"Kokisin Afganistanin lomaksi, jos nyt lähtisin sinne" - "siellä Suomen murheet tuntuivat pieniltä"

Veli-Mikko Suihkosen kanssa kaverikuvaan sopii navetan vanha rouva, kahdeksan kertaa poikinut Äpyli. 

Sotilasura jättää jälkensä, sanoo Veli-Mikko Suihkonen. 

Suihkosella naudat ulkoilevat talvisinkin. 

Veli-Mikon mielipuuhiin kuuluu lasten kanssa oleminen. Kerttu on taitava tabletin käyttäjä. 

Koirat nauttivat isäntänsä huomiosta. 

Kun Veli-Mikko Suihkonen palasi Afganistanista Suomeen elokuussa 2009, muutos oli raju.

Hän oli ollut vuoden rauhanturvaajana. Lennettyään torstaina Suomeen hän aloitti ensimmäisen opiskeluviikkonsa Helsingin yliopistolla Viikissä maanantaina.

"Paluu oli aika hankalaa. Afganistanissa oli huolehdittu, että on puhtaat vaatteet ja ruokaa. Siellä pystyi keskittymään täysin taistelukunnon ylläpitoon ja tuntui, että teki merkityksellistä työtä. Sieltä tipahdin yliopistoon", Suihkonen kuvailee.

Motivaatiota piti kerätä, kun opiskeluista oli neljä vuotta aikaa, ja Afganistanin hyviltä päivärahoilta putosi opiskelijaelämään. "Mietti, että kun ei tästä palkkaakaan tule."

"Oli hyvä, että oli elämässä raamit ja ajateltavaa. Meni kuitenkin vuosi, etten ajatellut Afganistania päivittäin."

Suihkonen sanoo, että Afganistanissa oli toinen todellisuus kuin Suomessa.

Ensimmäisen puolen vuoden ajan hän teki kaksivuorotyötä prikaatin viestikeskuksen viestipäivystäjänä. Vuoro betonibunkkerissa kesti 12 tuntia. Sen aikana pidettiin yhteyttä prikaatin joukkoihin kentällä.

"Se oli pääsääntöisesti tylsää, mutta erittäin vastuullista."

Toisen vuodenpuolikkaan hän oli kuljettajana sotilastarkkailuryhmässä. Sen tehtävänä oli kerätä tietoa toimialueesta sekä olla yhteys prikaatin johdon ja paikallisviranomaisten välillä.

"Oltiin pohjoisella rajalla. Se oli Afganistanin rauhallisin paikka, mutta sekin alkoi luisua koko ajan huonompaan suuntaan, erityisesti alkukesällä 2009."

Alueella oli yhteenottoja Taleban-taistelijoiden kanssa. Suomalaisia kohti tulitettiin, tienvarsipommeja räjäytettiin ja itsemurhaiskuja tehtiin.

Suihkosen aikaan prikaati säästyi vakavilta vammautumisilta ja kuolemantapauksilta.

"En ollut itse taistelukosketuksessa, mutta lähellä tapahtumia kyllä."

Kun Suihkonen kirjoitti ylioppilaaksi Suonenjoen lukiosta vuonna 2005, miehen tulevaisuudensuunnitelmat olivat epäselvät.

Tilan jatkaminen kiinnosti, mutta toisaalta hän halusi kokea jotain muutakin. Hän hakeutui Säkylään Porin prikaatiin asepalvelukseen ja kansainvälisiin valmiusjoukkoihin. Vietettyään viikonlopun reservissä hän palasi Säkylään kouluttamaan alokkaita.

Sotilasura alkoi kiehtoa Suihkosta varusmiespalveluksen aikana. Hän hakeutui sopimussotilaana Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen pohjoismaiseen taisteluosastoon.

Mies palveli 14 kuukautta elektronisen sodankäynnin tehtävissä. Siihen sisältyi kahdeksan kuukautta koulutusta ja puolen vuoden valmiusaika, jolloin EU voisi lähettää sotilaan taistelualueelle.

Suihkosta miellytti se, että nopean toiminnan joukoissa harjoiteltiin paljon ja hyvin. "Sen lähemmäs ammattisotilasta ei pääse."

Taisteluosastolle ei kuitenkaan tullut ulkomaankomennuksia. Se oli Suihkoselle pettymys, ja hän haki Afganistaniin rauhanturvaajaksi.

"Lähdin Afganistaniin itsekkäistä syistä, hakemaan elämänkokemusta ja taloudellisista syistä. Mutta toivoin myös, että voisin tehdä jotain yhteiskunnallisesti merkittävää."

Afganistanissa Suihkonen ymmärsi, että vaikuttamisen mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Sotilastarkkailutehtävissä joukko teki pääosin päivän mittaisia partioretkiä. Paikallisia johtajia jututettiin.

"Keskustelukulttuuri oli sellainen, että juodaan teetä ja väännetään. Se sopi savolaiselle."

"Meillä on täällä valtio ja laki, jonka alla on uskonto antamassa ohjeita. Siellä on islam ja erilaisia ryhmiä, heimoja ja alueellisia kyläpäälliköitä. Taleban oli kaikkien yhteinen vihollinen."

Kokemus muutti miestä, Suihkonen sanoo.

"Meillä on täällä tosi hyvin asiat ihmisoikeuksista lähtien, puhumattakaan eläinten oikeuksista, sosiaaliturva ja kaikki. Sitä ei ymmärrä, ellei ole käynyt muualla. Olen kiitollinen, että sain kokea sen kokemuksen elämässä."

Suihkonen pitää Afganistanin suurimpana ongelmana sivistymättömyyttä ja lukutaidon puutetta. "Tavalliset ihmiset eivät ole pahoja."

Suihkosen mieleen jäivät Afganistanista parhaiten jylhät maisemat. Luonto vaihteli vuoristosta aron kautta aavikkoon. "Ja palvelustoverit. Sellaista veljeyttä ei koskaan koe muuten."

Kriisinhallintakokemuksen jälkeen rauhan ajan palvelus Suomessa olisi tuntunut tylsältä, Suihkonen sanoo.

Aktiiviupseerit kannustivat Suihkosta kotitilan pitämiseen. He arvostivat maanviljelijän työtä.

Suihkonen valmistui maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi vuonna 2012. Seuraavana vuonna tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos.

"Koen nykyisen ammattini vaativammaksi kuin palveluksen. Kokisin Afganistanin lomaksi, jos nyt lähtisin sinne."

"Toisaalta siellä Suomen murheet tuntuisivat pieniltä."

Suihkoselle viime vuosi oli raskas. Kylmän kesän lisäksi häntä koettelivat kaksi työtapaturmaa.

"On kornia, että olen ollut yhdessä vaarallisimmista paikoista, ja sitten täällä tulee tapaturma, joka vie sänkyyn."