Muistot säilyvät, vaikka muste haalenee

Isovanhempieni mökin ullakolle kiipeäminen on yksi lapsuuteni mieleenpainuvimmista muistoista.

Edelleen puusta ja köydestä itse tehtyjen tikkaiden esiin ottaminen ja ullakolle kiipeäminen on lähes yhtä jännittävää kuin lapsena.

Sen sijaan luukusta madalletulle ullakolle ahtautuminen on nykyään hitusen haastavampaa ja kömpelömpää kuin 1990-luvulla.

Ullakolla säilytettävien vanhojen lehtien tuttu ja ihana tuoksu on kuitenkin kaiken vaivannäön arvoista.

Viime syksynä mökillä käydessäni käsiini valikoitui lehtipinosta Anttilan 1970-luvulta peräisin oleva kuvasto.

Osa vaatteista herätti pientä huvitusta, mutta osa oli jo ehtinyt kokea uuden muotiin tulemisen.

Isoäidissäni huvitusta herätti sen sijaan ihmettelyni tekniikkasivun kummajaisesta: jalkalampulta näyttävä vekotin, jonka päässä on oudon näköinen kupu?

Isoäitini mukaan kyseinen vekotin oli 1970-luvulla varsinainen luksustuote. Kyseessähän oli tietysti jalallinen hiustenkuivain!

Mielenkiinnosta näpyttelin mökiltä kotiin palattuani "jalallinen hiustenkuivain" Googleen, josta päädyin Lidlin saksankieliseen verkkokauppaan.

Yllätyksekseni siellä myytiin edelleen jalallisia hiustenkuivaimia.

Heikon saksan taitoni vuoksi turvauduin Googlen kääntäjään, joka kertoi hiustenkuivaimen kuvan vieressä punaisena hehkuneen tekstin sisällön.

"Valitettavasti tämä tuote on jo loppuunmyyty verkossa suuren kysynnän vuoksi."

Vaikuttaa vahvasti siltä, että jalallinen hiustenkuivain ei jää pelkästään Anttilan kuvaston sivulla haalistuvaksi muistoksi vaan se tekee uutta nousua koko kansan suosioon.

Toivottavasti myös sarjakuva-, uutis- ja aikakauslehdet pitävät pintansa ja musteensa digitalisoituvassa maailmassa, jotta voin tulevaisuudessa muistella ja haistella mökin ullakolla nykyisiä 2010-luvun lehtiä.

Mikäs sen parempaa olisi kuin lukea samoja Aku Ankkoja läpi uudelleen ja uudelleen kauniissa järvimaisemassa?