Käsinveiston ja huipputeknologian hallitseva puutaiteilija toivoo, että suomalaiset näkisivät puut metsältä: ”Jos tällainen puun viihdekäyttö olisi yleisempää, voi vain kuvitella, mihin ihmisten mielikuvitus venyisi”

Puutaiteilija Ilona Rista on aina asunut kaupungissa, mutta hänellä on sukunsa ja työnsä vuoksi tiivis yhteys maaseutuun ja metsään. Kuva: Carolina Husu

Suomalainen kulttuuri on muovattu puusta, pohtii puutaiteilija Ilona Rista.

”Vielä minun lapsuuteni mummolassa kaikki oli tehty puusta, kaikki pärekatot, kirnut, pesusoikot ja haravanpiikit. Vuosituhansien ajan puu oli ratkaisu kaikkeen, mitä ihminen tarvitsi, ja sukupolvien saatossa työmenetelmät oli hiottu viimeisen päälle.”

Rista hyödyntää puutaiteessaan huipputeknologiaa, mutta hänen taustansa on perinteisissä puusepäntaidoissa.

”Puu on vaativa materiaali, joka edellyttää materiaalin syvää ymmärrystä.”

Taiteilijasuvussa kasvanut Rista päätyi parikymppisenä ensin taidekouluihin, mutta tutkintotodistuksessa luki lopulta tyylihuonekalupuuseppä. Hänen opintojen aikainen ajatuksensa oli ryhtyä entisöijäksi, mutta puu kuitenkin tarjosi niin monipuolisen alustan omannäköiseen ilmaisuun, että taideura kutsui nuorta puuseppää.

Parikymmentä vuotta Rista työsti puuta pelkästään käsityökaluilla ja täyspuusta.

”Ajattelin, että siinäpä on riittävästi haastetta yhdelle ihmiselle.”

Ammatillinen täyskäännös tapahtui vuosituhannen vaihteessa, kun Ristalla oli näyttely Helsingin Taidehallissa. Paikalle sattunut sisustusarkkitehti esitteli Ristan omalle asiakkaalleen, puuntyöstökoneita maahantuovalle yritykselle. Yrityksen edustaja sanoi suunnilleen, että kivoja töitä ovat, mutta koska myymme huipputeknologiaa, ei käsinveisto oikein istu yrityksemme kuvaan.

Taiteilija ei tästä lannistunut, vaan käänsi ajattelutapansa päälaelleen. Koska hän tunsi puun perin pohjin, miksi hän ei ottaisi vastaan uutta haastetta ja katsoisi, mihin sfääreihin puu taipuisi huipputeknologian avulla. Hänen itsensä sijaan puuta veistäisikin kone.

Ristan digiloikka tapahtui CNC-yläjyrsimellä, ja sillä tiellä hän on edelleen. Tällä vuosituhannella hän on ottanut haltuun valtavasti uutta teknologiaa, ja hänet tunnetaan erityisesti seinän kokoisista akustiikkareliefeistä.

Uusien tietoteknisten taitojen opettelu on mahdollistanut sen, että Ristan reliefeistä on tullut vuosi vuodelta monimutkaisempia. Nykyään niissä on useita kerroksia ja digitaalisesti ohjattuja valoja, joita hän tekee teatterivalaistukseen suunnitellulla ohjelmistolla.

Rista naurahtaa, että jos hän ei itse osaisi ohjelmoida teoksen valaistusta, ulkopuolisen hermo tai omat rahavarat eivät riittäisi sen valmiiksi tekemiseen.

”Valaistus sytyttää teokseni muutenkin, mutta kun kyse on teoksen sisältämästä valosta, kyse on huolella harkitusta kokonaisuudesta. Siksi jonkin valon värisävyä vain täytyy jaksaa viilata edestakaisin.”

Ilona Ristan mieleenpainuvin toimeksianto on ollut Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin pääauditorion ja vip-vieraille tarkoitetun ravintolan seinäreliefien tekeminen. Kuva: Carolina Husu

Jos Ristan pitäisi nimetä kaikkein mieleenpainuvin toimeksiantonsa, vastaus olisi selvä: Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin pääauditorion ja vip-vieraille tarkoitetun ravintolan seinäreliefit.

Cernillä oli hyvin tarkat toiveet siitä, millä tavalla reliefi esittää hiukkaskiihdytystä. Rista pääsi jopa syvälle maan alle näkemään, millaisissa olosuhteissa protoneja törmäytetään.

Hiukkasten maailma vaati Ristan mielestä seinälle jotain erityistä kuvaamaan protonitörmäytystä, ja ne syntyivät spottivalojen ja peilien avulla.

Seinäreliefit näkyvät nykyään taustalla aina, kun Cernissä järjestetään tiedotustilaisuus tai siellä kestitään arvovieraita. Esimerkiksi, kun Cernin fyysikot kertoivat vuonna 2012 vahvistaneensa niin sanotun Higgsin bosonin olemassaolon, lehtikuvien ja tv-lähetysten taustalla näkyi Ristan reliefi.

