Kirja-arvio: Uusi novellikokoelma jättää taakseen arkirealismin pitkospuut

Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita. 215 sivua. Aula & Co. 

Jyrki Vainonen (s. 1963) tunnetaan omintakeisesta, surrealistisesta proosasta. Uudessa novellikokoelmassa on aineksia useampaan kategoriaan, mutta lähes aina hän nytkin suistaa tapahtumat sivuun arkirealismin pitkospuilta, unenomaisiin ulottuvuuksiin.

Selkeimpiä – tai perinteisempiä – novelleja edustaa ”Näkymä”. Kaukoputkella naapuritalon naista tirkistelevä mies joutuu mukaan hitchcockmaisiin käänteisiin.

”Kätkö”-novellissa kosteusvaurioihin erikoistuneen firman perustanut nainen tutkii haitallisen homeen rihmastoja ja levittää niitä tarkastamiinsa asuntoihin. Siten hän varmistaa tyttärelleen töitä firman jatkajana. Novellissa on kehittelyjä, joihin törmätään myöhemmissä tarinoissa.

Novellissa ”Hampaat” naisen työhuone siirtyilee kerrostalossa niin, ettei hän löydä sitä seuraavana päivänä. Taustalla on rikkova ihmissuhde. Vainonen liikkuu luontevasti mielen upottavuuksissa, jotka ovat kokijalle todellisuutta.

”Päät” kuvaa koko yhteiskunnan läpäisevää hittituotetta. Kaikki haluavat itselleen ja lapsilleen ontoksi koverretun sian pään. Sen silmäaukoista näkyvyys on suppea, mutta käyttäjien joukkoon kuuluminen ohittaa haitat. Otan vapauden rinnastaa tähän nykyilmiöistä vaikkapa älypuhelimen.

”Silmukka” on oiva päätösnovelli kokoelmalle. Jatkojohtoja toisiinsa liittävän miehen elämänkaari herättelee mielikuvia ja tulkintoja moneen suuntaan.

Vainonen tarjoaa alitajuntaa luotaavia tarinoita. Usein hän onnistuu nostamaan pelon väristyksiä kuljettaessaan lukijaa loppukäänteitä kohti.