Psykologin mukaan surutyö harvemmin pitkittyy, vaikka hautajaiset jäisivät koronan takia väliin – surutyö tehdään pääosin arjessa

Polttohaudattavat vainajat odottavat vuoroaan krematorion kylmätiloissa. MT:n arkistokuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

Surua tutkinut ja surevia hoitanut psykologi Soili Poijula arvioi, että harvalla omaisella suruprosessi pitkittyy sen takia, ettei hautajaisia voida poikkeustilanteessa järjestää perinteisellä kaavalla.

Surun pitkittyminen riippuu ennemminkin kiintymyssuhteen vahvuudesta. Usein pitkittyneen surun häiriöstä kärsivät esimerkiksi lapsensa menettänet vanhemmat ja henkirikoksen uhrina kuolleen läheiset.

Toki moni voi kokea surua siitä, ettei hautajaisia ole mahdollista järjestää sellaisina kuin haluaisi. Hautajaiset ovat sosiaalisesti tärkeä siirtymä esimerkiksi leskeksi tai orvoksi. Onneksi lähimpien omaisten on yhä mahdollista osallistua hautajaisiin.

Poijula kannustaa järjestämään hautajaisia kokoontumisrajoitusten ehdoilla. Kannattaa pohtia etätekniikan hyödyntämistä ja tilaisuuden videointia myöhemmin järjestettävää muistotilaisuutta varten.

"Itse olin ystävän muistotilaisuudessa, jossa näyttiin videolta, kun lähimmät ystävät ripottelivat tuhkat vainajan lempipaikkaan virtaavaan jokeen. Se oli todella koskettavaa."

Poijula muistuttaa, että vainajaa on mahdollista käydä katsomassa ruumishuoneella tai olla arkuttamassa hänet. Siten vainajalle pääsee jättämään jäähyväiset ja kuolema konkretisoituu.

Poijula painottaa, että suru on yksilöllistä. Suruprosessissa pääpaino on omissa, päivittäisissä rituaaleissa ja muistohetkissä.

"Jos vainaja esimerkiksi pesi aina perheen auton, niin auton pesu voi olla hänen muistamistaan."