Eino Nurmisto kirjoitti Homopojan opas -kirjan, jollaisen olisi halunnut itsekin lukea nuorena – "Monella vanhemmalla on aika 80-lukulainen käsitys kaapista tulemiseen"

Eino Nurmiston ensimmäinen kirja julkaistiin viime syksynä. Hänellä on ollut jo jonkin aikaa kesken myös romaanikäsikirjoitus, jolle olisi mahdollisesti jo kustantajakin tiedossa. Kuva: Jarkko Sirkiä

Kun Eino Nurmisto oli lapsi, hän palvoi Disney-elokuvia. Hän sai voimaa satuprinsessoista ja halusi keskittyä omiin leikkeihinsä.

Jossain vaiheessa Nurmistolle alettiin sanoa, että hän voisi harkita vähän toisenlaisia leikkejä, onhan hän sentään poika.

"Muistan jonkin verran epätoivoisia yrityksiä tyrkyttää minulle nallipyssyä, mutta ei siitä mitään tullut", Nurmisto muistelee.

Kotonaan Somerolla Nurmisto sai leikkiä mitä halusi, mutta päivähoidossa tilanne oli toinen. Eräs hoitaja kehotti innokasta piirtäjää unohtamaan kynät ja keksimään jotain muutakin tekemistä. Ehkä tavoitteena oli saada lapsi luomaan uusia sosiaalisia suhteita, mutta Nurmisto olisi viihtynyt aivan hyvin omissa oloissaan.

Viesti oli kuitenkin selvä: pojilla on poikien ja tytöillä tyttöjen leikit, eikä näitä sääntöjä saanut uhmata.

"Siitä on todella vähän aikaa, mutta silti meininki tuntuu todella 50-lukulaiselta. Samalla mietin, onko vaikkapa Somerolla ammattikasvattajien toiminta ihan hirveästi muuttunut."

Alakoulun Nurmisto kävi pienessä kyläkoulussa. Terttilän koulussa oli Nurmiston kouluaikoina vähimmillään 17 oppilasta.

Kun koko koulu on käytännössä yhtä porukkaa, ei kavereiden suhteen ole juuri valinnanvaraa. Sitä joko tulee toimeen koulutovereiden kanssa tai ei. Jopa omanikäisen seuran löytäminen voi olla mahdotonta.

"Somerolla puhuttiin paljon kuinka hyvä kyläkoulu on, onhan se turvallinen ja lempeä yhteisö. Mutta toisaalta ei se sosiaalisen elämän kannalta kovin hyvä ole, jos luokkakavereita on yksi tai ei ollenkaan."

Yläkoulun Nurmisto suoritti jo huomattavasti suuremmassa oppilaitoksessa. Koko alakoulun kestänyt rankka henkinen ja fyysinen kiusaaminen vähenivät, ja Nurmisto alkoi saada ystäviä.

"Teini-iän myllerryksessä minussa heräsi kapinahenki ja pukeuduin hyvin persoonallisesti. Jos joka tapauksessa on silmätikku eikä kelpaa kenellekään, samalla vaivalla voi olla täysin mahdoton."

Keväällä 2010 Nurmisto sai päähänsä valkolakin. Samana vuonna hän alkoi kirjoittaa myös Tämän kylän homopoika -blogia, josta tuli hänen henkilökohtainen avautumiskanavansa. Sivusto tarjosi vertaistukea niin anonyyminä pysytelleelle kirjoittajalle kuin tekstien lukijoillekin.

Nurmisto haaveili jo nuorena, että hänen niin sanottu loppusijoituspaikkansa olisi Helsinki. Siinä välissä hän kuitenkin ehti asua jokusen vuoden Turussa.

"Elämäni tärkein päätös oli, että lähdin Somerolta. Olen vasta jälkeenpäin huomannut, kuinka pohjalla olin. Sinne kuoppaan olisi ollut helppo vahingossa jäädä."

Vuosien varrella Nurmiston blogi alkoi kerätä suhteellisen suuria lukijamääriä ja kirjoittaja avasi salamyhkäisyyden verhoja paljastamalla nimensä ja kasvonsa.

"Vuoden 2013 tai 2014 Helsinki Priden puistojuhlassa joku tunnisti minut ja tuli juttelemaan. Hetken päässä siinä oli jonossa ihmisiä tulossa luokseni. Se tuntui hurjalta, mutta siistiltä."

