Budjetti enintään 20 000 euroa – Seiska: Valtio osallistuu Matti Nykäsen hautajaiskuluihin
Mäkihyppysankari haudataan Jyväskylään.Valtio osallistuu Matti Nykäsen hautajaiskuluihin, kertoo Seiska. Kyse ei kuitenkaan ole valtiollisista hautajaisista, vaan opetus- ja kulttuuriministeriö ainoastaan maksaa hautajaiskustannuksia, kerrotaan urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) esikunnasta STT:lle.
Opetus- ja kulttuuriministeriö kustantaa hautajaiskuluja enintään 20 000 eurolla.
Aiemmin Terho sanoi urheiluministerinä olevansa sitä mieltä, että Nykäselle voisi järjestää valtiolliset hautajaiset. Hän kuitenkin totesi, että jos omaiset eivät toivo valtiollisia hautajaisia, asia on sillä käsitelty. Myöhemmin Terho kertoi Nykäsen omaisten haluavan viettää hautajaiset perhepiirissä ilman valtiollisia seremonioita.
Nykyisin valtiolliset hautajaiset järjestetään presidenteille. Valtioneuvosto voi kuitenkin poikkeustapauksissa päättää hautajaisten järjestämisestä tai rahoittamisesta hyvin pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille ja henkilöille, joilla on erityistä kansallista merkitystä.
Hyväntekeväisyysjärjestö Pietarinkadun Oilers kertoo olevansa tyytyväinen valtion osallistumiseen. Järjestö on aiemmin ilmoittanut kustantavansa Nykäsen hautajaiset. Oilersin mukaan Nykäsen leski Pia Nykänen kuitenkin kertoi viikonloppuna, että Suomen valtio on ilmoittanut haluavansa kattaa mäkihyppysuuruuden hautajaiskulut.
Oilersin mukaan järjestely sopii heille erinomaisesti, sillä heidän ainoa tavoitteensa on ollut, että Nykänen saa ansaitsemansa hautajaiset.
Nykäsen läheiset ovat kertoneet aiemmin, että mäkihyppysankari haudataan Jyväskylään.
Päivitetty juttua 18.2.2019 klo 13.46 tiedolla budjetista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

