Sika röhkii ja lehmä ammuu luokassa, kun viljelijä on oppitunnilla etäyhteyden päässä – "Jatko riippuu, kuinka alkutuottajat kiinnostuvat aiheesta"
Videopuhelu tuo maatilan arjen askareet keskelle koululuokkaa.
Kynnys tuottajalla ryhtyä videotuokioiden pitoon on matala: älykännykkä periaatteessa riittää. Kuva: RuutukaappausEnglannista Ruotsin kautta Suomeen tullut Farmer Time -virtuaalimaatila ottaa ensiaskelia Suomessa.
Tänä keväänä noin kaksisataa lasta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on päässyt virtuaaliyhteydessä käymään maatilalla.
Jatko riippuu siitä, kuinka muun Suomen alkutuottajat kiinnostuvat aiheesta.
"Hanke leviää suomenkieliselle puolelle heti, kun kiinnostusta alkutuottajien keskuudesta löytyy. Tarve ja kohderyhmät ovat jo olemassa", sanoo johtaja Meira-Pia Lohiluoma ProAgria Lantbrukssällskapet Pohjanmaasta.
Lohiluoma sai sytykkeen asiaan, kun ilmastokeskustelu kävi viime syksynä kuumimmillaan.
"Lähdin mukaan, koska koin lasteni saaman tiedon ilmastoasioista vajavaiseksi. Sanottiin, että lehmä on pahis", Lohiluoma kertoo.
10–15 minuutin mittainen videotapaaminen tarkoittaa tuottajalle suoraa ja kestävää yhteydenpitoa tulevaisuuden kuluttajien ja päättäjien kanssa.
Videoyhteys siirtää tilan arkielämän suoraan luokkahuoneeseen ja osaksi opetusaineita.
Viljelijä kuvaa arkitoimiaan kännykällä, ja oppilaat seuraavat oppitunnilla tilan tapahtumia pellolla, tuotantoeläinten ja koneiden kanssa reaaliajassa.
"Näin tuottaja pääsee kertomaan kotimaisen ruuantuotannon arjesta ja todellisuudesta, ilman että välikädet pääsevät sitä vääristämään."
Farmer Time on Lohiluoman mukaan mahdollisuus vaikuttaa uudella tavalla tulevaisuuden kuluttajien ja päättäjien tietämykseen ja tuntemuksiin alkutuotantoa kohtaan.
"Arvostus ja kiinnostus sekä itse ammattia että kotimaista tuotantoa kohtaan varmasti nousee."
Virtuaalivierailu tilalle on koronaviruksen aikana kaikille osapuolille hygieeninen tapa olla yhdessä.
Videoyhteys pellolta havainnollistaa koululaisille vaikkapa hehtaarin käsitettä ja tulee osaksi opetussuunnitelman oppiaineita.
"Olemme saaneet uskomattoman myönteistä palautetta sekä itse tuottajilta että nuorisolta. Ja mikä hienointa, kuluneiden viikkojen aikana tätä palautetta on tullut niin 11- kuin 15-vuotiailta nuorilta. Tuottajat ovat innoissaan, opettajat ovat innoissaan – me olemme tästä ylpeitä," Lohiluoma iloitsee.
Koululaiset eivät ole pelkästään seuraajia, vaan voivat kysyä heitä askarruttavia kysymyksiä suoraan tuottajalta. Tavoitteena on, että koululuokka seuraisi saman tilan vuodenkiertoa.
Oppilaat tekevät lisäksi esimerkiksi matematiikan ja biologian tehtäviä, jotka liittyvät heidän näkemäänsä videotapaamiseen.
"Tavoitteena on, että myöhemmin tämä järjestely jää elämään omaa elämäänsä ilman hallintoa match making -periaatteella. Luokat voivat ottaa yhteyksiä myös ulkomaille."
Koululaisten lisäksi mukana ovat 4H ja martat.
Lukukauden päätyttyä on vuorossa kesällä webinaareja ja lähetyksiä vaikkapa karjan laskemisesta laitumelle.
Hanketta rahoittaa EU:n paikallinen Leader-ryhmä ja Pohjanmaan ely-keskus. Farmer time Finland -projektia johtaa Christoffer Ingo.
Farmer Timen tavoitteet:
Tarjota tuottajille mahdollisuus esitellä arkeaan kuluttajille ja erityisesti nuorille, jotka ovat tulevaisuuden päättäjiä ja alan työntekijöitä.
Lisätä kuluttajien tietämystä suomalaisesta elintarviketuotannosta ja sen merkityksestä kestävälle kehitykselle.
Vähentää kaupungin ja maaseudun välistä juopaa.
Lisätä nuorten kiinnostusta kouluttautumaan luonnonvara-alalle.
Edistää eri tahojen mahdollisuutta välittää maatilalta tietoa ruuantuotannosta, ympäristöstä, ilmastotoimista ja kierrätyksestä.
Lähde: Farmer Time Finland
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