Puureliefeihin voisi käyttää mitä vain puuta, mutta parhaaksi on Ristan mukaan osoittautunut koivu. Se on tasaista ja antaa mahdollisuuden kuvioilla, syvyydellä, valolla ja valaistuksella leikkimiseen.

Ristaa harmittaa, että viimeinenkin suomalaistehdas, Koskisen Oy, on lopettanut koivulevyn valmistamisen teollisessa mittakaavassa. Välillä hän hankki koivulevynsä Virosta, mutta Ukrainan sota hankaloitti materiaalinhankintaa siinä määrin, että Rista alkoi etsiä levyä kaikilta mahdollisilta valmistajilta kotimaasta. Tänä vuonna hän ostikin pohjalaisyritykseltä isomman määrän levyä, jotta hänellä on sitä myös varastossa.

Jo useita vuosia Ristaa on vaivannut kysymys siitä, miten puutyötaidot voivat nyky-Suomessa. Aina, kun Rista ottaa asian puheeksi kenen tahansa kanssa, kaikki heittävät mutu-tuntumalta saman vastauksen: koulussa ole aikaa opettaa puutyötaitoja, taidot eivät välity sukupolvelta toiselle eikä ihmisillä ole tiloja, joissa puuta mahtuisi työstämään. Tutkimustietoa aiheesta ei kuitenkaan ole.

Ilona Ristan taideteos Suomalaisia Kukkia. Kuva: Carolina Husu

Ristan pohdinnat suomalaisten puusuhteesta alkoivat ottaa koronakeväänä 2020 uusia kierroksia. Mikkelin-mökillään hän katseli naapurin halkopinoa ja pohti, miten pienikin pala puuta taipuu yksinkertaisilla työkaluilla vaikka mihin.

Tänä syksynä Ristan puupohdinnat kirjaimellisesti kukkivat. Hänen tuottamansa Suomalaisia kukkia -projekti on nimittäin avoinna syyskuun puoleenväliin asti Helsingin Linnunlaulussa. Projekti on taideteos ja keskustelufoorumi suomalaisten puu- ja metsäsuhteesta.

Rista haluaa Suomalaisia kukkia -teoksillaan osoittaa, mihin kaikkeen puu taipuu sekä perinteisillä puutyötaidoilla että huipputeknologian avulla. Päivänkakkara, voikukka ja ohdake ovat syntyneet halkopinosta, lepikosta ja radanvarren pajusta sahalla, puukolla ja kirveellä, kun taas ruovikosta inspiraationsa saanut Pitsikaisla on suunniteltu CAD- ja 3D-ohjelmilla ja toteutettu CNC-jyrsimellä.

Helsingin Linnunlaulu on osa Töölönlahden suosittua ulkoilureittiä. Tapahtumapaikkaa pystyttäessään Rista huomasi, että puusta valmistetut teokset kiinnittivät ohikulkijan huomion sitä varmemmin, mitä vanhempi henkilö oli kyseessä.

Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että suomalaisten puusuhde olisi hiipumassa. Rista ei kuitenkaan halua väittää niin.

”Arvostan tutkittua tietoa, ja siksi haluan selvyyden siihen, missä jamassa suomalaisten puutyöosaaminen on ja onko tekijöiden ja tarpeen välillä tasapaino.”

Suomalaisia kukkia -projektin aikana syntyykin materiaali yhteen Helsingin yliopiston pro gradu -tutkielmaan, jonka tarkoituksena on selvittää ihmisten suhdetta puuesineistöön ja -osaamiseen.

Rista kokee luovivansa tietyllä tapaa kahdessa maailmassa. Hän on aina asunut kaupungissa, mutta hänellä on sukunsa ja työnsä vuoksi tiivis yhteys maaseutuun ja metsään.

Hän ei pidä tarpeellisena arvottaa yhden ihmisen metsäsuhdetta toista korkeammalle, sillä ihmisen asuinpaikka riippuu monesta tekijästä.

”Maaseudun ja kaupungin asukkaalle metsä voi olla aivan yhtä tärkeä ympäristö, vaikka mahdollisuus päästä metsään saattaa olla erilainen.”

Jos Rista jotain voisi toivoa, niin sitä, että suomalaiset näkisivät puut metsältä. Metsäkeskustelu typistyy helposti puheeksi hiilinieluista ja metsän virkistyskäytöstä, mutta tässä keskustelussa paitsioon jää puu.

Puuta on mahdollista taivuttaa vaikka mihin, kuten Ristan omakin työ osoittaa. Puun työstämiseen ei edes vaadita ihmeitä, ihan pelkkä klapi ja puukko riittävät.

”Jos tällainen puun viihdekäyttö olisi yleisempää, voi vain kuvitella, mihin ihmisten mielikuvitus venyisi.”

Puutaiteilija Ilona Ristan tuottama Suomalaisia kukkia on puutaideteos ja foorumi puu- ja metsäkeskusteluun. Teos ja tapahtuma on avoinna 19.8.–18.9.2022 arkisin klo 13–18 ja la–su klo 12–19 Helsingin Linnunlaulussa puuhuviloiden kupeessa.