
4H-yhdistykset kouluttavat eläinrakkaita nuoria koiranhoitajiksi – taskurahan ohessa karttuu myös työkokemusta
4H kannustaa myös poikia hakeutumaan rohkeasti tällä hetkellä tyttövaltaisille kursseille.
Koiranhoitokurssilla tutustutaan muun muassa koirien rakenteeseen. Valo Tapper (vas.) kokeili koiran pulssia Janina Särkisen opastuksella. Kuva: Päivi Sivonen
Janina Särkisen (vas.), Pinja Haapsalon ja Hilkka Eskelisen mukaan koiranhoitokurssi sopii mainiosti myös omasta koirasta haaveilevalle nuorelle. Kuva: Päivi SivonenOvikello soi ja rapsutuksia kaipaava kultainennoutaja Brune säntää korvat heiluen eteiseen.
Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistysten Helsingin toimitila täyttyy nopeasti puheensorinasta ja lepertelystä: ”Kukas se siinä. Ootko vähän ihana, niin ootko?”
Tervehdysten jälkeen parikymmenpäinen tyttöporukka kerääntyy ohjaajan ympärille, ja seuraa tarkkaavaisena malliesimerkkiä koiran pulssin kokeilemisesta.
”Brune on unelmakoira: hyväluonteinen, rauhallinen ja kaikkia rakastava”, kuvailee kurssin ohjaajana toimiva ja keväällä eläintenhoitajaksi valmistuva Janina Särkinen.
Brune on Särkisen entisen asiakkaan koira, jota hän lainaa välillä kurssille.
Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistysten nuorisotyön koordinaattorin Pinja Haapsalon mukaan koiranhoito- eli dogsitter-kurssi on vuodesta toiseen yksi 4H:n suosituimmista.
Valtaosa Suomen yli 200 4H-yhdistyksestä järjestää koiranhoitokursseja. Niiden alkamisajankohtia kannattaa tiedustella suoraan oman alueensa yhdistykseltä.
Kurssilla nuori oppii muun muassa koiran rakenteesta, terveydenhoidosta, eleiden tulkitsemisesta ja koiran aktivoimisesta.
”Lisäksi harjoittelemme työelämässä vaadittavia taitoja. Käymme läpi esimerkiksi työhaastatteluun valmistautumista ja verokortin käyttöä”, Haapsalo kertoo.
Kurssien ohjaajat voivat olla alan opiskelijoita tai muuten koiriin perehtyneitä henkilöitä. Valtaosa on myös itse pidempiaikaisia 4H:n koiranhoitajia.
Särkinen suoritti oman koiranhoitokurssinsa viisi vuotta sitten, jonka jälkeen hän on toiminut sekä koiranhoitajana että kurssin ohjaajana.
Maanantaina kurssitodistuksen saaneiden Noora Saarikon ja Sara Niemelän mielestä kurssin mielenkiintoisin osuus oli uuden, kuten koiran eleiden, oppiminen.
Veera Rautanen ja Liina Lopmeri toteavat, että oppimisen lisäksi kurssilla oli mukavaa tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin.
Koirat ovat kaikille neljälle jo ennestään tuttuja. Jokaisella perheellä on karvakaveri.
”Kursseilla on paljon tyttöjä, ja ottaisimmekin mieluusti mukaan myös poikia. Ennätys taitaa olla yksi viidesosa kurssilaisista”, Haapsalo vinkkaa.
Viime vuonna pääkaupunkiseudun 4H-yhdistysten kautta tehtiin noin 2 000 eläintenhoidon työtuntia.
”Ostamalla koiranhoitopalvelun 4H:n kautta tuet samalla nuorisotyötä”, toteaa pääkaupunkiseudun 4H-yhdistysten toiminnanjohtaja Hilkka Eskelinen.
Hänen mukaansa koiranhoitoon liittyvissä kaupallisissa palveluissa nousee aika ajoin esiin epäselvyyksiä esimerkiksi työnantajan ja verojen maksun suhteen.
”4H:n nuoret koiranhoitajat ovat koulutettuja ja vakuutettuja. Jos jotain sattuisi, niin vastuu on 4H:lla. Näin ei välttämättä ole alan muilla toimijoilla.”
Eskelinen muistuttaa, että koiranhoitopalvelun ostaminen on kotitalousvähennyskelpoinen meno.
Koiranhoitajina toimivina nuorilla on yleensä 1–2 vakioasiakasta.
Työn määrä voi vaihdella yksittäisistä tunneista kokonaiseen viikkoon, jos asiakas on esimerkiksi lomalla.
Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistysten seuraava koiranhoitokurssi alkaa 5. huhtikuuta.
”Vielä on viitisentoista paikkaa vapaana. Ne menevät ilmoittautumisjärjestyksessä, joten kannattaa olla nopea. Kurssiin kuuluu kuusi lähiopetuskertaa ja muutama tunti itsenäisesti suoritettavia verkkoluentoja”, Haapsalo vinkkaa.
Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistysten kurssi maksaa 120 euroa. Lisäksi vaatimuksena on, että kurssilainen on 4H:n jäsen.
”Järjestämme vuosittain 4–5 kurssia. Tämän vuoden tavoitteena on sata uutta koiranhoitajaa”, Haapsalo kertoo.
Vaikka suurin osa jatkaa kurssin käytyään hoitotehtävissä, ei se ole pakollista.
”Kurssi sopii mainiosti myös omasta koirasta haaveilevalle tai eläimiin liittyvän alan opiskelua harkitsevalle”, Eskelinen toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
