Tässä laulussa joulupukki puree ja lyö – se kuvaa perinteistä suomalaista pukkia melko hyvin
Jouluun on nyt 8 yötä. Mitä lapset voivat tehdä, jos joulupukki onkin tuhma?
Joulupukki-perinnettä on muokattu nykyaikaan huomattavasti. Aikaisemmin lasten pelottelu oli olennainen osa joulupukin käytöstä. Kuva: Tarja Iivonen"Pukki isän kampittaa,
lasten päätä tukistaa.
Pöydän ääreen rynnistää,
ruuat säkkiin kähveltää."
"Joulupukki puree ja lyö" on M. A. Nummisen (1940-) esittämä epätavallinen joululaulu. Vuonna 1971 levytetyn kappaleen sävelsi Numminen ja sanoitti runoilija Jarkko Laine (1947-2006).
Humoristinen laulu julkaistiin albumilla "Joulupukin juhannusyö", jonka muita hupailuja olivat Käsittämätön joulu, Kanarian joulu ja Svengiä aatonaattona.
Love Recordsin julkaisemalla pitkäsoitolla eli vahvana underground-henki, jota edusti Nummisen ja Laineen lisäksi levyllä mukana ollut runoilija Markku Into.
"Missäs pukin lahjat on
Ja mistäs
nostan palkkion?"
Albumin saatesanoissa kulttuuripersoona ja toimittaja Hannu Taanila totesi:
"Kaikki jouluun liittyvä aikuisten keksimä ja hellimä lapsenomaisuus pannaan tässä levyssä pilkaksi. Mutta Numminen ei pilkkaa paatoksella vaan iloisella rahvaanomaisella menolla."
Laulun pukki ei ollutkaan leppoisa punanuttu, vaan kiroileva ilkimys, joka varastaa perheen jouluruuat.
Joulupukin osuuden satiirisessa foxtrotissa lauloi oopperalaulaja Pentti Tuominen.
"Pukki tuvan hajottaa,
poron selkään hypähtää."
Tosiasiassa Nummisen laulu kuvaa aika totuudenmukaisesti suomalaista joulupukki-traditiota. Pakana-aikaan pukki oli mies, joka esitti hedelmällisyysriitin sarvipäistä hahmoa.
Pukilla saattoi olla myös tuohinaamari ja jonkinlainen turkki päällään. Tässä asussa pukki kulki talosta taloon ryypyn toivossa ja pelotellen lapsia.
Saattoipa hän jakaa joskus lahjojakin ja tarvittaessa myös vitsoja.
Jo yli 50 vuoden ajan on M. A. Numminen viihdyttänyt suomalaisia. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Kissa vieköön!, Helga-neiti sekä Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa.
Hän toiminut uransa aikana myös kirjailijana, runoilijana sekä lyhytelokuvien ohjaajana.
Nummisella on lisäksi muusikko Pedro Hietasen kanssa lauluduo Gommi ja Pommi, joka esittää pääasiassa lastenmusiikkia. Numminen on duon Gommi-jänis ja Hietanen Pommi-kissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
