Romaniperhe asuu metsässä niin kauan kuin tarkenee
Lenkkipolulla tulee vastaan nainen, joka ulkoiluttaa risupartaista koiraa. Syksyn kirpeys nipistelee poskia.
Kulkija ei varmasti voi aavistaakaan, että tässä metsässä asuu ihmisiä.
Kivenheiton päässä, puiden siimeksessä on kaksi telttaa. Ovensuusta pilkottavat ohuet makuupussit. Täällä on romanialaisen perheen koti.
Pariskunta Jon ja Janica, tytär Samara sekä Janican veli Costel tulivat Suomeen ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Välillä he käyvät Romaniassa, jonne jäi osa perheestä. Kotimaassa elätettävinä ovat Samaran pienet lapset ja sisko.
Ikävä saa Janican kyynelehtimään.
Kerjuulle on silti pakko lähteä, koska Romania ei ruoki heitä. Töitä ei löydy, eikä sosiaaliturvaa ole.
EU:lla ei ole lupaa painostaa jäsenvaltioitaan parantamaan sosiaaliturvaansa.
Sosiologian professorin Juho Saaren mukaan EU voi vain kehottaa ja kannustaa, ei pakottaa ja sanktioida.
Perhe tuli alun perin Suomeen naapurin suosituksesta. Tällä erää he viipyvät ainakin joulukuuhun asti.
Paluumatkalle lähdetään vasta, kun pakkanen estää nukkumisen ulkona ja matkaan on rahaa. Reissu taittuu milloin milläkin välineellä: bussilla, autokyydillä.
Romanialaiset viettävät päivät pitkät Rautatieasemalla myyden postikortteja ja Iso Numero -lehteä, jonka hinnasta myyjä saa kolme euroa.
Vuonna 2013 Ison Numeron myyjät ansaitsivat yhteensä noin 80 000 euroa. Tuotto jakautui sadoille myyjille.
Janica arvioi, että hän tienaa jokusen satasen kuussa. Osa ihmisistä antaa hänelle myös ruokaa.
Janica kiistää perheen kuuluvan mihinkään kerjuuliigaan tai rikollisrinkiin.
”Kukin säästää rahaa omalle perheelleen.”
Työnjako romaneilla on usein se, että naiset kerjäävät ja miehet etsivät yösijaa.
Peseytyminen, ruuanlaitto ja pyykkääminen onnistuvat Diakonissalaitoksen palvelukeskuksessa. Vain katto pään päältä puuttuu.
Katja Lamminen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
