HENGÄHDYSPAIKKA Vaikuttava maidonhakumatka
Olen iloinen siitä, että olen saanut elää suurimman osan aikuiselämääni maaseudulla. Kun olin lapsi, perheemme asui Kuopiossa, mutta kesät vietettiin tiiviisti kesäasunnolla.
Kuopion jälkeen elämässäni seurasi 28 vuotta luostarissa Kreikan villeillä vuorilla. Nyt takana on 14 vuotta Lintulan luostarissa Heinäveden Palokin kylässä.
Lapsuudessani oli vielä suuri ero maaseudun ja kaupungin asukkaiden kesken. Maalaistytöt erottautuivat Kuopiossa siinä, että heillä oli yleensä liian pitkät mekot ja liian isot kengät. Piti olla kasvunvaraa!
Ensimmäinen kesäasuntomme oli Nilsiässä. Muistan, kuinka siellä katsellessani ihmisiä kysyin äidiltäni: miksi kaikki tädit täällä ovat vanhoja? Tädit eivät kuitenkaan olleet iältään vanhoja. Raskaat työt vain olivat vanhentaneet heidät ennenaikaisesti.
Myöhemmin siirryimme Vehmersalmelle kesää viettämään. Kesäpaikassamme ei ollut sähköjä eikä siis jääkaappiakaan. Niinpä joka päivä kävimme hakemassa maitoa läheisestä maalaistalosta.
Talon lapsilla oli aina paljon kyseltävää. Kiireisten kesätöiden aikana vanhemmat eivät ehtineet ja jaksaneet vastailla loputtomiin kysymyksiin. Niinpä lapset odottivat innoissaan minua, kun tulin maitoa hakemaan.
Usein vanhin poika tuli järven rantaan saakka saattelemaan minua veneelle ja tivaamaan vastauksia kysymyksiinsä. Toiseksi nuorin poika oli oikein ”minun poikani”.
Kerran olimme laivalaiturilla. Poika halusi heittää kiven järveen ja annoin luvan. Hän heitti sen kuitenkin niin voimallisesti, että putosi itsekin veteen. Minä hyppäsin perässä, ja onneksi selvittiin pelkällä itkulla ja säikähdyksellä.
Noissa maisemissa tapahtui myös jotakin sellaista, joka vaikutti voimakkaasti tulevaisuuteeni. Oli taas kyse maidon hausta, ja mukanani oli vuotta vanhempi ystäväni Maija Kuopiosta. Soudimme talon rantaan, ja tavan mukaan viivyttelimme ihailemassa lehmiä.
Kun sitten lähdimme, huomasimme, että tuuli oli voimistunut ja järvellä löivät kovat laineet. Tulimme siihen tulokseen, ettemme pysty menemään takaisin veneellä.
Kesäasunnolle pääsi myös kiertämällä maitse. Oli vain yksi mutta… Metsässä matkan varrella laidunsi hevosia, ja pelkäsin niitä kuollakseni. Kuinka voisin mennä sitä kautta? Jumala, auta! Niinpä sanoin Maijalle, vaikka vähän ujostuttikin, että rukoilisimme, ettei meidän tarvitsisi mennä hevoslaitumen läpi. Opettajakin kun oli koulussa sanonut, että aina pitää turvautua rukoukseen.
Hyppäsimme ojan yli metsään ja kumpikin polvistui rukoilemaan. Sitten jatkoimme matkaa. Yhtäkkiä tielle kääntyi auto. Se pysähtyi kohdallamme, ja mies ja nainen kysyivät nimeäni. Kävi ilmi, että he olivat minun kummini Helsingistä ja tulossa vierailulle.
Kesäasunnoissa ei noihin aikoihin vielä useimmiten ollut puhelinta, joten kesävierailut olivat aina yllätysvierailuja. Kerroimme, että on meillä venekin rannalla. Niinpä menimme takaisin rantaan, ja kummisedän voimakkaat käsivarret soutivat veneen ilman vaikeuksia kesäasunnollemme.
Tämä tapaus teki minuun suuren vaikutuksen. Se pani minut ottamaan rukouksen vakavasti!
Kristoduli
Nunna
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
