko maailmaan.

Sodat aiheuttaa pelko, joka ilmenee monin eri tavoin. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua, kasvaa, kehittyä. Desmond Tutun sanoin: "aloita siitä, missä nyt olet. Tee, mitä pystyt." Minä kasvatan lapseni ymmärtämään, että kaikkea ympärillä ja itsessä olevaa voi arvostaa, kunnioittaa ja ennen kaikkea rakastaa. Ja että hevonen ei potki rakkaudesta.