"Itselleni merkittävä oli musikaali Viimeiset viisi vuotta, jossa meillä oli ihan mahtava bändi lavalla”, Cathya esittänyt Elina Varjomäki kertoo vuoden 2019 teoksesta. Kuva: Kapina Oy
Näin pienen paikkakunnan teatteri voi pärjätä suurten varjossa – liika kunnianhimo voi olla kohtalokasta
Keski-Uudenmaan teatterista tuli viime vuonna myös laitosteatteri. ”Taustayhdistyksen tavoite ei ole tuottaa voittoa, vaan tehdä esityksiä ja työllistää alueen näyttelijöitä.”
Elina Varjomäki, Kalle Tahkolahti ja Jari Vainionkukka revyyssä Kasetti hajalla syksyllä 2022. Kuva: Tuomas ScholzTeattereiden tarjonta on Suomessa monipuolista monologeista suuriin musikaaleihin ja kotimaisista klassikoista ulkomailta tuotuihin takuuvarmoihin komedioihin.
Harva kuitenkaan miettii, kuinka oma teatteri hoitaa taloutensa. Kurkistetaanpa Keski-Uudenmaan teatterin esiripun taakse, monestakin syystä.
Tänä syksynä 25-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä KUT on näyttelijöiden perustama ja pyörittämä ammattiteatteri, mikä ei ole ihan tavallista. KUT kattaa myös ison osan budjetistaan lipputuloilla, vaikka sijaitsee Keravalla vain parinkymmenen junaminuutin päässä Helsingistä.
Väliin mahtuu Tikkurila ja myös pohjoisessa Riihimäellä on teatteritarjontaa.
Eikö kilpailu ole näillä main hurjaa?
”En koe, että kilpailemme. Suurin osa katsojista tulee Keravalta ja Tuusulasta sekä Järvenpäästä ja Sipoosta”, teatteria kaksi vuotta johtanut Elina Varjomäki kertoo.
Paikallisuus tietää pähkäiltävää ohjelmistolle.
”Joudumme välttämään rohkeampia avauksia ja ohjelmiston pitää vaihtua, kun katsojat ovat pääasiassa läheltä.”
KUTin 25-vuotisjuhlanäytelmä on Skavabölen pojat, jonka lumoon Varjomäki luottaa.
”Se on kulttiteos nuorten miesten aikuistumisesta ja käsittelee myös vaikeita aiheita kuten alkoholismia ja perheen rikkoitumista. Lisäksi se on paikallinen, sillä tapahtumapaikkana on Hyrylä eli Skavaböle.”
Näytelmä oli Q-teatterin perustamisteos 1990-luvun alussa ja KUT-versiossa näyttelee myös alkuperäisen esityksen jälkeen teatterikorkeakouluun päässyt Anna-Leena Sipilä. Nyt päärooleissa Skavabölen poikina ovat teatterikorkeakoululaiset Ville Hilska ja Akseli Lehtinen.
Uusia ensi-iltoja KUT tekee vuodessa 4–6, tänäkin vuonna vielä viisi. Kun kullakin on noin 15 esitystä, näyttämölle noustaan vuodessa 130 kertaa.
Katsojia käy reilut lähes 20 000, ja suurin lipputulonlähde on Tuusulan Krapilla pyörivä kesäteatteri, joka vetää 40 näytöksellään 12 000 katsojaa.
Tuusula ei tue Krapin kesäteatteria, mutta muun vuoden KUT saa tukea Tuusulan kunnalta ja Keravan kaupungilta. Naapureista Järvenpää tukee nykyisin vain omaa harrastajateatteriaan.
Vastaavanlainen, useamman kunnan yhteisvoimin tukema teatteri toimii esimerkiksi Meri-Lapissa, Varjomäki kertoo.
KUT on saanut valtiolta vapaan kentän apurahatukea pitkään, mutta vuonna 2022 se sai ensi kertaa kolmivuotisen valtionosuuden eli siitä tuli laitosteatteri.
”Valtionosuuteen pääsi uusia teattereita, orkestereita ja sirkustaidetta. Me pääsimme mukaan, kun toimintamme oli ollut pitkäikäistä, laadukasta ja monipuolista eikä alueella ole muita ammattiteattereita.”
Valtion tuki tulee käyttää henkilötyövuosiin. KUT työllistää varoilla kuusi henkilöä johtajasta lipunmyyjään ja toimistohenkilöihin.
Ne ammattiteatterit, jotka eivät saa opetus- ja kulttuuriministeriön valvomaa valtionosuutta, hakevat tavallisesti avustusta Taiteen edistämiskeskus Taikelta ja kunnilta.
