Sähköpyörästä voi valita avustimen tason. Mitä vähemmän akkua rasittaa, sen pitemmälle se vie. Kuva: Petteri Kivimäki
Jyrki Kokko polki pyörällä 8000 kilometriä ja bongasi 201 maitolaituria – näin hän onnistui löytämään ne
Maitolaiturit antoivat jämsäläiselle Jyrki Kokolle hyvän syyn paeta pyörällä maalaismaisemiin.
Jyrki Kokko innostui Saariselällä sähköpyöräilystä ja hankki oman. Parin vuoden aikana hän on etsinyt maitolaitureita Keski-Suomessa päästäkseen ”sohvalta pois”. Kuva: Petteri KivimäkiAidon näköinen maitolaituri Jämsänkosken omakotialueella yllättää. Navetat puuttuvat ja rakennukset ovat ajalta, jolloin meijerit hakivat maidon suoraan tiloilta.
Jämsäläinen Jyrki Kokko on valinnut tapaamispaikan kahdesta syystä. Ensinnäkin maitolaituri kuuluu hänen koulu- ja työkaverilleen, ja toiseksi se on Kokon mielestä kaunein. Miehellä on kokemuspohjaa sanojensa tueksi. Parin vuoden aikana hän on kiertänyt sähköpyörällä 8000 kilometriä pitkin poikin Keski-Suomea sekä Koillis-Hämettä ja kuvannut 201 maitolaituria.
”Erikoisin on ollut kirjalaituri, jossa oli hyllyt lainattaville teoksille”, Kokko sanoo.
Hän on nähnyt kunnostettuja, komistettuja ja koristeltuja laitureita, ja useiden seinissä on postilaatikoita. Myös viittä vaille luhistuneisiin hän on törmännyt.
”Joistain olen painellut ohi poljettuani 40 kilometriä ja huomannut vasta seuraavalla kerralla.”
Syy miehen harrastukseen ei ole nostalgia vaan hiki.
”Maitolaitureiden bongaaminen on ollut luova syy paeta sohvalta maalais- ja metsämaisemiin.”
Pako maalaismaisemiin alkoi koluamalla Jämsän seudun kaikki kinttupolut ja sitten olivat vuorossa lähipitäjät, kuten Kuhmoinen, Orivesi, Juupajoki, Mänttä-Vilppula, Petäjävesi, Keuruu, Muurame, Laukaa, Jyväskylä...
Maitolaitureita alettiin rakentaa jo 1920-luvulla, ja niiden kulta-aikana 50‒60-luvuilla määrä oli satojatuhansia. Ne jäivät vähitellen työttömiksi, kun kylmätekniikka kehittyi 1970-luvulla ja autot alkoivat hakea maidon suoraan tiloilta. Vuonna 1970 käytössä oli arviolta kuitenkin vielä 90 000 maitolaituria.
Vastaavia oli myös muualla Euroopassa, ja Ruotsista ne levisivät myös Suomeen. Niiden tarve kumpusi pientiloista ja harvasta asutuksesta. Tarvittiin keruupaikkoja, jonne tonkat työnnettiin maitokärryillä kinttupolkuja ja pikkuteitä.
Säilyvyyden takia maito piti viedä tiettyyn aikaan, joten laiturit toimivat luonnollisina kohtaamispaikkoina. Niissä vaihdettiin kuulumiset ja käytiin arkiset vaivat läpi. Eikä vain niitä – niissä oli hyvä kokoontua, rakastavaisten pusutella ja nuorison viettää aikaa. Maitolaituri oli sopivan lähellä mutta samalla riittävän kaukana valvovien silmien alta.
Väitöskirjan maitolaitureista parikymmentä vuotta sitten tehnyt vapaa tutkija, FT Jaana Laamanen on laskenut, että maitolaiturilla saattoi olla 30 käyttötarkoitusta ja joillain toimintaa ympäri vuorokauden. Toisaalta jotkut palvelivat vain maidon keruuta.
Laiturilta lähtivät ja palasivat usein ihmiset ja postit. Monin paikoin maaseudun bussipysäkit tehdään yhä hieman maitolaitureiden näköisiksi.
Rakennustutkimukseen erikoistunut amanuenssi Saija Silen Keski-Suomen museosta ei edes arvaile maitolaitureiden nykyistä määrää.
”Huomasin, että 1980-luvulla ne alkoivat häipyä maisemasta, mutta 2000-luvulla niiden määrä on taas kasvanut.”
Kokko arvioi, että kolmasosa pyöräreissuilla kuvatuista on ”aitoja” ja loput uudemmalta ajalta.
