Länsi-Suomi: Köyliön Lallintalosta tehdään musikaali, päärooliin Pauli Hanhiniemi
Musikaalin tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle.Länsi-Suomi-lehti kertoo, että Lallis-musikaali saa ensi-iltansa Rauman kaupunginteatterissa ensi vuoden helmikuussa.
Musikaalin pääroolissa on Pauli Hanhiniemi. Muita päärooleja esittävät Mikko Töyssy ja Ninni Kekki.
Vasta käsikirjoitusvaiheessa olevan musikaalin tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle ja esityksessä kuullaan runsaasti aikakauden musiikkia.
Lehti kertoo myös, että musikaalin käsikirjoittavat Osku Valve ja kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva, joka myös ohjaa esityksen. Käsikirjoitusta varten käynnistetään myös muistojen keruukampanja Lallintalon kävijöiltä.
Länsi-Suomi: Köyliön Lallintalosta tehdään musikaali Raumalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

