HENGÄHDYSPAIKKA Voimanlähteitä myrskyn keskellä
Kuluneena kesänä jaksoi tuulla. Uutisetkin ovat yhtä myrskyä: väkivaltaa ja pakolaistulvia. Katovuotta eletään meillä ja muualla.
Sää ei ole enää kevyt rupattelunaihe. Jokainen erikoinen sääjakso ei liittyne ilmastonmuutokseen, mutta kuitenkin huoli tykyttää takaraivossa. Muutenkin tutut elämisen rakenteet ovat murroksessa, ahdistukseen asti.
Miten yksittäinen ihminen, miten kokonainen kansakunta suunnistaa eteenpäin paineiden ja pelkojen keskellä?
Tulevaisuuden visiot eivät synny talouspuheesta. Toukokuussa Kouvolan kirkkopäivillä arkkipiispa Kari Mäkinen väläytti näkymiä, mistä ne syntyvät. Arkkipiispan mukaan kaikista sietämättömän vaikeista ongelmista huolimatta tulevaisuus ei ole umpeen muurattu. Taide ja hengellisyys puhkaisevat aukkoja muureihin.
Kesän mittaan olen koettanut keksiä esimerkkejä siitä, miten taide ja hengellisyys tämän tekevät. Sata vuotta sitten Suomessa elettiin kriisien keskellä. Silloin käännyttiin usein taiteen puoleen. Tämän ajan tuulet kohdatessaan taiteen ja hengellisyyden on kuitenkin ulotettava juurensa syvemmälle kuin kansallisromantiikkaan.
Esimerkiksi säveltäjä Arvo Pärtin vaiheet kuvastavat sitä, mitä koko länsimainen kulttuuri kaipaa. 1950-luvulta alkaen Pärt sävelsi Neuvosto-Virossa modernia, kaoottisen oloista musiikkia. Se heijasti tuon ajan todellisuutta. Mutta 1970-luvulle tultaessa Pärt alkoi kaivata jotain muuta, mikä ei vain kuvaisi olemassa olevaa vaan loisi uutta todellisuutta.
Hän vaikeni säveltäjänä lähes vuosikymmeneksi, paneutui sinä aikana eurooppalaisen vanhan musiikin perintöön ja liittyi ortodoksiseen kirkkoon.
Kun Pärt palasi säveltämään, hänen sävelkielensä oli yksinkertaista, kirkasta ja hiljaisuuden kyllästämää. Se välittää suuria tunteita kuten surua ja iloa, mutta paisuttelematta. Lukemattomat ihmiset yli kulttuurirajojen kokevat hänen musiikkinsa pyhänä.
Minä kuulen Pärtin musiikissa myös kaikuja ikiaikaisesta itämerensuomalaisuudesta ja sen syvästä yhteydestä maahan.
Hengellisyyden puolella ajattelen ennen muita Anna-Maija Raittilaa. Myös hänessä yhdistyi suomalais-ugrilainen luonnonrakas hengellisyys kristinuskon ydintraditioon.
Tuo ydin on hiljaisen katselun ja kuuntelun rukousta yhdistettynä kamppailuun Jeesus Nasaretilaisen hengessä, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden puolesta.
Kamppailu saa kunakin aikana eri muotoja. Tässä ajassa se voi olla esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemistä tai omavaraisen ruuan- ja energiantuotannon edellytysten puolustamista.
Tällainen konkreettinen toiminta tarvitsee voimanlähteekseen mielen tyynnyttävää yhteyttä luontoon ja Pyhään.
Nämä esimerkit, Pärtin musiikki ja Raittilan luontohengellisyys, ovat vain hiekansiru siitä, millaisen merkittävän maailmankatsomuksellisen käänteen aikaa elämme hengenelämän eri alueilla. Mutta tapahtuuko käänne riittävän nopeasti vai ehtiikö liikaa tuhoutua?
Kun tuulet yltyvät, kenties viisainta on nostaa purjeet ja antaa hengen tarttua niihin.
Pauliina Kainulainen
teologian tohtori, vapaa tutkija
Pauliina Kainulaisen haastattelu sivulla 12.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
