Ruuskasen Antti, ihan tavallinen sankari
Lepikon torppa on tuttu paikka koko ikänsä Pielavedellä asuneelle Antti Ruuskaselle. Kun presidentti Urho Kaleva Kekkonen vieraili torpalla viimeisen kerran, hän halusi tulla ikuistetuksi torpan kynnyksellä. Samalta kynnykseltä aikoo Ruuskanen ponnistaa valloittamaan maailmaa. Kirsti Porttila Kuva: Viestilehtien arkistoPielavesi
Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen kävelee tuttu virne kasvoillaan kohti Pielaveden keskustan leipomokahvilaa. On keskipäivä, illan harjoituksiin on vielä aikaa.
”Otetaanpa kahvi ja nisu päälle. Täällä saa tuoretta pullaa, kun leipovat tuossa oven takana”, Ruuskanen myhäilee.
”Kyllä sitä pullan päivässä kehtoo syödä”, mies naurahtaa ja tervehtii naapuripöytien kahvittelijoita.
Antti Ruuskanen on kotonaan. Pielavedelle syntynyt ja siellä koko ikänsä asunut keihässankari on koko kansan Antti. Menestys ei ole noussut hänelle päähän, vaan jalat ovat tukevasti siinä samassa maaperässä, jota jo Urho Kaleva Kekkonen käveli elämänsä ensimmäiset neljä vuotta. ”Nopeasti sitä palaa maan pinnalle, kun tulee tänne kotimaisemiin. Täällä saa olla oma itsensä”.
Kahvit on juotu. Matka jatkuu Pielaveden kuuluisimpaan taloon, Lepikon torppaan. Suomi ja maailmakin tuntee sen Kekkosen syntymäkotina, ja onpa sen multaa viety aina Kremliin saakka, tervehdyksenä Suomesta.
”Kyllähän täältä saa aina voimaa. Kun näinkin vaatimattomista olosuhteista on pystynyt ponnistamaan kansakunnan johtoon, presidentiksi saakka, niin on se sellainen esimerkki, jota on ollut hyvä seurata.”
Ruuskanen oli 2,5-vuotias, kun Kekkonen kuoli, joten hänellä ei ole omakohtaisia muistoja presidentistä. Juttuja hän on kuullut sitäkin enemmän.
”Kylänmiehet ovat kertoneet. Kyllä niistä on päästy perille, mistä Kekkonen piti. Hän kävi kuulemma useasti torpalla, ja kävipä hän täällä myös metsällä. Eikä kuulemma palannut sieltä tyhjin käsin.”
Ruuskanen istahtaa torpan tuvan pöydän ääreen. Yllätys on melkoinen, kun penkki onkin selvästi lyhyempijalkainen kuin nykyiset tuolit.
”Hups, nyt tuli Ruuskasen pojasta pikku-Antti”, hän naurahtaa.
Kekkosen jälkeen Pielavesi oli pitkään poissa otsikoista, kunnes Ruuskanen nosti sen sinne Lontoon olympialaisten pronssiheitolla. Nyt hän on paikkakunnan sankari.
Kekkonen oli kova metsä- ja kalamies, ja niin on myös Ruuskanen. Hän ammentaa luonnosta sisäistä voimaa.
”Kun tulee tuolta maailman suurkaupungeista takaisin kotiin ja lähtee vaikka uistelemaan kuhaa, niin kyllä siinä mieli rauhoittuu.”
Ruuskanen kertoo, että kilpakaudella hän lataa akkuja kalastamalla.
”Siinä unohtuvat maalliset murheet, kun keskittyy kalojen narraamiseen.”
Syksyllä, kilpailukauden päätyttyä, hän viettää aikaansa paljon metsällä.
”Se on myös hyvä tapa irrottautua urheilusta. Siinä saa samalla paljon liikuntaa ihan huomaamattaan.”
Kesä ja kovat kilpailut vievät Ruuskasta maailmalle. Hän on jo sen tason heittäjä, että voi valita Timanttiliigan kisoista lähtien, missä haluaa kilpailla.
Kauden päätavoite on tietenkin Pekingin MM-kisoissa, jonne Ruuskanen valittiin jo talvella.