Nurmiston ylläpitämät kanavat laajenivat blogialustalta muihin sosiaalisen median sovelluksiin. Nykyään hän voi kutsua itseään ammattimaiseksi sosiaalisen median vaikuttajaksi, tuoksi 2020-luvun silpputyöläiseksi.

Nurmistolle tällainen monen projektin parissa puuhailu sopii hyvin, ei hän edes haaveile kokopäiväisestä ja vakaasta toimistotyöstä.

Vuosi sitten tammikuussa Nurmisto sai yhteydenoton Nemo-kustantamolta. Some-vaikuttajaa pyydettiin nopeasti palaveriin tietokirjan kirjoittamisesta. Tapaaminen sovittiin heti seuraavalle päivälle.

Nurmisto luuli aluksi, että häneltä haluttiin vain lyhyt artikkeli kokoelmateokseen, mutta palaverissa selvisi, että kyse olisi kokonaisesta opaskirjasta. Sellaisesta rennolla otteella kirjoitetusta, josta voisi saada veljellisiä vinkkejä tavallisen homopojan elämään.

Lyhyen pohdinnan jälkeen Homopojan opas päätettiin julkaista jo syksyllä 2019. Kirjoittamisen lisäksi Nurmisto piirsi itse kirjansa kuvituksen.

Nurmisto kirjoitti kirjaa läpi kevään ja kesän, pätkän silloin, toisen tällöin. Omaksi yllätyksekseen seksistä kirjoittaminen sai yleensä hyvin suorasanaisen Nurmiston hihittelemään tietokoneen ääressä.

"Jokin häveliäisyys siinä iski. Tiesin mitä halusin kirjoittaa, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Mietin, että onpa kiusallista kirjoittaa tällaisia yksityisasioita ja voisinko kirjoittaa kirjaan sanan peppu."

Kirjan julkaisun jälkeen Nurmisto on saanut runsaasti positiivista palautetta lukijoita. Monet ovat puhuneet hänelle hyvinkin henkilökohtaisista asioista, ja sen Nurmisto ottaa kunnianosoituksena.

"Kirjamessuilla on ollut ihania tapauksia, kun luokseni on tullut äitejä, jotka kertovat poikiensa hiljattain tulleen kaapista. Aika monelle äidille homopojan maailma on vieras ja on vaikeuksia tietää, miten siinä tilanteessa neuvoo ja tukee."

Homopojan oppaassa on aivan oma osio aikuisille, joita lähipiirin nuorten seksuaalinen suuntautuminen mietityttää. Nurmistolla on aikuisille yksi erityisen tärkeä neuvo.

"Monella vanhemmalla on aika 80-lukulainen käsitys kaapista tulemiseen. Sitä ei tarvitse huolehtia eikä murehtia, kaikki on ihan hyvin. Vaikka kokisikin epätoivoa, huolta ja pelkoa, sitä ei pidä kaataa lapsen päälle vaan hoitaa omat tunteet muulla tavalla."

Helsingissä Nurmisto on asunut pian kolme vuotta. Kaupunki tuntuu hänestä juuri nyt sopivan kokoiselta. Ehkä siitä tosiaan tulee Nurmiston loppusijoituspaikka, kuten hän joskus teini-ikäisenä haaveili.

"Näillä näkymin en halua pilata eläkepäiviäni muuttamalla Somerolle."

Kaikesta Somero-vitsailusta huolimatta Nurmisto huomaa vuosien liennyttäneet hänen suhtautumistaan vanhaan kotikaupunkiinsa.

Syksyllä hän kävi jopa Someron kirjakaupassa markkinoimassa Homopojan opasta. Paikalla oli kaksi muutakin kirjailijaa, ja Nurmisto sai heidän rinnallaan hyvän vastaanoton.

Tilaisuuteen osallistunut kirjailija Kaari Utriokin osti Nurmiston teoksen ja pyysi siihen signeerauksen.

"Se oli kuin jonkinlainen vallanvaihto. Kaari Utrio on jäänyt ainakin romaanikirjailijan uraltaan eläkkeelle. Ehkä minä jatkan nyt somerolaiskirjailijan roolin kantamista."

Joskus Nurmistoa hieman hirvittää, millaisen ryöpytyksen hänen jyrkät Somero-puheensa voivat aiheuttaa. Hän ei silti ole luopumassa synnyinkaupunkinsa kritisoimisesta.

"Koko brändini perustuu Someron aiheuttamaan traumaan. Olisi ehkä vähän outoa, jos alkaisin yllättäen kehua kuinka ihana Somero on."