HENGÄHDYSPAIKKA Suomi vuonna 2115
Uskallanko kuvitella Suomea sadan vuoden kuluttua? Ainoa varma asia on, että ennustukset menevät pieleen. Ajatus houkuttaa silti.
Jo nyt tiedetään, että vaikka kasvihuonekaasujen päästöt loppuisivat kuin seinään, Suomen ilmasto lämpiää tuplasti sen, mitä maapallon ilmasto keskimäärin. Jos koko maapallo on sadan vuoden kuluttua kolme astetta nykyistä kuumempi, Suomessa se tarkoittaa kuutta. Vuodenajat näyttävät toisilta kuin nyt. Talvikalastus on historiaa.
Toivottavasti joulukuun 2015 Pariisin ilmastokokous muistetaan käänteentekevänä: lopultakin – vaikka myöhään – ihmiskunta tuli järkiinsä.
Lehtipuut kukoistavat Suomessa, mutta havupuilla menee heikommin. Kaikenlaiset taudit ja tuholaiset vaivaavat metsiä. Parhaiten pärjäävät metsät, jotka ovat saaneet kasvaa mahdollisimman pitkälti luonnon oman viisaan mallin mukaan eli sekametsät, joissa on kaikenikäisiä puita. Ne eivät ole haavoittuvimpia yhä tiheämmin vierailevissa myrskypuuskissa.
Maailman myrskyjen keskellä suomalaiset etsivät yhä lohtua ja rauhaa metsän sylistä.
Englannin ja kiinan paine on kova, mutta rakkaus omaan suomen kieleen rajoittaa niiden tunkua kaikille elämänalueille. Suomalaisilla on tervettä omanarvontuntoa tajuta, että ihmiskunta tarvitsee monia kieliä. Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen maailmankatsomus edustavat toisenlaista eurooppalaisuutta, jossa ihanteina ovat tasapaino ja kohtuus, ei rajaton kasvu.
2100-luvun sivistys ammentaa erityisesti maailman alkuperäiskansojen viisaudesta. Monet kansat ovat vanhan tietonsa avulla selvinneet kymmeniätuhansia vuosia tuhoamatta –ainakaan kokonaan – elinympäristöään. Tällainen viisaus nousi arvoon arvaamattomaan, kun länsimaisen pirstaloivan maailmankatsomuksen seuraukset alkoivat käydä liian uhkaaviksi.
Modernista länsimaisesta kulttuurista on koetettu pelastaa sen parasta antia, kuten käsitys kaikkien ihmisten yhtäläisestä ihmisarvosta.
Kriisien keskellä kristinusko on löytänyt yhteyden hengelliseen ytimeensä. Se kykenee tukemaan ihmisiä hädässä ja löytämään voimaa hengen todellisuudesta. Yhteys hengelliseen ytimeen tarkoittaa yksinkertaisia asioita kuten sitä, että ihmiset rukoilevat hiljaisuudessa, kokoontuvat ehtoollisen salaisuuden äärelle ja lähtevät rohkaistuneina arkeensa, rakastamaan. He lukevat edelleen Raamattua ja kohtaavat erityisesti Jeesus Nasaretilaisen elämässä jumalallisen kosketuksen.
Vuonna 2115 suomalaiset tunnustavat monenlaista uskoa. Eri uskonnoista ammentavat ihmiset kokevat suurta yhteenkuuluvuutta hengellisyyden alueella. Suuret yhteiskunnalliset ja poliittiset myllerrykset ovat johdattaneet ihmiset yhteiseen, radikaaliinkin kamppailuun maapallon luonnon ja kärsivien ihmisjoukkojen puolesta.
Kun lähes kaikki ympärillä muuttuu, jokin säilyy Suomessa samana: sauna. Saunassa murheet unohtuvat. Ihminen löytää ruumiinsa ja mielensä yhteyden ja elämää ylläpitävän yhteenkuuluvuuden koko kosmoksen kanssa.
Pauliina Kainulainen
Teologian tohtori, vapaa tutkija
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
