Muut porot helpottuivat sarvien lähdöstä, mutta Marski häpesi

Marski-poro häpesi sarviensa menetystä. Kuva: Stiina Hovi

"Muutamana talvena olen saanut kunnian olla Lapissa ajoporoja hoitamassa ja niistä yksi on jäänyt erityisesti mieleen: Marski.

Se oli suuri, valkoinen poro, ajohärkä niin kuin titteli kuuluu ammattitermein. Se oli niin lempeä, etten toista samanlaista poroa ole koskaan tavannut.

Marski paistatteli aina tyynesti kaikkien huomion keskipisteenä, otti vastaan lasten halaukset ja patsasteli uljaana ulkomaalaisten lomakuvissa. Sillä oli mahtavat sarvet, suuret ja kauniisti kaartuvat, tasaisesti haarautuvat.

Marski oli myös kova syömään, ruoka-aikoina aina ensimmäisenä portilla. Mutta ei sitä lihavaksi saanut sanoa, varsinkaan sen itsensä kuullen. Kerran sen virheen tein, vaikkakin kaikella rakkaudella. Sanoin että Marski varmaan selviäisi vähemmälläkin ruualla. Käännettyä selkäni Marski pukkasi minua sarvella takapuoleen, aivan kuin sanoakseen, että neidin kelpaa tarkkailla vain oman takamuksensa leviämistä eikä huolehtia muiden asioista.

Joinain päivinä Marskia ei huvittanut tehdä töitä ollenkaan. Silloin se näytti aamupalalla erityisen surkealta, ei meinannut koskeakaan jäkäläänsä ja saattoi jopa nilkuttaa.

Heti kun silmä vältti, se kuitenkin söi vikkelästi eväänsä ja paineli melkein ravia takaisin aidan takanurkkaan näyttäen epäilyttävän hyvävointiselta jälleen.

Eräänä pakkasaamuna jaoimme työkaverin kanssa jäkälää aitaan poroille. Huutelin Marskia ja lupasin ettei tarvitsisi tehdä töitä, oli vapaapäivä.

Koska Marski ei tullut portille vastaan, lähdin tarkistamaan heinäpaalia, joka sydäntalvella oli ajettu aitaan lisärehuksi. Yleensä Marski oli aina sen lähettyvillä, jos ei muuta ruokaa ollut tarjolla.

Kun paali oli alkanut talven myötä huveta, oli Marski käynyt sitä vartioimaan. Se makasi paalinjämien keskellä päivästä toiseen niin sinnikkäästi vahtimassa, että mahanalusen karvatkin lähtivät.

Mutta ei Marskia näkynyt sinä aamuna paalillakaan.

Jäin seisomaan paalin luo ja tähystin aitauksen takalaitaan. Kaukana, lähellä takanurkkaa, muutaman hassun koivunrungon takana, näin vihdoin etsimäni.

Marski kurkisteli hätääntyneenä minua ja etenkin muita poroja jotka ahmivat jäkälää hyvällä ruokahalulla.

Maanittelin sitä tulemaan aamupalalle. Lopulta se lähti pää alhaalla riippuen, kuin häpeissään, hiljaa aidan viertä kulkemaan kohti minua. Suuret sarvet olivat tippuneet yön aikana, eikä Marskissa näkynyt samanlaista onnellisuutta kuin muissa sarvensa tiputtaneissa, jotka niiden painosta päästyään helpottuneina ravistelivat päitään.

Olin säästänyt Marskille säkinpohjan jäkälää, jota se haluttomasti näykki luokseni päästyään.

Istuin sen viereen ja kuiskasin että älä huoli, kyllä me sinusta tykätään ilman sarviakin ja sitä paitsi uudethan kasvavat jo. Marski katsoi minua hiljaa ja jatkoi syömistään, mutta aivan kuin se olisi näyttänyt vähän helpottuneelta."

Tarinan lähetti Anna Tetri.

MT:n joulukalenterissa julkaistaan lukijoiden eläintarinoita. Kalenterin kaikki luukut ovat luettavissa verkkosivuilla osoitteessa mt.fi/joulukalenteri.