”Kannatusyhdistyksen tavoite on saada teatterin toiminta kannattavaksi. Sen tehtävä ei ole tuottaa voittoa, vaan tehdä esityksiä ja työllistää alueen näyttelijöitä.” Elina Varjomäki
KUT ei ole alunpitäenkään harrastajateatteri, sillä sen perustivat ammattilaiset. Myös ammattinäyttelijät palkataan jokaista teosta varten erikseen vierailusopimuksella.
Moni heistä on kuitenkin tuttu kasvo eli omaa väkeä teatterin noin 30 hengen kannatusyhdistyksestä.
”Ydinporukka on ollut sama aika pitkään ja kun olemme näyttelijävetoinen eli näyttelijät ovat myös hallituksessa, olemme pyrkineet tekemään sellaisia ratkaisuja, että ”omalle” porukalle löytyy töitä”, Varjomäki sanoo.
”Näyttelijän työt ovat kiven alla, ja jos olis valta niin kuin on mieli, työllistäisimme kyllä enemmänkin näyttelijöitä. Mutta raha puhuu.”
Yhdistyksen ulkopuolisina vierailijoina on nähty muun muassa Miia Nuutila, Sanna Saarijärvi, Anu Sinisalo, Jussi Lampi, Pertti Koivula, Sari Havas, Puntti Valtonen ja Alina Tomnikov, Varjomäki listaa.
Skavabölen pojat tulee ensi-iltaan Keravalla 23. marraskuuta. Kuvassa Akseli Lehtinen ja Ville Hilska. Kuva: Tuomas ScholzKUTin tapaan harvinainen kannatusyhdistys on takanaan myös Kokkolan kaupunginteatterilla.
”Kannatusyhdistyksen tavoite on saada teatterin toiminta kannattavaksi. Sen tehtävä ei ole tuottaa voittoa, vaan tehdä esityksiä ja työllistää alueen näyttelijöitä.”
Varjomäki on itse Lahdesta vuonna 2015 valmistunut näyttelijä ja muusikko, pääaineenaan laulu. Hän on näytellyt, lukenut äänikirjoja ja opiskelee parhaillaan taiteen ja kulttuurin johtamisen MBA-tutkintoa Turussa.
Teattereilla on monia muotoja: yhdistyksiä, ryhmiä, kuntia ja kuntien osakeyhtiöitä.
Teattereilla on monia muotoja: KUT on yhdistyspohjainen, Ryhmäteatteri ja Porin Rakastajat ovat ryhmäteattereita, Lahden kaupunginteatteri on täyskunnallinen kuten Hämeenlinnankin, mutta Hämeenlinnan on osakeyhtiöperusteinen ja kaupunki omistaa osakkeet.
Hämeenlinnan kaupunginteatteri saa valtionosuuksia miljoonan, kaupungin tukea 1,7 miljoonaa ja lipputuloja vuonna 2022 liki 360 000 euroa. Lahden kaupunginteatteri saa valtionosuuksia 2,7 ja kaupungin tukea 4,5 miljoonaa ja lipputuloja 930 000 euroa.
Toki kaupunkien omilla toimijoilla on myös valtavat kiinteistökustannukset, Varjomäki huomauttaa.
”Budjettimme on noin miljoonaa euroa, ja siitä valtion osuus kolmannes eli 300 000 euroa, mutta Keravan ja Tuusulan vain yhdeksän prosenttia eli 91 000 euroa ja lipputulot 60 prosenttia. Nyt kunnatkin alkavat ehkä ymmärtää arvomme, kun olemme valtionosuuden piirissä.”
Lipunmyynti on suhteessa suuri: liki puolet eli 443 142 euroa.
”Kunnallista rahoitusta on kiristetty kaikkialla laajasti ja valtiolla on paineita leikata kulttuuriavustuksista. Suuntaus ei ole hyvä, sillä se vaikuttaa taiteelliseen sisältöön ja vapauteen.” Elina Varjomäki
Valtio edellyttää, että teatterin talouden tulee olla tasapainossa eli valtiontuen lisäksi riittävästi lipputuloja ja kunnan tukea, kaikkia noin kolmannes.
”Meillä KUTissa on ylikunnallinen ja melko edistyksellinen malli, mutta valitettavasti avustuksemme laahaavat perässä muihin teattereihin verrattuna. Meitä pidetään ikäänkuin tuotantotalona ja toiminnan jatkuminen edellyttää laajasti myyviä esityksiä”, Varjomäki sanoo.
”Kunnallista rahoitusta on kiristetty kaikkialla laajasti ja valtiolla on paineita leikata kulttuuriavustuksista. Suuntaus ei ole hyvä, sillä se vaikuttaa taiteelliseen sisältöön ja vapauteen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
