Jos kuolema onkin korjattavissa

Oletko huomannut, että koko käsityksemme elämästä on muuttumassa? Että se ei ole enää luonnollinen kiertokulku, joka väistämättä päätyy hautaan? Kuolema kategorisena imperatiivina on poistumassa.

Kuolema on yhä useammin seurausta virheestä. Teknisestä virheestä, vääränlaisesta hoidosta, riittämättömästä tutkimuksesta taudin parissa. Tai henkisestä, fyysisestä, jopa sosiaalisesta virheestä, huonoista elämäntavoista, vinoumasta yksilön toiminnassa, joka johtaa tauteihin, joita ei vielä osata parantaa riittävän hyvin eli kokonaan. Kauempana länsimaisen hyvinvointiyhteiskuntamme esikuvasta kyse voi olla sosio-ekonomisesta virheestä, joka johtaa materiaa ja henkiä riistämällä lyhytaikaiseen riistäjän parempaan vointiin.

Kun kuolemassa onkin nyt kyse ihmisen tekemästä virheestä, korjaamalla virhe poistuu ongelmakin, tässä tapauksessa kuolema. Aiemmin emme voineet kuolemalle muuta kuin rukoilla ylempää, etäistä, ulkopuolista voimaa olemaan meille armollinen. Nyt käännämme katseemme kanssakulkijoihin. Mitä tutkijan tai toteuttajan pitäisi tehdä toisin, että kuolema ei enää korjaisi satoa?

Tätä ajatusmallia kohti on kuljettu jo pitkään. Oletko tullut ajatelleeksi, että YK:n ihmisoikeuksien 3. artikla ”Oikeus elämään” tarkoittaa samalla oikeutta olla kuolematta?

Koko ihmiskunta on valjastettu palvelemaan kuoleman poistamista ja edesauttamaan ihmisten oikeutta elämään.

Elinajanodote kasvaa koko ajan. Millä ehdoin ja keinoin se muuttuu rajattomaksi? Oikeus elämään on vain ajan kysymys.