Silen pitää havaintoa realistisena ja näkee maitolaitureiden uuden nousun syyksi nostalgian kaipuun.
Laamanen uskoo, ettei buumi koskaan päättynytkään. Entisiä on kunnostettu ja uusia tehty maatalousyhteiskunnan muistomerkeiksi jo kymmeniä vuosia.
”Maitolaitureiden arvostus kiertyy menetettyyn aikaan ja meininkiin, jolloin kyläyhteisöt olivat eläviä kouluineen ja kauppoineen. Buumi on ehkä saanut uutta voimaa nyt, kun maaseutuelinkeinot ovat taas suuren murroksen edessä.”
Kokko suunnittelee pyöräreittinsä kansalaisen karttapaikkaa tietokoneelta tutkien – perusteellisesti, kuten diplomi-insinöörin kuuluukin. Etsivä löytää, kun kasvattaa todennäköisyyksiä.
”Pitää katsoa, että taloja on reitillä ja kierros 35–50 kilometriä.”
55 kilometriä pitempään ei kestä pyörän akku eivätkä istumalihakset. Akku on loppunut kahdesti mutta vasta kotipihan häämöttäessä. Lihasvoimin ja väsyneenä sähköpyörän polkeminen on tuskaa.
Kännykässä oleva maastokarttasovellus huolehtii, ettei mies eksy. Yllätyksiä kuitenkin sattuu.
”Toisinaan metsäautoreitti tai polku on kasvanut umpeen, vaikka kartan mukaan paikassa pitäisi kulkea tie. Joskus ihmiset ovat asettaneet läpikulun kieltäviä kylttejä.”
Etäämpänä sijaitseville reiteille mies kuljettaa pyörän auton takana pyörätelineessä.
Pyöräilyharrastus alkoi, kun Kokon pariskunta vuokrasi sähköpyörät Saariselällä. Matka oli siirtynyt vuodella eteenpäin puolison sairastuttua vakavasti. Toipuminen sujui hyvin, ja matka saatiin tehtyä vuoden päästä.
”Ajattelin seuraavana päivänä, että oma sähköpyörä kannattaa hankkia nyt eikä ’sitku’. Huomisesta ei koskaan tiedä.”
Pyörä maksoi 3800 euroa, ja kuluvia osia on jo vaihdettu muutaman satasen edestä.
”Kaikki harrastukset maksavat”, sanoo UPM:llä laatupäällikkönä työskentelevä mies.
Välillä tie on muuttunut poluksi jos sitäkään, vaikka kartta kertoisi mitä. Kuva: Petteri KivimäkiTurvallisuussyistä mies välttää pääväyliä. Kaikkein heikoimmat polkuosuudet hän taluttaa.
”Pari kertaa olen päässyt tutkimaan mustikoita lähietäisyydeltä. Kerran menin hiukan pahemmin kyljelleni alamäen liukkaassa heinikossa.”
Reissuilla Kokko ihastuu ainutlaatuiseen hetkeen ja maisemaan, joka ei ehkä enää koskaan toistu samanlaisena.
Maitolaiturin omistajat saapuvat kotiin. Paljastuu, että myös tämä laituri on uustuotantoa.
”Viisi vuotta siitä haaveilin”, huokaisee Marianne Ahonen.
Rakentaja itse, aviomies Seppo Ahonen, kertoo tehneensä maitolaiturin omasta päästään.
Tutkija Laamasen mukaan kahta täysin identtistä tuskin rakennettiin ennenkään, vaikka useimmat toki näyttivät samalta. Hänen mukaansa isännät sovelsivat ohjeita ja käyttivät, mitä yli oli jäänyt, kuten vanhoja navetanovia ja peltejä. Osa meijereistä lähetti oman alueensa maitotilallisille tyyppipiirustuksia, mutta maakunnallisia erityispiirteitä niissä ei ollut.
Aikansa rintamamiestalojen tavoin maitolaitureiden piti olla nopeita rakentaa ja syntyä mahdollisimman vähällä hukkamateriaalilla. Lisäksi ne ovat symmetrisiä ja maisemaan sopivia.
Jyrki Kokko kaivaa esille maitolaiturin tyyppipiirustukset 1950-luvulta. Piirustuksissa lukee ”kunnallisen terveydenhoitoyhdistyksen maidontarkastusjaosto”.
Kokko sanoo hänen maitolaiturikiintiönsä olevan nyt täynnä, eikä omaan pihaankaan laituria ei ole luvassa.
”Vaimolta ei vielä ole tullut lupaa. Olen puolihuumorilla kysynyt useamman kerran.”
Kuvia Jyrkin Kokon ottamista 201 maitolaiturista voi katsella täältä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