”Se oli henkisesti tärkeä asia, että kerrankin minut valittiin kisoihin ilman karsintahärdelliä. Nyt sain rakentaa kuntoa rauhassa, eikä kalenteriin tarvinnut ympyröidä tiettyjä karsintakisoja.”
Ruuskanen on 31-vuotias keihäsmies. Hän on heittänyt keihästä käytännöllisesti katsoen koko ikänsä.
Mutta mikä sai tämän suomalaisen miehen ryhtymään keihäänheittäjäksi?
”Minun kohdallani kaikki tapahtui Soulin olympialaisten aikaan. Katsoin päivällä koostelähetystä kisoista ja näin, kun Tapio Korjus heitti kultaa viimeisellä heitollaan. Kun palkinnonjako oli ohi ja Maamme-laulu soinut, painuin suoraan pihan takana olleeseen metsään taittamaan itselleni keihästä. Siitä alkoi minun urani keihäänheittäjänä.”
Ruuskanen on niittänyt menestystä nuoresta alkaen. Hän oli 19-vuotiaiden EM-kisoissa pronssilla ja 22-vuotiaiden EM-kisoissa hopealla.
Aikuisten sarjassa menestystä saatiin odottaa aina Lontoon olympialaisiin saakka, mutta siellä kiskaistu pronssi olikin odottamisen arvoinen.
Viime syksynä toteutui vihdoin nuoren pojan unelma, kun Ruuskanen kiskaisi Zürichissä ennätyksensä 88,01 ja voitti EM-kultaa.
”Ovathan nämä upeita merkkejä siitä, että harjoittelu on kantanut hedelmää”, Ruuskanen sanoo käsissään Lontoon pronssimitali ja Zürichin kultainen mitali.
”Zurichissä ehtivät oikein kaivertaa mitalin taakse nimen ja voittotuloksenkin.”
EM-kisojen kultamitali oli Ruuskaselle erittäin tärkeä, sillä hän pystyi jättämään jo kuudennen arvokisamitalinsa ottaneen Tero Pitkämäen taakseen.
Ruuskanen ei ole vielä kylläinen. ”Nyt olen siinä iässä, että harjoittelun tulokset voi mitata ulos. Tänä vuonna olisi tarkoitus taistella MM-mitalista, sellainen minulta vielä puuttuu”, mies toteaa.
”Tai mestaruuttahan sinne kisoihin lähdetään hakemaan”, hän naurahtaa heti perään.
Ruuskasen kausi on alkanut niin lupaavasti, etteivät puheet mestaruudesta ole tuulesta temmattuja. Pahin uhkaaja taitaa tulla kotimaasta, sillä Tero Pitkämäki on myös hurjassa iskussa. Siinä missä Pitkä-
mäki urheilee vuosi kerrallaan, on Ruuskasella selkeät tavoitteet tulevaisuudelle.
”Rion olympialaisissa pitäisi ronssia kirkastaa. En tiedä, jatkuuko ura kaksi, kolme tai neljä vuotta, mutta Rion olympialaisiin saakka se ainakin jatkuu”.
Ruuskanen vaihtoi täksi kaudeksi valmentajaa olosuhteiden pakosta. Keihäänheiton suomenennätysmies Aki Parviainen joutui keskittymään siviilityöhönsä, ja Ruuskanen palasi entisen valmentajansa Jarmo Hirvosen huostaan.
Kauden avaus on näyttänyt, että yhteistyö toimii hyvin.
”Nyt eletään niitä kultavuosia, jos eletään. Tärkeitä vuosia on edessä. Kyllähän tässä olisi tarkoitus kaveri saada mitaleille MM-kisoissa, olympialaisissa ja EM-kisoissa”, Ruuskanen tuumii.
On tullut aika jättää Lepikon torppa, josta nousi aikanaan maailman tietoisuuteen Urho Kaleva Kekkonen. Ruuskanen suuntaa autonsa nokan muutaman kilometrin päähän, omaan piilopirttiinsä.
Sieltä on tarkoitus nousta maailman otsikoihin ensimmäisen kerran tulevan syksyn Pekingin MM-kisoissa.
Jari Porttila
Siinä
unohtuvat maalliset murheet, kun
keskittyy kalojen narraamiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
